Lukijan kysymys: Kaipaanko bloggaajana älyllisiä haasteita? – Bloggaaminen 3/6

Bongasin Vilma P.:n blogista postauksen, jossa hän oli vastannut lukijansa kysymykseen siitä, kaipaako hän bloggaajana älyllisiä haasteita. Tekstin lopussa Vilma vielä jatkoi, että jos muut bloggaajat lukevat tämän tekstin, niin hän kuulisi mielellään heidänkin ajatuksiaan aiheeseen. No, minua aihe kirvoitti kynäilemään, koska jollain tapaa äitiyslomalaisena aihe on ollut itsellänikin mielessä. Älylliset haasteet. Ja muutoinkin se, että bloggaamista pidetään – edelleenkin – vähän sellaisena pintaliitona hömpän pömppänä. Sitä se ei mielestäni kuitenkaan ole.

Tässä lukijan alkuperäinen kysymys:

”Hei! Tämä on ehkä vähän hassu kysymys, mutta kun nyt toivepostauksia pyydettiin… Tuntuuko sinusta ikinä siltä, että älykkyytesi menee hukkaan kun ”vain” kirjoitat blogia ja keskityt joogajuttuihin? Tähän liittyy oikeastaan kaksi aspektia. Opintotaustasi perusteella olet älykäs ja hyvä opiskelija ja omien (ehkä turhan) konservatiivisten arvojeni mukaan opiskelu (=tutkinto) olisi hyvä olla olemassa tulevaisuuden varalle, kun Suomessa ainakin sitä työelämässä arvostetaan. Toisaalta mietin, eikö pääsi kaipaa älyllisiä haasteita? Bloggaaminen vaatii varmasti työtä, mutta siihen ei liity juurikaan ”tieteellisyyttä”, jossa opintotaustasi perusteella voisit olla hyvä.

Toivottavasti et ymmärrä väärin, ihailen sinua, kun olet rohkeasti jättänyt opiskelun kesken ja seurannut omaa polkuasi. Tiedän vain, että itselleni vastaavassa tilanteessa nämä kysymykset voisivat olla ongelmallisia. Vaikutat kuitenkin hyvin tyytyväisiltä omiin valintoihisi ja olisi hauska kuulla ajatuksiasi aiheesta :)”

Olen siinä mielessä Vilman kanssa eri tilanteessa, että en ole ammattibloggaaja, en kirjoita blogiani päivätyönäni, vaikka saankin siitä vähän tuloja. Aloitin blogin, koska halusin kirjoittaa, jakaa ajatuksiani muille ja markkinoinnin ekonomina blogimaailma on aina kiinnostanut minua muutenkin, myös markkinoinnin näkökulmasta.

Se on totta, että yhteiskunnassamme lääkärin, juristin, ekonomin tai tutkijan älykkyyttä ei kyseenalaisteta. Ajatellaan, että koulutus tuo älykkyyden. Jollain tasolla näin varmasti on, mutta älykkyyttä on mielestäni myös muunlaista. On tunneälyä, tilannetajua, vuorovaikutustaitoja, rohkeutta, sinnikkyyttä, empatiakykyä, luovuutta ja taiteellisuutta, jotka ovat omalla tavallaan erilaista älykkyyttä. Ei sitä perinteistä akateemista älykkyyttä, mutta jotain todella arvostettavaa älykkyyttä muuten. 

Olen oikeastaan aina ihmetellyt sitä, miksi bloggaajiin yhdistetään kevytkenkäisyys, pinnallisuus ja helppous. Oikeastaan samaa ihmettelin kauppatieteiden maisteriksi opiskellessani kun piti valita oma pääaine. Rahoitus, laskentatoimi ja kansantalous olivat jollain tavalla arvostettuja valintoja ja ”joukkopaineen” takia niitä valitsi pääaineekseen myös henkilöt, jotka eivät oikeasti olleet aiheista edes kiinnostuneita. Sieltä sitten pikkuhiljaa opiskelijoita putoili toisiin pääaineisiin, mutta aluksi tärkeämpää oli muiden arvostus. Puolestaan markkinointi, myynti, johtaminen ja talousmaantiede esimerkkeinä olivat sellaisia ”pehmeitä” pääaineita, joita ei samalla tavalla arvostettu. Osasyynä oli myös ajatus siitä, että ns. kovilla pääaineilla saa myöhemmin paremmin töitä ja korkeampaa palkkaa. Ilmiö oli mielenkiintoinen, siitä ei paljoa ääneen puhuttu, mutta sen kyllä näki selvästi kauppakorkeakoulussa. Jollain tavalla ammattibloggaajat ovat nykypäivänä vähän samanlaisessa tilanteessa, vaikka arvostus koko ajan nouseekin. Mutta ihan varmasti jokainen ammattibloggaaja on jossain vaiheessa saanut kuulla kommentin: ”Ai sinä vain bloggaat työksesi?”

Itse valitsin markkinoinnin ja viestinnän pääaineekseni ja olen ollut valintaani tyytyväinen. Laskentatoimea ja kansantaloutta olen lukenut vain ne pakolliset (ilman negatiivista sävyä) kurssit, mutta koin, että vahvuuteni olivat toisaalla, markkinoinnissa. Tein valintani kuunnellen itseäni. Silti akateemisen koulutuksen käyneenä olen vahvasti sitä mieltä, että vasta työelämä opettaa. Olisin halunnut enemmän yhteistyötä työelämän kanssa jo opintojen aikana. Mielestäni parhaita kursseja olivat ne, missä markkinointia sai suunnitella todellisen casen ympärille. Vasta ensimmäiset työvuodet opettivat työelämässä tarvittavia taitoja, niitä ei tenttikirjoista tai Power Point -slideistä löytynyt.

Bloggaaminen on ammatti nykypäivänä ihan siinä missä ovat muutkin ammatit. Piste. Harva näkee blogien taakse ja osaa ymmärtää sitä kaikkea muuta, mitä ammattibloggaajat tekevät ja saavat sitä kautta niitä ”älyllisiäkin haasteita ;)”. Blogi ei kasva ilman työtä tai ilman itsensä likoon laittamista. Bloggaajat kirjoittavat tekstit omaan blogiinsa, mutta sen lisäksi tapaavat yhteistyökumppaneita, konsultoivat mahdollisesti asiakkaita, käyvät pr-tapahtumissa, viestittelevät päivässä monen tahon kanssa, luennoivat ja pyörittävät omaa yritystään. Bloggaaja on yrittäjä. Sen lisäksi moni bloggaaja saa tuloja myös bannerimainoksista, affiliate-linkeistä sekä -bannereista, jotka nekin vaativat työtä. Sen lisäksi hoidetaan somekanavat, ollaan vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa, valokuvataan, editoidaan ja hoidetaan blogin teknisiä asioita. Ja mikä tärkeintä, luodaan omaa brändiä, joka on monen vuoden tulos. Brändi ei kasva hetkessä, sen eteen pitää tehdä töitä. Ainiin, ja jos blogillaan jotain tienaa, pitää kirjanpito hoitaa itse tai kirjanpitäjän kanssa. Se, että blogista saa tehtyä itselleen ammatin vaatii todellakin töitä ja jonkinlaista älykkyyttä. Siinä ei pelkät jooga-asennot ja kuulumiset riitä.

Nykypäivänä työn ei tarvitse maistua puulta ollakseen työtä. Hienoimpia tarinoita ovat ne, kun joku on saanut harrastuksensa muutettua myös työksi. Tai uskaltaa tehdä juuri sitä, mistä itse nauttii.

Minullakin on työvuosia varmaan 50 edessä. Siksi yksi isoin tavoitteeni onkin tehdä työtä, josta pidän.

Markkinoinnin ammattilaisena näen blogeissa älyttömän paljon hyvää. Ne ovat osaltaan räjäyttäneet median uudelleen, bloggaajat ovat mielipidevaikuttajia, joiden ääni kuuluu. Bloggaajat voivat nostaa itselleen tärkeitä asioita esiin ja saada asioille huomiota. Samaa on tehnyt sosiaalinen media. Media on jokaisen ihmisen käsillä ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Enää ei päivälehti tai lehtimainokset sanele kaapin paikkaa.

Kuten Vilmakin totesi, en halua pitää mitään tutkintoa tai alaa älykkyyden mittarina itsessään. Ammattibloggaajat ovat valinneet työn, jossa on melkein pakko nauttia autonomisuudesta, olla itseohjautuva sekä kunnianhimoinen, yrittäjähenkinen, tunnollinen ja asiakaspalveluhenkinen.

Se, mitä äitiyslomaan ja älylliseen toimintaan tulee: eihän tämä kotona oleminen vauvan kanssa mitään rakettitiedettä tosiaan ole, mutta yksi vaihe elämässäni, josta nyt nautin. Ihan älyttömästi ja uskallan senkin sanoa ääneen. On ollut mahtavaa kirjoittaa äitiyslomalla tätä blogia (ihan pienesti ammattilaisena) ja saada sitä kautta jos ei nyt haasteita, niin ainakin erilaista sisältöä päiviini. Kirjoittaminen ruostuu siinä missä moni muukin taito, blogin avulla saan kirjoitustaitoa pidettyä yllä ja edelleen haluaisin siinä kehittyä.

Ja lopuksi vastaus kysymykseen: Tuntuuko sinusta ikinä siltä, että älykkyytesi menee hukkaan kun ”vain” kirjoitat blogia? Ei. Ei todellaakaan tunnu siltä, että bloggaajana älykkyys menisi hukkaan. Olen saanut tästä paljon ja oppinut paljon.

Älykkyyttä on monenmoista ja kaikki älykkyyden muodot arvokkaita.

-Hilla

28 vuotta

Heippa, täällä kirjoittelee onnellinen synttärisankari, joka on nauttinut päivästä ja maistanut kolmea kakkua, koska eihän synttärikakuista voi kieltäytyä. Varsinkaan kun niitä minulle tarjoilivat maailman parhaat ihmiset.

Sain aamulla herätä ihanaan viestiin, joka oli jätetty keittiön pöydälle. ”Huomenta rakas, mukavaa syntymäpäivää ja toista kihlajaispäiväämme. En halunnut herättää sinua, koska näytit nukkuvan niin sikeästi. Rakastan sinua. Ps. termoksessa on kuumaa kahvia ja jääkaapissa odottaa aamupala.” Synttäripäivä alkoi hyvin!

Lähdin extempore aamupäivän lenkille Monnan ja Lauran kanssa. Sain jutella niitä näitä super-naisten kanssa, nauraa, syödä lounaaksi lohikeiton aurinkoisella terassilla. Iltapäivällä siskoni tuli meille kylään. Toi mukanaan kolme kakkupalaa, keitimme kahvit.

Olen tyytyväinen 28-vuotias. Ikäkriiseistä ei ole tietoakaan, lähestyvä kolmekymppiä ei tunnu ollenkaan pahalta. Päinvastoin, tässä iässä on oikein hyvä ja tuntuu, että paremmaksi menee.

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olen saanut paljon.

Vuosi sitten ujon kokoinen vauvamasu alkoi erottua raskauden ollessa puolessa välissä näillä main. Nyt ymmärrän kuinka vähän silloin ymmärsin. Ymmärsin, että sisälläni kasvaa ihminen, mutta kaikki konkretisoitui vasta myöhemmin. Viime kesä meni raskaana ollessa ja mahaa kasvatellessa. Viime kesä oli siinä mielessä hyvin erilainen. Syksyllä pikkuässä syntyi, meistä tuli perhe. Ennen joulua menimme naimisiin. Tämän vuoden puolella elämä on alkanut taas ison muutoksen jälkeen tasoittua, arki maistuu hyvältä, kuten mangokakku tänään.

Mitä seuraava vuosi tuokaan mukanaan, sen saa aika näyttää, mutta pieniä suunnitelmia on. Äitiyslomani loppuu heinäkuun puolessa välissä, sen jälkeen aion jäädä vielä hoitovapaalle ja sovittaa itselleni yrittäjyyden siipiä. Tuntuu, että nyt on hyvä kohta elämässä kokeilla sellaista. Onnistuisinko itse työllistämään itseni? Aion kokeilla. Jos ei uskalla edes yrittää, ei voi onnistuakaan. Ensi jouluksi olemme varanneet lennot Uuteen-Seelantiin. Sellaista ainakin olisi suunnitelmissa tehdä 28-vuotiaana. Kerroin näistä lisää lähiaikoina. Varsinkin tuosta ensin mainitusta.

En ole muutenkaan koskaan ajatellut sillä tavalla, että johonkin ikään mennessä olisi pitänyt saada tehtyä elämällään jotain tiettyä. Sitä omakotitaloa, Volvoa, kesämökkiä, koiraa, uraa, maailmanympärysmatkaa tai mitään muutakaan. Huomista voi suunnitella, mutta tätä päivää haluan elää.

Näistä postauksen kuvista toivottavasti välittyy kesäinen fiilis. Otin kuvat tänään kun odottelin lenkkiseuraani Töölönlahdella. Kukat kukkivat ja kaunis vihreän sävy on juuri nyt parhaimmillaan.

-Hilla

 

Vauva 7 kuukautta – kuukausikuulumiset

Jotenkin tuo otsikko vauva kuulostaa niin vauvamaiselta. Koska meillä täällä on tomera tyttö, joka ei enää ole vauva, vaikka onkin. Hän on kasvanut niin paljon, kehittyy päivä päivältä. Ihan mahtavaa oikeastaan nähdä, kun joku kehittyy noin paljon lyhyessä ajassa. Meillä aikuisilla ihmisillä kehittyminen ottaa aikaa vähän kauemmin. Olen silti aivan varma, että vanhakin koira oppii uutta, jos vaan haluaa yrittää. Nuoremmista on hyvä ottaa mallia.

En tiedä onko siellä ruudun takana tykätty näistä vauvan kuukausikuulumisista? Olen vähän kahden vaiheilla, että jatkanko näitä vielä tämän ensimmäisen vuoden ajan, vai onko tämä 7 kuukautta nyt viimeinen… Kertokaa mielellään kommenttiboksissa, jos haluatte jatkoa tai ette. Kirjoitan mielelläni äiti- ja vauvajutuista, mutta ymmärrän oikein hyvin senkin, ettei kaikkia lukijoitani ne välttämättä kiinnosta. 🙂

Tässä aikaisemmat postaukset:

Syntymä

Vauva 1 kuukautta

Vauva 2 kuukautta

Vauva 3 kuukautta

Vauva 4 kuukautta

Vauva 5 kuukautta

Vauva 6 kuukautta

Seitsemän kuukautta tuli täyteen tämän kuun 19. päivä. Toukokuu on ollut tähän mennessä äitiysloman paras kuukausi. Kelit ovat hellineet ja vauvaa ei ole tarvinnut enää pukea niin paljon. Olemme viettäneet paljon aikaa ulkona. Tänäänkin lähdimme aamulla keskustan suuntaan, teimme kävelylenkin, söimme lounaan ystäväni kanssa, joka myös on parhaillaan äitiyslomalla, istuimme auringossa kun pienet nukkuivat päiväuniaan vaunuissa. Tulimme vasta iltapäivällä takaisin kotiin. Täydellistä lattemamma laiffia.

Tällä hetkellä parasta seitsenkuisen mielestä on keinussa keinuminen (naurattaa niin että hyvä kun kyydissä pysyy), muumimopolla ajaminen ja sormiruokailu banaanilla, avocadolla ja tuoreella leivällä. Hampaita ei edelleenkään ole, mutta hammasharja odottaa kärsivällisesti vessan pöydällä. Ehkäpä sekin pääsee kohta tositoimiin.

Vierastaminen on ollut tämän kuukauden juttu. Äiti on äiti, muut on muut. Ja yleensä muiden sijaan äidin syli kelpaa paremmin. Jopa saattaa kyynel vierähtää poskelle, jos äiti ei ole näköetäisyydellä. Uudet ihmiset ovat silti kiinnostavia, kunhan heihin saa tutustua kaikessa rauhassa, ensin vähän etäisyyden kanssa.

Silmät ovat väriltään sinisen ruskeat. Niiden lopullista väriä onkin arvuuteltu jo aika monta kuukautta. Muuttuvatko ruskeiksi vai jäävätkö sinisiksi. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että äidin ruskea dominantti-väri periytyy myös jälkipolvelle. Pupillin lähellä on ruskeita pilkkuja, ovat lisääntyneet viime viikkoina. Tummat silmät joka tapauksessa ovat, jos eivät ruskeat vielä.

Ruokailujen suhteen pikkuässä on kaikkiruokainen. Allergioita en ole huomannut minkään ruoka-aineen suhteen. Lihasoseet, hedelmäsoseet ja marjat on maisteltu – vihanneksia nakerrettu ja muutamien yrttienkin kanssa tehty tuttavuutta. Niillä saa kivoja makuja ruokiin. Rintamaito kelpaa päiväunien jälkeen, illalla ja yöllä. Päivällä pullo on pop, koska maailman ihmettelyyn pitää jäädä enemmän aikaa. Silloin ei ole aikaa hitaaseen nautiskeluun, vaan maidon on parempi täyttää maha nopeasti. Osittaisimetyksellä mennään siis parhaillaan.

Seitsenkuinen pääsee ensi viikolla ensimmäistä kertaa illaksi hoitoon. Veljeni ja hänen avopuolisonsa ovat jo pitkään pyytäneet saada pikkuässää hoitoon. Ensi viikolla lupasimme antaa ja menemme itse juhlistamaan syntymäpäivääni illalliselle. Hoitajia tuo tuleva ilta taitaa jännittää eniten.

Sellaisia kuulumisia täältä tällä erää. Kuvissa ovat isomummon Espanjan tuliaiset. Söpöt second hand lakerikengät ja kultaiset glitteri-tennarit. Kyllä nyt kelpaa kesää viettää. Mekko on Kappahlin Newbie-malliston seilorimekko, tämän kesän malli.

Ja lisälukemista täällä: The Mammahood -sivusto valitsi minut kuukauden mamaksi. Tekivät haastattelun, joka on nyt luettavissa heidän blogistaan. Kiitokset tästä kunniasta Yacine ja Jenna.

*Newbien mekko saatu blogin kautta.

-Hilla