HCR Street Team ja juoksufiiliksiä

Perjantaina tapasimme tämän kevään HCR Street teamin kanssa. Kävimme läpi tulevan kevään ja kesän juoksutapahtumia, uudistuneita reittejä ja käytännön asioita. Helsinki Street teamiin kuuluu innokkaita juoksun harrastajia, jotka haluavat jakaa hyvää juoksufiilistä sekä tietoa tulevan kauden juoksutapahtumista, kuten Helsinki City Runista ja Helsinki City Marathonista, Helsinki Street Runista ja Mini Maratonista. Ryhmään kuuluu monta somestakin tuttua juoksufiilistelijää. Helsinki City Runin Instagram-tilin kautta ainakin löytyy kuvia tästä possesta. Iloista jengiä ympäri Suomen.

Itse olin Street teamissa viime keväänäkin mukana, mutta raskauden takia yhteislenkkien vetäminen ei ollutkaan niin yksinkertaista ja HCR jäi myös väliin kasvaneen mahan vuoksi. Hyvä syy oli olla juoksematta, mutta olen nyt tosi iloinen kun tänä keväänä pääsen taas tauon jälkeen mukaan viivalle ja nauttimaan loppukeväällä Helsingin kaduista lenkkareiden kanssa.

Tänä vuonna HCR:n yhteistyökumppaneita ovat New Balance, Sportyfeel, Icepower ja Craft. KickOffissa pääsimme muun muassa kuulemaan New Balance -brändin taustaa ja juoksukenkien kehitystä nykypäivänä. NB tekee esimerkiksi NASA:n kanssa yhteistyötä kehittäessään yhä parempia ja parempia juoksutossuja. Mielestäni tosi mielenkiintoista kuultavaa lenkkarimerkin takaa. Saimme yhdet parit juoksukenkiä kevään lenkeille kulutettaviksi, niistä kirjoittelen myöhemmin lisää. New Balancen lenkkareita mulla ei ole aikaisemmin ollutkaan, vaikka merkki onkin maailman mittakaavassa suosituin juoksijoiden keskuudessa. Oli muutenkin hauska tutustua livenä moneen somesta tuttuun juoksijaan, joiden osan juttuja olen seuraillut jo useamman vuoden.

Omat juoksufiilikset ovat parhaillaan aika hyvässä nousukiidossa. On tosi inspiroivaa tavata samanhenkistä porukkaa ja jutella kaikkea juoksuun liittyvää. Olen selkeästi juoksutyyppinä sellainen, että tykkään tehdä lenkkejä kaverin kanssa tai porukalla ja suuri osa juoksuilostani tulee hyvästä fiiliksestä ja hyvän olon tunteesta, jonka juoksun kautta saa.

Tällä hetkellä keskityn juoksun saralla pidentämään lenkkejäni – 10 kilometriä on tällä hetkellä pisin lenkkini, mutta ennen toukokuun Helsinki City Runia pitäisi ehtiä tekemään ainakin kerran viikossa yksi vähän pidempi lenkki. Tärkeää minulle on toki raskauden jälkeen kohottaa kuntoa maltilla ja välttyä vammoilta. Määrä ei ole tällä hetkellä tärkeintä, vaan pikemminkin laatu ja järkevät treenit. Puolimaraton-tavoite palvelee sitten kesäkuun Jukolan viestiä, joka myös vaatii hyvää kuntoa ja kestävyyttä. On tosi kiva, että lenkille käymiselle on nyt ainakin pari tosi syytä ja konkreettista tavoitetta hyvän olon ja fiiliksen lisäksi. 🙂

Ja jos jotain kiinnostaa, millaista vauhtia HCR:ssä tavoittelen… Juuri nyt tuntuu, että puolikas kahteen tuntiin olisi jo hyvin, mutta toki vähän kovempaa olisi kiva juosta. Uskon, että laitan ajan suhteen vähän tarkempaa tavoitetta vasta lähempänä toukokuuta. Vielä oman kunnon kehitys on aikalailla arvoitus.

-Hilla

 

Tunteiden vuoristorata

Kerroin ajanhallintaa koskevassa postauksessani siitä, etten tällä hetkellä lue paljoa uutisia ja olen säästänyt sillä tässä kohtaa vauvan syntymän jälkeen aikaani. Viittasin myös baby blues mielialoihin ja kerroin haluavani hieman säästellä itseäni negatiivisilta uutisilta.

Tähän liittyen sain yhdeltä lukijaltani viestiä. Häntä oli jäänyt häiritsemään tuo kohta, kun kerroin etten seuraa oikeen uutisia. Julkinen kertominen blogissa ettei lue uutisia voi hänen mukaansa kuulostaa huonolta työnantajan suuntaan. Vähän siltä, etten päivitä itseäni ja seuraa ajankohtaisia asioita. Hän kuulemma ymmärsi pointin, mutta jos olisi hr-hommissa palkkaamassa joskus minua, niin ihmettelisi asiaa.

Harvemmin täällä blogissani avaan sen suuremmin sanomisiani, mutta koin että tämä aihe vaatii sen. Äitien ja työelämään palaavien naisten puolesta varsinkin.

Kuva: Salla Smeds, @sallashome

Olen aina halunnut kirjoittaa tätä blogia rehellisesti, kertoen aidoista tunteistani ja niin aion tehdä nytkin. Kerron hieman taustaa sille, miksi tässä kohtaa elämääni sanoin vähentäneeni uutisten seurantaani, enkä silti pelkää että se vaikuttaisi tulevaisuuteeni.

Äitiys, vanhemmuus ja lapsen syntymä tuovat elämään suuren määrän iloa, rakkautta, hyvyyttä ja positiivisuutta. Sen lisäksi, ainakin osalle äideistä, äitiys tuo mukanaan myös murheita, surua, huolta, ja negatiivisiakin tunteita, joista harvemmin puhutaan. Kerroin, että itsekin oppikirjamaisesti synnytyksen jälkeen kohtasin baby blues -tunteet. Tunteet, jotka yllättivät minut. Tunteet, joita ymmärtää vasta sen jälkeen kun kohdalle sattuvat.

Baby blues tarkoittaa synnytyksen jälkeistä alakuloa. Moni vastasynnyttänyt äiti käy läpi suuren tunteiden kirjon. Päivittäin voi esiintyä voimakkaita mielialan muutoksia ilman näkyvää syytä, ja äiti voi olla ärtynyt ja itkuinen. Usein tämä johtuu vain hormonitasapainon muutoksista sekä pitkäaikaisen jännityksen purkautumisesta. Myös väsymys, unenpuute ja pitkittynyt synnytys voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita. Tämä tunteiden sekamelska on täysin normaali ja tarkoituksenmukainen, ja se ohjaa tuoretta äitiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja vastaamaan vauvan tarpeisiin. (Wikipediasta). Check minun kohdaltani!

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muistellessani synnytystä purskahdin helposti itkuun. Katsoessani illalla vauvaa, purskahdin itkuun. Syödessäni ihanaa, herkullista tuoretta leipää, saatoin purskahtaa itkuun. Ja kun luin uutisia, saatoin todella helposti purskahtaa itkuun. Hormonihuuruissa ajatuksen juoksu kiitää tuhatta ja sataa siinä kohtaa kun näet kärsiviä lapsia Aleppossa, kun kuulet Trumpin mielipiteen maailmanpolitiikasta tai ajattelet ilmastonmuutosta ja tätä maailmaa kun lapsesi on aikuinen. Järjellä ajateltuna hölmöä, mutta kun elää synnytyksen jälkeistä tunteiden vuoristorataa, niin ei ollenkaan hölmöä.

Olen luonteeltani varmaan keskimääräistä herkempi ja tunteellisempi. Sellainen ajattelevainen ja huolehtiva. Siihen kun lisää hieman traumaattisen synnytyksen, jonka aikana mietti oman lapsen hengissä pysymistä, tuntuu aika pieneltä kertoa, että tässä kohtaa elämääni en lue uutisia. Tai en edes miettinyt sitä, mitä tuosta lausahduksesta ehkä tulevat työnantajani miettisivät. Sen sijaan koin omat tunteeni aika inhimillisiksi. Haluan ihan tarkoituksen mukaisestikin suojella surullisilta uutisilta itseäni. Jos pahimmissa tunnekuohuissa oli mahdollista säästyä itkulta, niin toki sen tein. Ja samalla säästin aikaa siinä kohtaa tärkeämmälle, kuten kerroin.

Aika on onneksi kullannut muistoja, tunteiden hyväksyminen auttanut ja synnytyshormonit tasoittuneet imetyshormoneiksi. Tällä hetkellä voin oikein hyvin, kuten tähänkin asti ja vauvaelämä on ihanaa. Halusin kuitenkin tuoda esille tämän aiheen, josta harvemmin uskalletaan puhua. Tai asiaa peitellään, vaikka se on hyvinkin normaalia. Lääkärikin tunteista kyseli jälkitarkastuksessa, ja hieman rajumpien synnytysten jälkeen Kättäriltä tarjotaan myös psykoterapiakäynti, jonka aikana saa käydä synnytyksen läpi.

Ensimmäisen synnytyksen aikana ei synny vain lapsi, vaan samalla syntyy myös äiti. Se on minusta aika hienosti sanottu ja niin totta. Se oli elämäni suurin mullistus ja niitä ajatuksia sen ympäriltä vaikea edes pukea sanoiksi.

Kuva: Salla Smeds, @sallashome

Kaverini sanoin: ”ensimmäisen lapsen syntymä on myös positiivinen shokki”. Vaikka kuinka yrittäisi valmistautua, niin ei se kuitenkaan onnistu. Senkin allekirjoitan.

Tässä siis hieman laajempi vastaus siihen, miksi minä toimin näin. Ehkä nyt uutisten hetkellinen lukemattomuus on helpompi ymmärtää myös sinun, joka sitä ihmettelit. Tai miksi en pelkää sanoa sitä täällä blogissakaan ääneen, ja miksi en miettinyt tulevaa työelämää tässä kohtaa.

Ja todettakoon se, että onhan maailmassa myös fiksuja artikkeleja, tieteellisiä tutkimuksia, asiantuntijoiden blogeja ja kirjallisuutta, jota voi uutisten sijaan kuluttaa. Uutismaailma on tällä hetkellä turhankin negatiivissävytteistä, tapahtuu maailmassa hyvääkin.

Ja toisaalta, ymmärrän myös hyvin niitä väsyneitä äitejä, jotka eivät hetkeen edes yritä pysyä maailman menossa mukana tai soteuudistuksen kiemuroissa. Ja silti työelämään palaa fiksuja naisia, jotka pääsevät todellakin takaisin vanhoille urilleen ja siitä eteenpäin. Kyllä äitiys tuo mukanaan niin paljon hyvää, josta on hyötyä sitten taas työelämässä. Itse olen jo nyt ainakin sata kertaa kärsivällisempi, entistä avarakatseisempi ja luotan itseeni ja omiin voimiini enemmän, olenhan saanut ihmisen aikaan. <3

-Hilla

Kuvat ottanut valokuvaaja Salla Smeds, @sallashome

Vauva 4 kuukautta – kuukausikuulumiset

Kuva: Salla Smeds, @sallashome

Olen jo neljä kuukautta. Äiti kuulemma taas ihmettelee, minne yksi kuukausi on hujahtanut. Päivät minun kanssa menevät kuulemma todella nopeasti.

Osaan nyt kunnolla kääntyä, ihan itse, enkä tarvitse siihen enää yhtään apua. Kädenkin saan vatsan alta pois kääntymisen jälkeen. Mutta osaan kääntyä vasta selältä vatsalle, toiseen suuntaan en pääse. Sitten voin onneksi huutaa aina äitiä apuun ja pääsen takaisin lähtöasentoon, jotta voin tehdä saman uudelleen.

Osaan myös hekottaa ja nauraa ääneen. Nauruni tarttuu muihinkin, niin ovat sanoneet. Varsinkin iskän seura naurattaa iltaisin, kun näen häntä pitkän työpäivän jälkeen. Iskä tekee minun kanssa aina kaikkea hauskaa. Päristelee vatsaani ja leikkii kanssani jo piiloleikkiä tyynykasan kanssa.

Olen vieraskorea, äiti sanoo. Vieraiden seurassa olen aina kun aurinko, hyväntuulinen ja iloinen. Harmituksen säästän sitten iltaan tai yöhön kun olemme äidin kanssa kahdestaan. Mutta onhan se parempi niin, olen ajatellut. Viihdyn hyvin ihmisten seurassa ja päivisin on muutenkin kivaa kun ympärillä on kaikkea jännittävää. 🙂

Arvatkaas mikä on äidinmaidon jälkeen uusin herkkuni. Bataattisose maidolla ohennettuna. Se on niin makeaa ja herkullista. Avaan suuni aina isoksi kun lusikka lähestyy suutani. Äiti oikein ihmettelee, miten heti olen tykännyt kiinteistä, kun olen niiden makuun päässyt. No tottakai tykkään, kun maku on kohdillaan. Olen maistellut lisäksi porkkanaa, hedelmäsosetta ja jopa mustikkaakin. Mustikkaa, jonka äiti kuulemma keräsi viime kesänä minun kanssa metsässä. Olin silloin vielä mahassa. Muistan kyllä hyvin, se kyykkiminen tuntui minustakin vähän oudolta.

Kävin juuri 4 kk neuvolassa. Painoa oli tullut hyvin lisää, olen miltein 7 kiloa jo. Pituuttakin oli tullut, mutta ei niin paljon kuin viime kerralla. Olin siis keskittynyt tällä kertaa leveyssuunnan kasvuun, säästelin siinä pituudessa. Lääkäri myös kokeili, että seuraanko palikkaa katseellani ja kuulenko erilaisia ääniä. Osasin, jes. Myös jotain lonkkia se paineli ja kuunteli sydäntäni ja keuhkoja. Perusjuttuja siis, neuvolassa ja lääkärin luona on ihan jees käydä.

Yksi juttu kyllä on, mikä ei niin lämmitä vanhempieni mieltä. 4 kuukauden hulinat. Opin päivisin niin paljon uutta, että yöt menee sitten hulinoidessa. Syön myös öisin enemmän, koska päivisin ei ehdi. Joinan öinä olen heräillyt jopa tunnin välein, silti olen jo aikaisin aamulla pirteä. Äitiä väsyttää. Olen kyllä sanonut äidille, että camoon, ei se valvominen niin rankkaa ole. Varsinkaan kun seura on näin hyvää. No, ehkä mä pian annan niille taas vähän armoa ja nukun öisin enemmän. 🙂

 

Olen myös kuullut, että parin viikon päästä pääsen lentokoneeseen. Äidin kanssa ihan kahdestaan, me lennetään tunnin lento Rovaniemelle tädin luo. Niin siistiä, siis lentokoneeseen. Äitiä se ehkä vähän hirvittää, mutta olen sille luvannut olla nätisti. Ja mun vaunut se kuulemma paketoi ruumaan, jotta päästään lenkille Lapissakin. Hauskaa.

Että sellaisia kuulumisia mulle, kivasti menee!

-Hilla ja Pikkuässä