Parasta just nyt, elää hetkessä

Tässä meidän tunnelmat juuri nyt. Tältä aamulta hyvin nukutun yön jälkeen.

Parasta just nyt. Seura, tulppaanit, villasukat ja aamukahvi. Ne pienet suuret ilot. <3

Tällaisia aamuja rakastan. Ei ole mihinkään kiire, leikitään olkkarin lattialla vauvan kanssa, juon aamukahvia, musiikki soi taustalla, villasukat lämmittää jalkoja ja bebellä hymy huulessa. Viikonlopuksi mukavaa puuhaa edessäpäin.

Ei ne elämän parhaimmat hetket useinkaan tarvitse olla sen kummempia, isompia tai ihmeellisiä. Ja kuitenkin ne ovat niin tärkeitä, ihania ja ainutkertaisia. Parhaita muistoja.

Tässä hetkessä usein vain olen. Tänään halusin jakaa sen tänne blogiinkin. Muistuttamaan sinuakin siitä, että elä hetkessä kun voit, ihmettele ympärillesi, arvosta mitä sinulla on. Ympärilläsi on ja tapahtuu hienoja asioita. Kun vain ehdit huomata ne.

Meillä tänään ohjelmassa ulkoilua, siskoni kanssa oleilua, pyykinpesua, ruuanlaittoa. Mieheni on koko viikonlopun Ruotsissa suunnistusleirillä, joten meillä on ihan tyttöjen viikonloppu edessä. Mitä vielä keksitäänkään.

Nyt me jatkamme tulppaaneiden katselua ja toivotamme ihanaa alkavaa viikonloppua ja perjantaita juuri sinulle!

-Hilla

 

Yhdessäoloa

Vietimme viime viikolla aikaa perheenä. Enemmän yhdessäoloa kuin pitkään aikaan. Viikko tehden perusjuttuja oli tosi kiva. Teimme kävelylenkkejä vaunujen kanssa, saimme molemmat aikaa omille treeneillemme, laitoimme hyvää ruokaa, nukuimme mahdollisimman paljon ja vietimme aikaa vauvan kanssa. Hitaita aamuja sängyssä vauvan kanssa naureskellen ja päiväkahveja sohvan nurkassa. Joka ilta uni tuli meille kaikille kolmelle kuin varkain. Ulkoilma, liikunta ja hyvä rytmi päivissä takasi nuijanukutuksen.

Myös miehelleni tavallaan konkretisoitui se, millaista on olla vauvan kanssa päivät kotona. Hän tekee reilua 8 tunnin työpäivää, joten onhan se sanomattakin selvää, että jostain siinä jää paitsi. Vaikka hän kotona ollessaan onkin ihan yhtä paljon vauvan kanssa ja hoitaa siinä missä minäkin. Tietenkin on viikonloput ja illat jolloin isätkin ovat kotona, mutta kyllä isyyslomalla on tärkeä tehtävä.

Aika monet isät käyttävät isyysloman heti vauvan synnyttyä, hyvä niinkin, mutta oli kivaa viettää isyyslomaa vasta nytkin kun vauva on jo melkein puolivuotias. Hän on jo hereillä pitkiä pätkiä, haluaa seurustella ja leikkiä. Toivoisin, että isätkin saisivat olla vähän enemmän näiden ihanien pikkuihmisten kanssa kotona. Aika usein se kuitenkin menee niin, että äidit ovat suurimman osan, ihan luonnollisista syistäkin, kotona. Mieheni nautti viime viikosta kyllä tosi paljon. Meillä on vielä keväälle yksi isyyslomaviikko jemmassa, pohdiskellaan parhaillaan mitä silloin tekisimme. Tässä kotona pyykkikoneen ja hellan välissä saan olla ihan riittävästi, joten mielelläni lähtisin jonnekin, vähän kotinurkkia kauemmaksi. Vaikka äitiyslomasta tykkäänkin, niin kotona olemista olin ja olen jossain vaiheessa vähän liian täynnä.

Nyt vauvan kasvaessa siitä yhdessä vietetystä ajasta on tullut meille yhä tärkeämpää perheenä. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet syntymän jälkeen menivät sellaisessa pienessä väsymysusvassa ja vauvaa lähinnä hoidimme vaippaa vaihtamalla, syöttämällä ja nukuttamalla. Kela joka pyöri ympyrää päivästä toiseen. Itse nukkui väleissä päiväunia. Nykyään päivissä on jo paljon enemmän sellaista aikaa, että ehtii puuhastella ja tehdä kaikenlaista ja vauvakin tosiaan nauttii kun ympärillä tapahtuu. Ja ennen kaikkeea jaksan tehdä, jossain vaiheessa huonot unet veivät voimia muustakin tekemisestä. Olen nauttinut tästä äitiyslomasta ja samalla tuntuu, että se muuttuu koko ajan vain paremmaksi.

Isyysloman kaksi viimeistä päivää vietimme Vuokatin urheiluopistolla. Niin mukava paikka, erityisesti jos urheilusta ja liikunnasta tykkää. Meillä oli mökki, jossa asustelimme ja muuten olimme täysihoidossa. Vaikka mökissämme olikin keittiö, söimme aamupalan, lounaan ja päivällisen opiston seisovassa pöydässä. Niin helppoa ja hyvää. Osaan tällä hetkellä niin arvostaa sitä, että saa vain istahtaa valmiiseen pöytään ja jatkaa vatsa täynnä matkaa.

Lauantaina osallistuin Vuokatti Hiihdon 30 kilometrin matkalle. Mukava tapahtuma ja olosuhteet olivat tapissaan. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja ladut oli kunnossa. Olin päättänyt lähteä nautiskelemaan, mutta mikä siinä onkin… kun saan numeron rintaani, niin enhän minä hiljaa osaa mennä. Taas kerran siis melkein pari tuntia vietin siellä jaksamisen rajoilla, verenmaku kävi ajoittain suussa ja loppusuoralle likistin viimeiset voimat. Massatapahtumien ja kilpailujen paras anti on minulle varmaankin se, että saa ottaa itsestään mittaa aina välillä.

En kuitenkaan ollut valmistautunut tähän kisaan sen ihmeemmin, hiihtokilometrejä tälle talvelle ei ollut ihan älytöntä määrää kertynyt, sellaisissa kuntoilijan lukemissa mennään. Asuinpaikkana Helsinkikin saattaa vaikuttaa asiaan. Paloheinässä kerätyt hiihtokilometrit olivat joinain päivinä suoraan sanottuna vähän pakkopullaa. Nautin hiihdosta erityisesti silloin, kun lunta on paljon ja olosuhteet hyvät. Vuokatissa näin oli ja koko viikon Lapissa sitä ennen. Hiihtelin joka päivä parin tunnin lenkkejä ja aika sujahti kuin siivillä.

Vuokatissa kävimme myös kuntosalilla ja kylpylässä palautumassa ja saunomassa. Laskettelurinteet ja tennishallit muun muassa jäivät tällä kertaa kokematta, kaikkea vain ei ehdi. Mutta oli kyllä ihana viikko, vaikka taas on hyvä olla kotona. Arkikin maistuu aina paremmalta onnistuneen loman jälkeen. Kiitos siis Lapin lumet ja Vuokatin täysihoto!

-Hilla

Hilla pääsi parhaalle paikalle

*Yhteistyössä Flora of Finland

Lakka, suomuurain, muurain, valokki, hilla. Kaikki nuo ovat nimityksiä suolla ja kosteikoilla viihtyvälle kasville, Lapin tuntureiden kullalle, tumman oranssille ja arvokkaalle marjalle nimeltä hilla.

Minun koko nimeni on Hilla Kukka. En ole sitä koskaan täällä blogissa kertonutkaan. Nyt tiedätte senkin. Saanen kertoa pienen tarinan nimeni taustalla?

Vanhempani olivat nuoruudessaan, ja toki edelleenkin, Lapin luonnon rakastajia. He viihtyivät tunturimökillämme, tekivät pitkiä päivien vaelluksia Lapissa ja menivät kihloihinkin erään tunturin päällä näkötornissa. He olivat kantaneet koko vaelluksen ajan repussaan Omar-karkkipussia, jonka avasivat sitten näkötornin huipulla pujotettuaan kihlasormukset sormiinsa. Omareista on tullut meidän perheessä makeisia, joita edelleenkin syödään äitini ja isäni kihlajais- sekä hääpäivinä. Ja iskä kertoo samalla joka kerta tämän tarinan uudelleen. Ja sen, miten hyviltä makeiset maistuivatkaan pussiruokien, kaurapuuron ja tunturipurosta juodun veden jälkeen. Maku oli ihanan ällömakea kuten tämä tarinakin. Vanhempani ovat aina viihtyneet luonnossa ja Lappi ollut lähellä sydäntä.

Arvaatteko nyt, miksi minun nimi on Hilla Kukka? Rakkaudesta lajiin tai paikkaan, kuten sanotaan. Vanhempani olivat päättäneet nimetä tyttärensä Hilla Kukaksi, jos tytön joskus saisivat. Saivat, ja tässä minä nyt olen.

Nimeni ei siis ole sattumaa, vaan pala vanhempieni intohimoa. Luontoon liittyvä nimi, jonka vanhempani halusivat osaksi elämäänsä.

Rakkaus Suomen luontoon ja luonnossa liikkumiseen sekä luonnon arvostamiseen ovat varmasti peruja vanhemmiltani. Myös suunnistus harrastuksenani liittyy osaltaan samaan asiaan. Kun ystäväni Laura, toinen Flora of Finlandin perustajista, kysyi halukkuutaani yhteistyhön ei minun kauaa tarvinnut miettiä. Jaan heidän kanssaan saman ajatuksen Suomen luonnon arvokkuudesta ja ainutlaatuisuudesta.

Flora of Finlandin tavoitteena on tuoda Suomen luonto muotoilun ja taiteen kautta lähemmäs ihmisiä ympäri maailmaa. Mielestäni hieno ja arvokas päämäärä. Kuten viime postauksessani kerroin kuunnelleeni hiljaisuutta tunturissa ja katselleeni naavaisia tunturikuusia, on se jotain mikä on harmillisen kaukana tavallisista päivistäni. Lähimmäksi samaa fiilistä lähellä kotiamme pääsen Nuuksion korvessa.

Bogini kautta haluan tuoda luonnon lähemmäs ihmisiä, rohkaista ihmisiä liikkumaan metsässä. Luonto on mahtava paikka kerätä energiaa ja henkisiä voimavaroja. Suomen luonto on ainutlaatuisen puhdas ja moninainen. Vaihteleva Hangosta Nuorgamiin. Sisältää neljä mahtavaa vuodenaikaa. Talven kylmyyden, revontulet ja kaamoksen. Kesän vihreyden, valon ja yöttömän yön. Kainuun korvet, Varsinais-Suomen saaristot ja Pohjanmaan laakeat pellot.

Tämän kuvissa näkyvän lakkataulun kautta luonto on nyt osa kotiamme. Kuvan muodossa makuuhuoneemme seinällä. Sain tämän hillataulun Flora of Finlandilta. Taulu on minulle pala luontoa ja Lapin lumoa kotonamme. Sitä fiilistä, jonka saan metsässä suunnistaessa, keväthangilla hiihtäessä tai pohjoisen hillasoilla.

Flora of Finland on uudenlainen, nykyajan kasvio. Kuvat muistuttavat minua jollain tavoin niistä kasvitauluista, joita vielä 90-luvulla roikkui alakouluni seinillä. Piirretyt kasvitaulut on päivitetty tähän päivään.

Juttelin Flora of Finlandin perustajien, yrittäjäkaksikon Lauran ja Anna-Marin, kanssa idean toteuttamisesta ja kuvien ottamisesta. He kertoivat, että jokainen kasvi kuvataan Suomen luonnossa muutama minuutti keräämisen jälkeen. Aikaa kuhnailuun ei ole, jotta kasvi pysyy hehkussaan. Tämä vaatii liikkuvan studion kantamista luontoon, rämeikköön, lampien rannoille, pelloille ja soille. Sinne missä kasvit ovat.

Kaikille Flora of Finland -tuotteille on myönnetty Avainlippu- ja Design from Finland -merkit.

Olen jo keksinyt monta tapaa, miten voisin sisustuksessamme käyttää näitä uniikkeja tauluja. Kylpyhuoneemme seinälle sopisi vaikkapa muutama heinäkasvi, pienemmän kokoisina kuin tämä hillataulu. Näitä hillakuvia on painettu vain rajallinen erä, 100 kappaletta. Voit siis olla varma, ettei tulevaisuudessakaan näitä kuvia löydy aivan joka kodin seinältä. Luonto on ainutlaatuinen, niin myös nämä kuvat.

Olemme juuri matkalla kotiin viikon kestäneeltä pohjoisen reissulta. Vietimme viikon isyysloman keväthangilla, nyt on hyvä palata kotiin Helsinkiin. Eniten odotan unia omassa sängyssä. Onneksi kotona odottaa pala luontoa seinällä. Muistuttamassa minua näistä hienoista hetkistä, joita on tämänkin reissun aikana kerätty lisää kokemuspankkiimme. Koko perheen voimin.

-Hilla Kukka eli Rubus Chamaemorus

Flora of Finland