Pieniä iloja

Vaihdoin tyynynpäälliset makuuhuoneemme sisustutyynyihin. Vaihtelu virkistää. Ne ovat niitä elämän ja arjen pieniä iloja.

SAMSUNG CSC

Tummat tyynyt saivat väistyä vaaleiden tieltä. Makuuhuone kirkastui kertaheitolla. Tykkään kovasti sistustaa, mutta tällä hetkellä minua kiinnostaa myös DIY-henkinen sisustaminen. Do it yourself. Ikean massatuotteiden sijaan olisi mukava löytää kotiin persoonallisempia yksityiskohtia ja ommella vaikka itsekin joitain tekstiilejä. Minulla on oma ompelukonekin, joten nyt vaan kauniita kankaita metsästämään. Oikeastaan nuo kuvassa olevat isot tyynyt olenkin itse ommellut Marimekon kankaasta, jota ostin vähillä rahoillani puolitoista metriä joskus muinoin. Hyvinä ovat säilyneet ja ajattoman kuosinsa ansiosta ne sopivat käyttöön edelleen.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Kotimme seiniä koristaa edelleenkin tyhjyys (paria taulua lukuunottamatta), koska taiteellinen inspiraatio ei ole vielä iskenyt riitävän lujaa. 😉 Kanvaasit on jo hankittu ja öljyväritkin odottavat kaapissa maalaajaansa. Kun tämä taiteilija saa vaan hetken vapaata aikaa, niin eiköhän seinät ala vihdoin saada arvoisensa taiteilunsa.

SAMSUNG CSC

Ja minäkö muka maalari? Ehei. Tai no joskus olin, nuorempana rakastin käsillä tekemistä – piirtämistä ja maalaamista. Sitten sen on vaan jotenkin jäänyt. Kun ei ole muka ollut aikaa tai sopivaa tilaa. Mutta ainahan voi verestää vanhoja taitoja ja oppia uusia. Olen päättänyt, että meidän meidän seinillä lähiaikoina killuu uniikit taiteet, omin kätösin maalatut tai tuherretut. Katsotaan miten tässä käy. 🙂

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Makuuhuoneemme päiväpeite on vanha. Taisin ostaa sen jo ensimmäisenä opiskeluvuonna ensimmäiseen opiskelija-asuntooni. Voi niitä aikoja. Peite kantaa mukanaan tarinaa, vaikka toisaalta olen jo monet kerrat ollut vaihtamassa sitä johonkin uuteen ja raikkaampaan. Päiväpeitto on niin monta kertaa pakattu jätesäkkiin, heitetty peräkärryyn ja muutettu uuteen kotiin. Laskeskelin, että lukion jälkeen olen eri opiskelukaupungit ja vaihdot mukaan lukien muuttanut 9 kertaa. Toisaalta on ollut hyvä, että osa tutuista tavaroista on kulkenut mukana, vaikka muu maailma ympärillä onkin muuttunut.

SAMSUNG CSC

Onnellinen olen kodista, jonka saan jakaa rakkaani kanssa. Tänne on mukava tulla, täällä on hyvä olla. Koti on paikka, missä voi olla täysin oma itsensä, rentoutua ja tulla joskus suojaan niitä maailman tuiskujakin. Ja kokeilla niitä erilaisia sisustusratkaisuja ja itse maalattuja taiteita seinille.

-Hilla

ps. Lupaan huomenna viimein arpoa Trail Run Porvoo – lippujen voittajat! Pysykää siis kuulolla. 🙂

Rentouttava kasvohoito Lumiannassa

Minulle tehtiin rentouttava kasvohoito tällä viikolla kauneushoitola Lumiannassa. Puolentoista tunnin kasvohoito keskellä arkiviikkoa on kerrassaan luksusta, josta nauttisi mielellään useamminkin. Toisaalta kun se on ainakin tällä hetkellä minulle harvinaista herkkua, niin siitä osa nauttia erityisesti.

Kasvohoitoon kuului timanttihionta sekä mekaanisesti tehtävä ihonpuhdistus. Hoito alkoi kasvojen puhdistuksella, koska olinhan tullut hoitoon suoraan työpäivän päätteeksi meikit kasvoilla. Puhdistuksen jälkeen tehtiin timanttihionta, jonka jälkeen ihosta poistettiin mekaanisesti epäpuhtauksia kuten mustapäitä. Puhdistuksen jälkeen iho sai nauttia rahoittavasta naamiosta, seerumeista ja kasvovoiteesta.

WP_20160420_17_46_23_Pro

Kasvohoitoon kuului myös kasvojen, pään ja hartia-alueen hierontaa, joka oli todella rentouttavaa. Huomasin jossain vaiheessa hoitoa, että unikaan ei ollut kaukana. Minulla on tunnetusti hyvät unenlahjat ja tykkään kosketuksesta ja hieronnasta, joten ei kait tuo ollut ihmekään että unijukka oli lähellä tulla vierailemaan. Hoitolan tuolissa oli lisäksi lämmitetty patja, joten mikä sen mukavampaa kuin makoilla lämpimässä vilttien alla hyvässä hoidossa.

SAMSUNG CSC

WP_20160420_16_28_47_Pro

En ollut aikaisemmin käynyt timanttihionnassa, joten se oli minulle uusi kokemus. Kosmetologi Annika kertoi, että aito timanttinen mikrohionta poistaa hellävaraisesti ihon kuivan pintakerroksen ja heleyttää siten kasvojen ihoa poistaen kuolleen solukon. Timanttihionnassa käytettävässä laitteessa on myös hellä imu, joka stimuloi kuulemma kollageenin ja elastaanin tuotantoa ihosolussa ja saa veren kiertämään. En laittanut pahitteeksi talven jäljiltä kuivan ihon kuorintaa, kun Annika ehdotti minulle tuota hoitoa.

Lumiannassa on käytössä Pevonia kasvojen ja vartalohoitosarja, joka perustuu täysin luonnonmukaisiin raaka-aineisiin. Tuotteissa on korkea aktiiviainepitoisuus eli ne sisältävät paljon vaikuttavia aineita. Itsekin suosin nykyään enemmän luonnonmukaisia tuotteita ja siksi on myös mukava käydä kauneushoitolassa, joka tekee kaikki hoidot luonnonmukaisilla raaka-aineilla.

SAMSUNG CSC

Kasvohoito tekee hyvää niin henkisesti kuin fyysiesti. Annika on ihana empaattinen ja rauhallinen kosmetologi, jonka hoidossa sai tuntea olonsa oikein kotoisaksi. Olen sitä mieltä, että naisten pitäisi useammin palkita itsensä esimerkiksi jonkun onnistumisen jälkeen tai rankan työviikon päätteeksi ihanalla hemmotteluhoidolla. Vaikka se hieman lompakossa kirpaiseekin, niin olen sitä mieltä että se kannattaa. Lisäksi kasvohoidon jälkeen saan buustia myös omaan kotona tehtävään ihonhoitooni. Sitä jotenkin skarppaa, ainakin hetkellisesti. hehe.

Hoidon jälkeen ihoni tuntui omaan käteenikin selvästi pehmeämmältä ja kosteammalta. Olen omasta mielestäni ihan hyvä peruskasvohoidossa arkena, mutta kyllä minulla olisi vielä aika paljon petrattavaa, että muistaisin kuoria ihoani aina silloin tällöin ja kosteuttaa ihoani riittävästi kaiken urheilun ja suihkussa ramppaamisen lomassa.

WP_20160420_17_44_06_Pro

Oma ihoni kohtasi aikuisiän aknen hetkellisesti viime syksynä hormonaalisista muutoksista johtuen ja sen iho-ongelman kanssa hetken taisteltuani osaan taas arvostaa parempaa ja hyvinvoivaa ihoa. Tiedän, että aknesta kärsiville vaiva on todella iso asia ja se harmittaa joka päivä peilistä katsoessa. Ulkonäön lisäksi akneiho on myös kipeä. Ymmärrän siis erittäin hyvin ihmisiä, jotka toivovat apua ongelmaihoonsa. Ihon kunto kun merkitsee paljon, sen lisäksi että näyttää kauniilta ja terveeltä, terve iho antaa myös itsevarmuutta ja suojaa kehoamme kaikelta ulkoiselta.

Jospa kasvohoidosta tulisi ainakin omalta osaltani jatkossa hieman useammin toistuva hemmotteluhetki.

Lumiannan Annika lupasi blogini lukijoille -10 % tarjouksen palveluistaan ja tämä tarjous on voimassa toukokuun loppuun saakka. Kun varaatte aikaa Lumiannaan, saatte tarjouksen, kun mainitsette löytäneen tarjouksen blogistani.

WP_20160420_16_27_56_Pro (1)

Rentouttavaa viikonloppua! Ja jos sinulla on jokin erityisen hyvä ihonhoitovinkki, jonka voisit jakaa muillekin, niin kerro siitä ihmeessä kommenttioksissa. Arvostan hyviä vinkkejä ihonhoitoon!

-Hilla

 

Muutama sana yrityksistä, jotka haluavat näkyvyyttä blogeissa

Tänään somessa minua vastaan tuli ruokabloggaaja Jenni Häyrisen Facebook-päivitys. Jenni on kirjoittanut suosittua Liemessä-ruokablogiaan vuodesta 2006 lähtien ja tekee sitä nykyään päätoimisesti yrittäjänä. Jennin päivitys meni näin:

”En voi uskoa, että kaikkien näiden vuosien jälkeen, ja vaikka blogimaailma on mennyt eteenpäin, niin edelleen saan yhteydenottoja yrityksiltä, jotka pyytävät näkyvyyttä blogissa parinkympin tuotteita vastaan. Vastasin jotakuinkin näin:

”Toimin kokopäiväisenä ruokabloggaajana ja yrittäjänä ja teen yritysyhteistyötä yritykseni kautta tarjouksen mukaan. Halutessanne laadin tarkemmin eritellyn tarjouksen yhteistyöstä! Viinit ovat ihania, mutta maksavat huonosti laskut. Tuskin sinäkään tulisit yritykseeni töihin viinipalkalla. Tai jos tulet, niin keskustellaan ihmeessä lisää! 😉 Saatan käyttää laadukkaiden yhteistyöpostauksien suunnitteluun ja tekemiseen 1-3 päivää. Lisäksi suositun ruokablogin ylläpitäminen vaatii jatkuvaa omaehtoista sisällöntuotantoa blogiin ja somekanaviin. Kokopäivätyö sanoisin! Suosituimmat blogit ovat jo media muiden joukossa.” Huoh. Hyvää työviikkoa kaikille bloggaajille!”

blogging

Niinpä niin. Ymmärrän Jenniä oikein hyvin. Blogimaailma on mennyt isoja harppauksia eteenpäin viimeisten vuosien aikana, mutta kaikki eivät sitä tunnu ymmärtävän.

Suosituilla bloggaajilla, vloggaajilla ja somepersoonilla on kymmeniä- ja satojatuhansia viikkolukijoita. Eli siis uniikkeja lukijoita blogissaan ja kanavissaan, jotka vierailevat blogissa, seuraavat bloggaajaa somekanavissa, sitoutuvat ja kuluttavat blogia viikosta ja kuukaudesta toiseen. Bloggaajilla on suuri voima vaikuttaa lukijoihin, suositella tuotteita ja palveluita, kertoa itseään kiinnostavista asioista blogissaan. Toimia mielipidevaikuttajina omalle kohderyhmälleen muun sisällön ohella.

Onhan siis selvää, että nämä sadattuhannet blogilukijat ja sosiaalisen median kuluttajat kiinnostavat yrityksiä markkinointi- ja mainostamismielessä. Mutta ennen yhteistyöehdotusta olisi ehkä hyvä ottaa asioista hieman selvää, ettei anna aivan pöllöä kuvaa bloggaajalle.

Media on muuttunut rajusti viime vuosina. Media on pirstaloitunut. Erilaiset kohderyhmät kuluttavat medioita sen mukaan, mikä heitä kiinnostaa. Siinä missä ennen ostettiin kymppitonneilla Helsingin Sanomien etusivu, onkin nykyään ehkä fiksumpaa ostaa näkyvyyttä suositussa blogissa, jos oma kohderyhmä kuluttaa enemmän niitä kuin Helsingin Sanomien papaeriversiota. Mutta luuleeko joku, että Hesarin etusivun saa ostettua viinipullolla? Aivan, epäilen yhtälailla asiaa.

blogging 2

Jos minäkin saan pienellä blogillani yrityksiltä yhteistyöehdotuksia, niin en ihmettele yhtään, että Suomen suosituimmat blogit hautautuvat yhteistyöehdotuksiin. Useimmat heistä bloggaavat nykyään jo päivätyönään ja usko pois, se on kokopäivätyötä siinä missä moni muukin. Tapaamiset kumppaneiden ja yritysten kanssa, sisällöntuottaminen, sosiaalisen median hallinta, lukijoiden kanssa kommunikointi, tulevien postausten suunnittelua, kirjanpitoa, valokuvausta, valokuvien editointia, ajan hermolla olemista, markkinointitaitoja, esiintymisiä tilaisuuksissa, osallistumista lanseerauksiin, talouden pyöritystä, tapaamisia, oman brändin rakentaminen ja vaikka mitä muuta. Parhaimillaan bloggaaja pyörittää omaa brändiään ja sen ympärillä ”mainostoimistoa”.

Kaikki eivät vielä ymmärrä blogimedioiden näkyvyyden arvoa, mutta ei myöskään kannata ihmetellä, jos viinipullolla ei vielä saa postausta omasta tuotteestaan blogiin. Suosittelisin myös jotain innovatiivisemman kampanjan ehdottamista bloggaajalle, huomattavasti suuremmat tsäänssit saada asiansa läpi.

i am a blogger
Kuva lainattu Jennin Facebook-keskustelusta.

Se piti vielä sanomani, että mun blogi on pieni moneen muuhun verrattuna, enkä ole aloittanut tätä yhteistöiden toivossa, kuten harva muukaan. Olisi kovin isotöistä puuhaa sen toivossa. Päivätyöni markkinoinnin parissa ja bloggaajataustani takia haluan kuitenkin pitää bloggaajakollegoideni puolia tässä asiassa. Arvonsa se on bloggaajan työlläkin.

Omassa blogissani annan mielelläni erilaisille urheilutapahtumille ja omille urheilukiinnostuksilleni helpommalla näkyvyyttä. Itsekin urheilutapahtumia markkinoineena ja järjestäneenä (esimerkiksi Jukolan viestiä) tiedän, miten vaikeaa seurojen ja tapahtumien on saada näkyvyyttä nollabudjetilla. Sen sijaan isoa liikevaihtoa pyörittävän yrityksen vessapaperimerkkiä en mainosta blogissani kuukauden ilmaisia vessapapereita vastaan. Vaikka sitäkin on yritetty minulle tarjota.

Aurinkoista viikkoa!

-Hilla

Kuvat: Pexels.