Parasta just nyt, elää hetkessä

Tässä meidän tunnelmat juuri nyt. Tältä aamulta hyvin nukutun yön jälkeen.

Parasta just nyt. Seura, tulppaanit, villasukat ja aamukahvi. Ne pienet suuret ilot. <3

Tällaisia aamuja rakastan. Ei ole mihinkään kiire, leikitään olkkarin lattialla vauvan kanssa, juon aamukahvia, musiikki soi taustalla, villasukat lämmittää jalkoja ja bebellä hymy huulessa. Viikonlopuksi mukavaa puuhaa edessäpäin.

Ei ne elämän parhaimmat hetket useinkaan tarvitse olla sen kummempia, isompia tai ihmeellisiä. Ja kuitenkin ne ovat niin tärkeitä, ihania ja ainutkertaisia. Parhaita muistoja.

Tässä hetkessä usein vain olen. Tänään halusin jakaa sen tänne blogiinkin. Muistuttamaan sinuakin siitä, että elä hetkessä kun voit, ihmettele ympärillesi, arvosta mitä sinulla on. Ympärilläsi on ja tapahtuu hienoja asioita. Kun vain ehdit huomata ne.

Meillä tänään ohjelmassa ulkoilua, siskoni kanssa oleilua, pyykinpesua, ruuanlaittoa. Mieheni on koko viikonlopun Ruotsissa suunnistusleirillä, joten meillä on ihan tyttöjen viikonloppu edessä. Mitä vielä keksitäänkään.

Nyt me jatkamme tulppaaneiden katselua ja toivotamme ihanaa alkavaa viikonloppua ja perjantaita juuri sinulle!

-Hilla

 

Yhdessäoloa

Vietimme viime viikolla aikaa perheenä. Enemmän yhdessäoloa kuin pitkään aikaan. Viikko tehden perusjuttuja oli tosi kiva. Teimme kävelylenkkejä vaunujen kanssa, saimme molemmat aikaa omille treeneillemme, laitoimme hyvää ruokaa, nukuimme mahdollisimman paljon ja vietimme aikaa vauvan kanssa. Hitaita aamuja sängyssä vauvan kanssa naureskellen ja päiväkahveja sohvan nurkassa. Joka ilta uni tuli meille kaikille kolmelle kuin varkain. Ulkoilma, liikunta ja hyvä rytmi päivissä takasi nuijanukutuksen.

Myös miehelleni tavallaan konkretisoitui se, millaista on olla vauvan kanssa päivät kotona. Hän tekee reilua 8 tunnin työpäivää, joten onhan se sanomattakin selvää, että jostain siinä jää paitsi. Vaikka hän kotona ollessaan onkin ihan yhtä paljon vauvan kanssa ja hoitaa siinä missä minäkin. Tietenkin on viikonloput ja illat jolloin isätkin ovat kotona, mutta kyllä isyyslomalla on tärkeä tehtävä.

Aika monet isät käyttävät isyysloman heti vauvan synnyttyä, hyvä niinkin, mutta oli kivaa viettää isyyslomaa vasta nytkin kun vauva on jo melkein puolivuotias. Hän on jo hereillä pitkiä pätkiä, haluaa seurustella ja leikkiä. Toivoisin, että isätkin saisivat olla vähän enemmän näiden ihanien pikkuihmisten kanssa kotona. Aika usein se kuitenkin menee niin, että äidit ovat suurimman osan, ihan luonnollisista syistäkin, kotona. Mieheni nautti viime viikosta kyllä tosi paljon. Meillä on vielä keväälle yksi isyyslomaviikko jemmassa, pohdiskellaan parhaillaan mitä silloin tekisimme. Tässä kotona pyykkikoneen ja hellan välissä saan olla ihan riittävästi, joten mielelläni lähtisin jonnekin, vähän kotinurkkia kauemmaksi. Vaikka äitiyslomasta tykkäänkin, niin kotona olemista olin ja olen jossain vaiheessa vähän liian täynnä.

Nyt vauvan kasvaessa siitä yhdessä vietetystä ajasta on tullut meille yhä tärkeämpää perheenä. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet syntymän jälkeen menivät sellaisessa pienessä väsymysusvassa ja vauvaa lähinnä hoidimme vaippaa vaihtamalla, syöttämällä ja nukuttamalla. Kela joka pyöri ympyrää päivästä toiseen. Itse nukkui väleissä päiväunia. Nykyään päivissä on jo paljon enemmän sellaista aikaa, että ehtii puuhastella ja tehdä kaikenlaista ja vauvakin tosiaan nauttii kun ympärillä tapahtuu. Ja ennen kaikkeea jaksan tehdä, jossain vaiheessa huonot unet veivät voimia muustakin tekemisestä. Olen nauttinut tästä äitiyslomasta ja samalla tuntuu, että se muuttuu koko ajan vain paremmaksi.

Isyysloman kaksi viimeistä päivää vietimme Vuokatin urheiluopistolla. Niin mukava paikka, erityisesti jos urheilusta ja liikunnasta tykkää. Meillä oli mökki, jossa asustelimme ja muuten olimme täysihoidossa. Vaikka mökissämme olikin keittiö, söimme aamupalan, lounaan ja päivällisen opiston seisovassa pöydässä. Niin helppoa ja hyvää. Osaan tällä hetkellä niin arvostaa sitä, että saa vain istahtaa valmiiseen pöytään ja jatkaa vatsa täynnä matkaa.

Lauantaina osallistuin Vuokatti Hiihdon 30 kilometrin matkalle. Mukava tapahtuma ja olosuhteet olivat tapissaan. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja ladut oli kunnossa. Olin päättänyt lähteä nautiskelemaan, mutta mikä siinä onkin… kun saan numeron rintaani, niin enhän minä hiljaa osaa mennä. Taas kerran siis melkein pari tuntia vietin siellä jaksamisen rajoilla, verenmaku kävi ajoittain suussa ja loppusuoralle likistin viimeiset voimat. Massatapahtumien ja kilpailujen paras anti on minulle varmaankin se, että saa ottaa itsestään mittaa aina välillä.

En kuitenkaan ollut valmistautunut tähän kisaan sen ihmeemmin, hiihtokilometrejä tälle talvelle ei ollut ihan älytöntä määrää kertynyt, sellaisissa kuntoilijan lukemissa mennään. Asuinpaikkana Helsinkikin saattaa vaikuttaa asiaan. Paloheinässä kerätyt hiihtokilometrit olivat joinain päivinä suoraan sanottuna vähän pakkopullaa. Nautin hiihdosta erityisesti silloin, kun lunta on paljon ja olosuhteet hyvät. Vuokatissa näin oli ja koko viikon Lapissa sitä ennen. Hiihtelin joka päivä parin tunnin lenkkejä ja aika sujahti kuin siivillä.

Vuokatissa kävimme myös kuntosalilla ja kylpylässä palautumassa ja saunomassa. Laskettelurinteet ja tennishallit muun muassa jäivät tällä kertaa kokematta, kaikkea vain ei ehdi. Mutta oli kyllä ihana viikko, vaikka taas on hyvä olla kotona. Arkikin maistuu aina paremmalta onnistuneen loman jälkeen. Kiitos siis Lapin lumet ja Vuokatin täysihoto!

-Hilla