Stressaantunut kroppa ei kestä kovaa rääkkiä

Ylikunto ja erilaiset liikuntavammat ovat yleistyneet tavallisten kuntoliikkujien keskuudessa. Yhä enemmän on niitä arjen sankareiksikin kutsuttuja arjen suorittajia, jotka treenaavat töiden ohella kilpaurheiluun verrattavissa olevia määriä. Käyvät aamuisin ennen kukon laulua aamulenkillä, syövät terveellisesti, hoitavat työt ja perheen mallikkaasti, treenaavat tavoitteellisesti, nipistävät yöunista ja viikonloputkin vietetään rakkaan, mutta aikaa vievän harrastuksen tai liikunnan parissa. Levolle ei ole riittävästi sijaa. Totuus on kuitenkin se, ettei stressaantunut kroppa kestä kovaa rääkkiä. On osattava miettiä urheilun, arjen, työn ja perheen kokonaisvaikutusta.

Stressaantunut kroppa ei kestä kovaa rääkkiä

Ylikuntohan ei tarkoita sitä, että olisi erittäin hyvässä kunnossa vaan sitä, että rasittaa elimistöä enemmän kuin sillä on mahdollisuutta palautua. Se on niin aloittelijoiden kuin huippu-urheilijoidenkin virhearvioinnin tulos. Tila, jota jokaisen pitäisi välttää. Ja ylikuntoa ei välttämättä aiheuta yksin liika treenaaminen, vaan sen saa usein aikaan ylikuormitus monella elämänalueella yhtä aikaa.

Kohtuus vai överit?

Stressaantunut kroppa ei kestä kovaa rääkkiä

Urheilulääkäri Pippa Laukan mukaan tavallisten kuntoilijoiden liikuntavammat ja rasituskivut ovat lisääntyneet. Laukan mukaan se selittyy hyvinvointiajattelun ja treenaamisen polarisoitumisella. ”On niitä jotka treenaavat paljon ja pyrkivät äärimmäisen terveelliseen elämäntapaan. Heillä elämäntapa menee usein överiksi, jos kaikkia hyvinvointiin liittyviä seikkoja, kuten unta, palautumista, ravintoa, lepoa ja lihashuoltoa ei oteta huomioon.”

Monikaan ei ehkä osaa tai uskalla myöntää, että liikuntatottumusten muutosta suorittavampaan suuntaan selittää ainainen kiire, joka on monelle nykyaikana tuttua. Elämä on muuttunut kiireisemmäksi ja suorituskeskeisemmäksi, ja kun siihen yhtälöön lisätään vielä kilpaurheiluun verrattavissa oleva määrä treeniä, niin ei ole ihme, jos jossain vaiheessa alkaa väsyttää ja seinä tulee vastaan.

Usein kunnianhimoiset ja päättäväiset henkilöt haluavat toteuttaa itseään mahdollisimman hyvin kaikilla elämän osa-alueilla. Onhan se ihailtavaa olla menestynyt uraohjus, timmikroppainen maratoonari, aktiivinen seurapiiri-ihminen, sosiaalinen vaikuttaja, huolehtiva äiti ja rakastava puoliso, mutta sitäkin tärkeämpää olisi kuunnella itseään ja toisinaan myös pysähtyä miettimään omia valintojaan ja prioriteettejään.

Olen itse nyt raskausaikana tullut miettineeksi näitä asioita ehkä aikaisempaa enemmän. Suhdettani liikuntaan, treenaamiseen, hyvinvointiin ja hyvään oloon. Mistä se aito hyvä olo ja tasapaino oikeasti muodostuu? Olen aktiivinen juoksun harrastaja ja tykkään treenata kuntosalilla. Tottakai hyvät juoksuajat ja seuraavat tavoitteet puolimaratonilla motivoivat minua. En voi myöskään kieltää, ettenkö urheilisi hyvän olon lisäksi myös tavoitellakseni timmimpää kroppaa ja ulkoisia asioita. Mutta millä hinnalla?

Stressaantunut kroppa ei kestä kovaa rääkkiä

Muistan hyvinkin viime vuosilta ajatukset päässäni, kun olin vaikkapa ollut kolme päivää käymättä juoksulenkillä tai useamman päivän saamatta kunnon hikeä pintaan. Siinä tilanteessa lenkille oli jo lähdettävä, jopa vaikka väkisin, vaikkei aikaa olisi ollutkaan. Lenkki oli kuitenkin mahdutettava ohjelmaan, koska niin vain piti tehdä. Sen sijaan nyt raskaana ollessani olen ollut juoksematta jo useamman kuukauden ja nyt flunssan kourissa tekemättä mitään useamman päivän. Ja voin rehellisesti sanoa, ettei tunnu missään. Tämä on ollut jollain tapaa silmiä avaavaa ja tehnyt hyvää. Sitä niin helposti toistaa itseään ja jää omien tapojensa vangiksi. Pakkoliikkuu – vaikka se kuinka ihanaa onkin ja saan siitä tottakai energiaakin. Mutta tasapaino on avainsana.

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, milloin treenaamattomuus on laiskuutta ja milloin väsymystä. Ja miten sen voi tunnistaa. Yhtä hyvin joskus voisi miettiä toisinpäin (varsinkin ne, joille treenaaminen on koukuttavaa tai jopa pakkomielteistä), onko nyt tosiaan pakko lähteä lenkille vai voisinko kuunnella omaa oloani ja pitää extra lepopäivän? Väitän jopa, että osa aktiivisista urheilun harrastajista saisi parempia tuloksia aikaan huolellisemmalla treenien rytmityksellä ja päästämällä pipoa vähän löysemmälle harjoittelun suhteen: enemmän lepoa, riittävästi kovia treenejä ja vähemmän tasapaksua jokapäiväistä treeniä hieman aivot narikassa, koska pakko.

Makkarat eivät kehity vyötärölle 4 treenaamattoman päivän aikana tai maratonin tavoiteaika ei haihdu tuhka tuuleen, vaikka joka viikkoista pitkää kahden tunnin raastotreeniä ei tekisikään. Niitä omia tapoja ja uskomuksia kannattaa joskus kyseenalaistaa!

Että seuraavan kerran kun sinua väsyttää lähteä urheilemaan, niin kuulostele itseäsi. Voisiko kuntosalin vaihtaa jooga tuntiin, juoksulenkin kävelylenkkiin tai ryhmäliikuntatunnin uintiin? Tai skipata koko treeni ja nauttia vapaaillasta sohvan nurkassa? Koska sekin on IHAN OK!

Stressaantunut kroppa ei kestä kovaa rääkkiä

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua, liikunnan tai lepopäivän merkeissä – kunhan kuulostelet itseäsi. <3

-Hilla

 

Raskausviikko 40 ja laskettu aika

Aktiiiset someseuraajani olivat laittaneet merkille kolmen päivän somehiljaisuuteni Instagramissa ja ajatelleet minun olevan jo synnytyspuuhissa. Mutta ehei. Täällä ollaan oltu ärhäkän flunssan kourissa, ja viimeiset kolme päivää olen viettänyt vaaka-asennossa hikisenä sängyn pohjalla maaten. Olisin mielelläni skipannut tämän taudin näin raskauden loppumetreillä, mutta minkäs teet jos tauti päättää iskeä.

raskausviikko-40_2

Daniel on onneksi ollut ihana hoitajani ja antanut kaiken sympatiansa. Hän jopa myönsi, että ehkäpä flunssan sairastaminen 40 raskausviikolla on jopa pahempaa kuin miesflunssa. hahha. Daniel sai myös saman flunssan, mutta hän on selvinnyt nenän niiskuttelulla ja muutamalla lepopäivällä treeneistä. Olemme olleet molemmat tosi terveitä koko tämän vuoden, joten kyllä tämän kestää. Selkä vaan meinaa mennä soiroon liiasta makaamisesta – se on ehkä ikävintä.

Eilen nukuin koko aamupäivän, mutta kello 13 minulla oli varattuna viimeinen neuvola ennen laskettua aikaa. Heräsin aivan tillin tallin -oloon, mutta sain kammettua itseni suihkun kautta neuvolaan (joka sijaitsee onneksi aivan tuossa naapurissa). Oli todella mukava käydä kuuntelemassa vauvan sydänääniä ja kuulemassa, että mahassa kaikki on hyvin, vaikka oma olo huono onkin. Huoneessa kävi myös kätilö, joka sanoi rohkaisevasti ettei vauvalla ole mahassa mikään hätä, vaikka äiti flunssaa ja kuumetta sairastaakin. Hyvä etten pillahtanut siinäkin tilanteessa itkuun, ne mammahormonit taas…

raskausviikko-40_3

Meidän laskettuun aikaan on enää päiviä jäljellä. Tuntuu vieläkin hivenen epätodelliselta, että kohta pitelemme omaa nyyttiä sylissä. Kohta meitä on kolme. Samalla tietenkin toivoen, että kaikki sujuu loppuun asti hyvin ja kaikki selviävät synnytyksestä hyvissä voimin ja ehjinä. Niin ne 9 kuukautta vain ovat hujahtaneet vauhdilla, vaikka jossain kohtaa muistan miettineeni, että aika kulkee hitaasti.  Nyt voin perua puheeni, aika on mennyt kyllä tosi nopeasti. Minusta nämä viimeiset viikotkaan eivät ole tuntuneet pitkiltä, sillä vointini on ollut hyvä ja olen ehtinyt puuhastella kaikenlaista. Nyt vain toivon, että hyvä olo palaisi nopeasti tämän flunssan jälkeen ja pääsisin vielä muutamille kävelylenkeille raikkaaseen syysilmaan. Jos se vauvakin sillä tavalla laskeutuisi lähtökuoppiin vähän paremmin.

Heräsin tänään aamulla ystäväni viestiin, hän oli yön aikana synnyttänyt oman pienen ihmeensä. Hänen vauvan laskettu aika olisi ollut vasta minun jälkeen, mutta heidän neiti päätti ottaa pikaisemman startin tähän maailmaan. On ollut mukavaa kun osa ystävistä on ollut samaan aikaan tässä samassa raskautetussa elämäntilanteessa. On voinut jakaa heidän kanssaan fiiliksiä ja ajatuksia. Vasta nyt sen oikeastaan ymmärtää, kuinka tärkeää vertaistuki onkaan. Vaikka ennen raskautta kuinka toitottaisikin, että ”minähän en muutu mammaksi, joka puhuu mammajuttuja.” Mutta niin vain olen muuttunut ja kai se vähän kuuluu tähän matkaan, vaikkei alussa uskoisikaan.

raskausviikko-40_1

Myös Instagram ja muutenkin sosiaalinen media on ollut oiva paikka löytää muitakin tulevia äitejä, ja jakaa tätä 9 kuukauden matkaa siellä heidän kanssaan. Instagramissa seuraan muun muassa montaa treenaavaa tai juoksua harrastavaa pallomahaa, joista tosin suurin osa on jo ehtinyt jakautua kahtia. 😉 Muutama siellä vielä odottelee kuten minäkin, mutta on ollut silti super kivaa seurata yksi toisensa jälkeen vauvojen saapumista maailmaan. Ihmeellisesti antaa toivoa itsellekin, että kyllä ne sieltä ulos tulevat kun ovat tähän maailmaan valmiita.

Sellaisia kuulumisia täältä somehiljaisuuden suvannosta. Seuraavaksi taidan mennä surauttamaan smoothiekoneella kunnon vitamiinipommin marjoista ja hedelmistä. Vaikka ruokahalu onkin ollut viime päivinä heikonlainen, niin viileän raikas smoothie uppoaa aina. 🙂

Ihanaa päivää sinne!

-Hilla

Inspiraatiosta ja luovuudesta

”Blogisi on mielestäni mennyt parempaan suuntaan viime aikoina. En tiedä, mistä se johtuu, mutta jotenkin vaan tykkään koko ajan kirjoitustyylistäsi enemmän ja enemmän. Ja totta kai mahtavaa, kun sinulla on nyt mammalomalla aikaa kirjoitella vähän useammin. 😉 ”

Sain tällaisen kommentin jokin aika sitten blogiini. Olin iloinen lukiessani kommentin, mutta hetken päästä huomasin miettiväni asiaa hieman syvemmin.

Tämähän saattoi olla vain tämän yhden ihmisen kokemus, ehkä lisääntyneet äitiys- ja raskausaiheiset kirjoitukset vetoavat erilaiseen kohderyhmään tai ehkäpä tosiaan lisääntynyt aikani ja nautinto kirjoittamista kohtaan todellakin korreloi siihen, millaista tekstiä blogiini päätyy. Ken tietää, mutta tämä kommentti joka tapauksessa sai minut ajattelemaan bloggaamista, ispiraatiota ja luovuutta.

inspiraatio-ja-luovuuus2

Olen kirjoittanut blogia nyt yli kolme vuotta. Vuosiin on mahtunut hyvin erilaisia elämäntilanteita ja vaiheita. Oli letkeää opiskeluelämää tutussa ja turvallisessa Turussa, oli vaihto-opiskelun aika Ruotsissa, oli muutto Helsinkiin, uusi kaupunki, uusi työ, uusi koti. Oli muutto ensimmäiseen omaan kotiimme yhdessä Danielin kanssa, oli ensimmäisen vakiduunini. On ollut mukavaa arkea ja lämpimiä kesälomia. Ja nyt viimeisimpänä on ollut raskaus, sen mukanaan tuomat ajatukset, muutokset ja pian syntymän jälkeen uusi elämänvaihe, uuden ihmisen kanssa. Elämä on kulkenut eteenpäin ja blogi on seurannut siinä vierellä mukavana harrastuksena, jolle on ollut ajoittain enemmän aikaa ja toisinaan se on ollut prioriteettilistani alimmaisena.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin täysin varma. Bloggaaminen vaatii inspiraatiota ja luovuutta. Inspiraatio ja luovuus syntyäkseen vaativat puolestaan aikaa. Aikaa, jota joskus on enemmän ja joskus vähemmän. Kuka voi sanoa, että parhaat ideat keksitään silloin kun on pahin kiire? Tai kuka voi inspiroitua uusista asioista kun eniten stressaa? Bloggaamisen kanssa on vähän sama juttu – tekstiä vain ei synny väkisin, ja niin on monen muunkin asian laita tässä elämässä.

inspiraatio-ja-luovuus-5

Jos työsi tai harrastuksesi vaativat luovuutta tai uudella tavalla asioita inspiroitumista, niin pidäthän huolta, että sinulla on myös aikaa pohdiskella ja ajatella. Uusia juttuja on vaikea keksiä, on vaikea olla innostunut, on vaikea nähdä mahdollisuuksia, on vaikea etsiä muutosta, jos koko ajan on liian kiire. Kiire mennä eteenpäin ja suorittaa. Tai kiire olla koko ajan online ja näprätä älypuhelinta.

Olemmehan me ihmiset erilaisia, mutta uskon vahvasti siihen, että multitaskaaminen (eli monen asian tekeminen yhtäaikaa) ei tätä maailmaa pelasta.

Toisinaan asioita on hyvä katsoa hieman kauempaa – nyt äitiyslomalla siihen on todellakin ollut aikaa. Esimerkiksi tämä bloggaaminen ja omien ajatusten kirjoittaminen on nyt jotenkin todella helppoa. Nautin tästä. Ja ihmekös tuo, jos ennen istuin tietokoneen ääreen 8 tunnin työpäivän jälkeen vielä illalla – versus nyt, kun voin istahtaa blogia kirjoittamaan aamu kahdeksalta aamukahvin jälkeen. Fiilis on aika erilainen ja se varmasti vaikuttaa jollain tapaa lopputulokseen.

Kaikkea tässä elämässä ei voi saada, ainakaan yhtä aikaa siten, että kaikessa voisi olla parhaimmillaan ja joka elämänalueelta pukkaisi vaan priimaa ulos. Priorisointi on silloin avainsana. Mihin haluat käyttää aikaasi ja mikä tekee sinut onnelliseksi?

Teen töitä markkinoinnin ja viestinnän parissa, mikä vaatii usein ideointia, luovuutta, mielikuvistusta, innostumista, innostamista ja oivaltamista. Tulevaisuudessakin haluan muistaa tämän ahaa elämyksen, jonka olen nyt viime aikoina kokenut: luovuus ja inspiraatio tarvitsevat aikaa. Toisinaan tekemällä asioita vähemmän, voisikin oikeastaan saada enemmän aikaa. Eihän tuo ajatus todellakaan kaikkiin töihin päde, mutta moneen nykyajan tietotyöhön sitäkin enemmän.

inspiraatio-ja-luovuuus1

Tällä ajatuksen juoksulla halusin vain sanoa sen, että blogia on ollut nyt super mukava kirjoittaa, kun on ollut aikaa. Aina ei ole, mutta nyt on. Bloggaaminen on luovaa puuhaa, ja tekstiä näemmä soljuu paremmin kun kynää ei tarvitse väkisin puristaa. Varmasti tulee elämässä taas kiireisiä vaiheita (ehkä jo piankin vauvan kanssa), kun tämän blogin päivittämiselle ei ole yhtä paljon aikaa, mutta tämä antaa kuitenkin iloa minulle, ja siksi haluaisin pitää blogiani päiväkirjamaisesti menossa mukana jatkossakin. Vaikka sitten tinkimällä kuvien määrästä ja laadusta, tekstien pituudesta tai syvällisyydestä, merkityksellisyydestä.

Minusta on mahtavaa, jos blogit ovat myös paikka inspiroida muita, saada vertaistukea ja jakaa ajatuksia, joita monen muunkin päässä liikkuu. Siksi haluan jatkossa kirjoittaa blogia mahdollisimman aidosti – kirjoittaa oman näköistä blogia.

Millaisia blogeja te ylipäätään seuraatte, olisi tosi mukava kuulla. Ja millaisia tekstejä tykkäätte lukea? Tai onko toiveita, että kirjoittaisin jostakin tietystä aiheesta täällä blogissani?

Ihanaa alkavaa viikonloppua, tehkäähän asioita, joista nautitte!

-Hilla