Lapsen kuvat sosiaalisessa mediassa

”Hei Hilla! Sinulla on muuten kiva blogi, mutta yhdestä asiasta haluaisin kuulla ajatuksiasi. Olet päättänyt 1-vuotiaan lapsesi puolesta, että hänen elämänsä on julkista. […] Mitä mieltä olet aiheesta? ”

Sain blogiini tuon yllä olevan kysymyksen, joka varmasti tulee jossain vaiheessa eteen jokaiselle perhe- tai lifestyle-bloggaajalle, jonka kanavissa lapsia näkyy. En ole itse nostanut tätä aihetta aiemmin blogissani esille, sillä en ole kokenut siihen tarvetta. Olen keskustellut aiheesta mieheni, perheeni, lähipiirini ja muutamien bloggaaja-kollegoiden kanssa. Nyt kun kysymys minulle esitettiin täällä blogissa, niin vastaanpa muutamalla sanalla, vaikka en koekaan velvollisuudekseni asiaa sen isommin selitellä.

Kyllä, lapseni on esillä blogissani ja somekanavissani. Näin on. Miksi olen sitten tähän ratkaisuun päätynyt?

Olen aina kirjoittanut lifestyle-blogia, joka kertoo elämästäni. Siitä arkisesta menosta, jota elän. En ole kovinkaan suuresti rajannut aiheita, vaan kertonut siitä, mitä elämääni milloinkin kuuluu.

Tällä hetkellä elämääni kuuluu suuressa määrin lapsi. Olen hänen kanssaan vielä kotona, joten päivät täyttyvät lapsen kanssa olemisesta ja puuhastelusta aamusta iltaan. Rakastan tätä perhe-elämää, jota parhaillaan elämme ja haluan jakaa siitä ajatuksia ja kuvia myös lukijoilleni, jotka blogiani käytte kuukaudesta ja vuodesta toiseen lukemassa. Suurin osa on pitänyt siitä, että olen jakanut elämääni teille myös tämän vauva- ja taaperovuoden aikana. Sen lisäksi on varmasti monia lukijoita, joita ei perhe-elämä tässä määrin kiinnosta ja he ovat varmasti siirtyneet kiinnostavamman sisällön pariin muiden blogien ääreen. Sekin on täysin normaalia.

Osa bloggaajista ei julkaise lapsistaan kasvokuvia, vaan ottavat kuvat sellaisesta kuvakulmasta ettei kasvoja näy tai laittavat tarran kasvojen päälle. Sekin on hyvä ratkaisu ja arvostan jokaista äitiä, joka näin tekee.

Olen silti itse ajatellut niin, että julkaisen lapsestani niitä hyviä hetkiä, joista olisi iloa myös meidän kotialbumissamme. Kuvaan lapsestani kauniita hetkiä, hyviä muistoja ja paloja elämän varrelta tänne blogiin tai Instagramiini. Asioita, joita olen hänen kanssaan tehnyt ja positiivisia hetkiä, jotka liittyvät elämäämme. Sellaisia kuvia, joista välittyy rakkaus ja meidän elämän hyvät hetket. Sellaisia kuvia, joista välittyy lapsen onni. Sellaisia kuvia minä hänestä jaan.

En kuvaa häntä hetkinä, jolloin koen että tämä ei kuulu julkisesti minnekään. Ja niitä hetkiä on paljon. Oikeastaan, jaan lapseni elämästä aika pienen siivun blogissani. Niiden kuvien ulkopuolelle jää tuhansia ja tuhansia hetkiä, joita kukaan ei näe. Ne hetket näkee vain minä ja hän.<3

Haluaisin tarttua vielä tuohon Anonyymin lukijani lauseeseen: ”Olet päättänyt 1-vuotiaan lapsesi puolesta, että hänen elämänsä on julkista.” Sanon siis vielä, että hänen koko elämänsä ei ole julkista. Nuo kuvat ovat vain pienen pieni osa hänen ja meidän elämästä, kuten koko sosiaalinen media kenenkään ihmisen elämästä. Some ei ole kenenkään ihmisen koko elämä ja sen toivoisin jokaisen lähdekriittisen ja fiksulla tavalla sosiaaliseen mediaan suhtautuvan henkilön ymmärtävän. Some on kerrottu tarina jonkin ihmisen elämästä ja pieni pala kokonaisuudesta, bloggaajan tai somevaikuttajan tyylistä riippumatta.

On selvää, että vauvavuonna ja nyt ollessani kotona hoitovapaalla, jaan lapsestani enemmän kuvia. Koska se on tällä hetkelläni elämääni 100 %. Varmasti lapsen kuvien määrä ja tyyli tulevat jossain vaiheessa muuttumaan, sitten kun hän ei ole enää niin vauva. Ehkä sitten en enää jaa kuvia samassa määrin tai muutan kuvien tyyliä ja kuvakulmia. Sekin on täysin mahdollista. Voi myös olla, että jatkan kuten tähänkin saakka. Olen palaamassa työelämään lähitulevaisuudessa ja se asia tuo ehkä omalla painollaan uutta suuntaa blogin sisältöön ja sitä myöden kuviinkin.

Itse markkinoinnin, viestinnän ja sosiaalisen median ammattilaisena en muutenkaan näe lapsikuvia sellaisessa negativisessa valossa ja mörköinä kuin monet muut vanhemmat näkevät. Toki ymmärrän argumentit somekiusaamisesta ja yksityisyydestä, mutta mielestäni elämän pitää elämässä saada näkyä ilman liiallisia pelkoja jo etukäteen. Äitinä saan paljon vertaistukea ja iloa muista äideistä, jotka jakavat vauva- ja lapsielämäänsä kanssani somen kautta ja uskon sen ilon välittyvän myös hyvällä tavalla lapsen kanssa olemiseen.

Haluan omalta osaltani olla luomassa vauva-arjesta ja lapsiajasta positiivista kuvaa, koska sitä se paljolti on. Mediassa usein korostuu unettomat yöt, yösyötöt, uhmaiät, kakkavaipat, valvominen ja äidin ja isän epätasa-arvoinen asema työelämässä lapsen syntymän takia. Niiden asioiden lisäksi vauva-aika ja lapsiperhe-elämä on niin PALJON muutakin. Kyllä vaakakuppi täyttyy meidän elämässä ainakin enemmän niistä tämän ajan ihanista puolista, joita haluan myös omien kanavieni kautta jakaa ympärilleni.

Mutta kuten sanottu, jokainen vanhempi tekee tässä oman päätöksensä ja mielestäni tärkeintä on se, että seisoo asian kanssa omien arvojensa takana. Tekee sillä tavalla kuin itse kokee sydämessään hyväksi. Jokainen tekee ratkaisun oman tilanteensa mukaan, oman ajatusmaailman ja kokemustensa kautta. Jokaista ratkaisua kunnioitan.

Ymmärrän toki myös sen tosi-asian, että nämä minun argumentit ja ajatukseni eivät kelpaa niille henkilöille ja vanhemmille, jotka ovat kanssani asiasta eri mieltä. Siksi en ole kokenut hedelmälliseksi avata tätä aihetta blogissani, sillä juupas eipäs väittely ei johda mihinkään. Ymmärrän toisten näkökulman asiaan ja tässä blogissa avasin hieman omaani.

Tässä oli minun vastaukseni kysymykseesi, Anonyymi lukijani. Kiitos, että esitit sen. Näitä omia pohdintoja oli ihan hyvä kirjoittaa tänne blogiinkin, mutta tämän enempää minulla ei ole tarvetta aiheesta kirjoittaa. Kommenttiboksissa saa toki jakaa ajatuksiaan aiheeseen liittyen ja kertoa, miten on omaan ratkaisuunsa päätynyt. Toivon, että keskustelu pysyy fiksuna, sillä olen vauvavuoden aikana lukenut tästä aiheesta kaikenlaisia keskustelunavauksia ja turhaa vastakkain asettelua.

Iloisin keskiviikkoterveisin.

-Hilla