Saan 454,19 euroa lastenhoidon tukea kuukaudessa. Miten perheellisen talous käytännössä hoituu?

Äitiyslomani loppui heinäkuussa, jonka jälkeen siirryin hoitovapaalle. Samalla tuet luonnollisesti tippuivat. Tällä hetkellä saan lastenhoidon tukea 454,19 euroa kuukaudessa Kelalta. Tuo on siis summa, joka verojen jälkeen siirtyy tililleni. Miten käytännössä kotiäiti pärjää tuolla summalla kuukaudessa? Sitähän monet miettivät, joten kerronpa meidän perheen tilanteesta sekä laajemmin ajatuksiani aiheeseen liittyen.

454,19 euroa kuukaudessa ei riitä edes minun osaani asuntolainan lyhennyksestä. Käytännössä menen jo miinukselle joka kuukausi sillä, että lyhennän lainan ja maksan osani asuntomme hoitovastikkeesta. Sitten pitäisi vielä syödä jotain, ehkä vähän elääkin, mahdollisesti tankata auto ja ostaa uudet syksykengät.

Hoitovapaalle jääminen on jokaisen äidin ja perheen oma ja henkilökohtainen valinta, siihen vaikuttaa moni asia elämässä. Parhaiten oman tilanteensa tietää jokainen perhe itse ja valinnat tehdään sen mukaan. Joskus äiti haluaa palata takaisin töihin oman hyvinvointinsa takia heti äitiysloman loputtua tai jo ennen sitä, joskus isä haluaa kokea, miltä tuntuu hoitaa lasta kotona, joissain tilanteissa lapsi viedään päiväkotiin 8 kuukauden iässä ja molemmat vanhemmat jatkavat työelämässä kuten ennenkin. Osa jää lapsen kanssa kotiin muutamaksi kuukaudeksi hoitovapaalle, jotkut pidemmäksi aikaa, ehkä useammaksi vuodeksikin. Joissain tilanteissa valinnan sanelee taloudellinen tilanne, joskus halu palata töihin, joskus jokin muu. Syitä on monia ja kaikki syyt ovat yhtä oikeita perheen tilanteeseen nähden.

Itse valitsin jatkaa kotona hoitovapaalla ainakin vielä jonkin aikaa. En ole tehnyt mitään päätöstä edelleenkään siitä, kuinka kauan olen vielä kotona. Aika voi olla kaksi kuukautta tai se voi olla vuosi. Meidän perheen tilannetta sanelee nyt enimmäkseen talousasiat sekä suuret elämänmuutokset. En koe hyväksi, että yhtä aikaa myymme kotimme, etsimme uutta, muutamme uuteen kotiin ja ympäristöön, palaisin töihin ja siinä rytäkässä Pikkuässä aloittaisi päiväkodin. Tuntuu, että siinä olisi liikaa muutoksia yhteen rysäykseen, vaikka muutoksesta tykkäänkin. Päätimme alkaa ”purkaa” tilannetta nyt asunnosta ja seuraavat asiat lutviutuvat sen perässä. Näin ainakin toivomme.

Edelleen joku saattaa miettiä, miten arjesta selviää 454,19 eurolla kuukaudessa. Ei siitä selviäkään, vaan tilanteeseen vaikuttaa muutkin asiat. Isoin ja tärkein tekijä on tietenkin se, että mieheni käy töissä ja tuo perheemme talouteen yhden kuukausipalkan. Sen lisäksi minä saan blogistani hieman mainostuloja (puhutaan kuitenkin pienistä summista), teen joitain blogiyheteistöitä sekä olen laskuttanut oman toiminimeni kautta markkinoinnin ja viestinnän konsultointia sekä prjektiluontoisia töitä parille asiakkaalle. Perustin toiminimen juurikin siitä syystä, että minulla olisi mahdollisuus tässä elämäntilanteessa tehdä hieman töitä, jos vain sellaisia saisin järkättyä itselleni. Hoitovapaan ensimmäisenä kuukautena minun tuet ja tulot yhteensä jäivät kuitenkin kokonaisuudessaan alle 1000 euron ja sillä pärjättiin.

Päädyimme myymään asuntomme itse myös osittain taloudellisesta syystä. Minulla oli aikaa ja halusimme säästää välityspalkkion. Tämän meidän asunnon kohdalla säästimme 8000 euroa välityspalkkion, joka olisi kilahtanut välittäjän kukkaroon. Nyt sitä ei tarvinnut maksaa. Vaikka välityspalkkiot ovatkin pieniä prosenttilukuja, ovat ne oikeasti aika suuria summia kun kyseessä on asunnon hinta. Siksi halusimme myydä kotimme itse.

Näiden raha-asioiden lisäksi tärkeää on myös säästäväinen luonne. En ole ostanut itselleni juurikaan uusia vaatteita viimeisen vuoden aikana, enkä varmasti tule ostamaan lähitulevaisuudessa. Ostan lähinnä tarpeeseen ja yritän hankkia sellaisia vaatekappaleita, joita on mahdollisuus yhdistellä. Muotibloggaajaa minusta ei tällä hetkellä tekisi hyvällä huumorillakaan. 😉 Teemme lähes kaiken ruuan itse, valitsemme kaupassa järkevästi, syömme aika harvoin ulkona, emme ole sisustaneet kotiamme yhtään menneen vuoden aikana ja hyvinvoinnin sekä liikunnan kannalta harrastan parhaillaan ilmaisia lajeja: luonnossa liikkumista, juoksua, kehonpainotreeniä ja kuntopiiriä. Elämme siis säästeliäästi, varsinkin tässä tilanteessa.

Toki haluan nauttia elämästä, mutta mietin tällä hetkellä aika tarkkaan miten sen voi tehdä säästeliäästi. Esimerkiksi päivävaellus Nuuksion kansallispuistoon omien eväiden kanssa on parasta nautintoa, mutta maksaa vain bensojen verran toteuttaa se. Välttelen tällä hetkellä myös turhaan kaupungilla ja ostoskeskuksissa pyörimistä, koska tarve ostamiseen tulee helpommin siellä. Välillä selailen nettikauppoja, mutta ostoskori harvemmin pääty kassalle saakka. Säästökohteemme on ollut tulevan joulukuun Uuden-Seelannin matka, joka on ollut tavoitteena jo parin vuoden ajan.

Kuulostaako tylsältä? Ehkäpä jonkun korvaan kyllä, ankeaa, tylsää tai tavallista, kukkaron nyörit pysyy aika kireällä monessa tilanteessa. Sen sijaan meille tämä on nyt tällainen vaihe elämässä ja nautimme siitä, että elämän meno onnistuu näin ja pärjäämme. On ihanaa herätä Pikkuässän vierestä aamuisin, touhuta hänen kanssaan päivät ja nähdä kehitys ja kasvu. Vaikka tavallista arkea elämmekin, niin teemme siitä mahdollisimman mukavaa.  Jos tulevaisuudessa blogiyhteistöitä näkyisi enemmän täällä blogissani, niin tulot menevät kyllä suoraan leivän päälle eikä sukan varteen. 😉 (tiedoksi niillekin, joita kaupallisuus blogeissa ärsyttää). Vaikka bloggaaminen onkin harrastukseni, ei tässä tilanteessa ole yhtään harmi, jos tälläkin vähän tienaa.

Inspiksen tähän tekstiin sain eilen luettuani Jari Sinkkosen pääkirjoituksen Hesarissa. Teksti varmasti jakaa mielipiteitä (syystäkin), mutta sen viimeinen kappale oli minusta lainaamisen arvoinen: ”Yksi sana pikkulapsia koskevasta puheesta on puuttunut kokonaan: ilo. Kukaan ei puhu siitä, että lapsen hoitaminen tai hänen kehityksensä seuraaminen tuottaisi syvää ja ainutkertaista iloa ja tyydytystä. Keskitytään siihen, kuka joutuu huolehtimaan pienistä lapsista eikä siihen, kenellä on etuoikeus hoitaa lapsia. Laskevat syntyvyysluvut eivät ole ihme tällaisessa ilmapiirissä.”

Mielestäni hyvin sanottu.

Usein keskusteluissa keskitytään pienten lasten kohdalla vaivaan tai käytännön asioihin. Ei siihen, että elämästä nautitaan tässä kohtaa tai siitä, että sydän pakahtuu rakkaudesta, ilosta, onnesta ja ylpeydestä näiden pienten kanssa kotona ja sitä arvoa ei saa takaisin 50-vuotiaana oravanpyörässä. Kotona oleminen käy myös ihan duunista.

Olisihan se hienoa, jos voisi jakaa tämän ilon sekä etuoikeuden, ja saisi tilille hieman enemmän kuin 454,19 euroa kuukaudessa. Mutta kuten tiedetään, elämä on valintoja ja tasapainoilua. Kaikkea ei voi saada. Jokaisella on kuitenkin omat valinnat jossain määrin käsissään. Elämästä kannattaa tehdä sen näköinen, että viihtyy menossa mukana itsekin.

-Hilla

Mielellään keskustelen aiheesta kommenttiboksin puolella kanssanne ja kuulen, miten muissa perheissä asiat on sumplittu. Tai millaisiin ratkaisuihin päädytty ja miksi. 🙂 Tai saa myös kokemuksen rintaäänellä kertoa mielipiteensä joku sellainenkin, jonka lapset ovat jo isoja. Miltä aihe teidän silmissä näyttää?

PS. Ensi viikolla avoimet juoksutreenit!

 

Kotimme meni kaupaksi vuorokaudessa

Kotimme löysi uudet asukkaat vuorokaudessa. Niin siinä vain kävi, ja olemme nyt todella onnellisia.

Päätimme viime viikolla laittaa asuntomme itse myyntiin, ilman asunnonvälittäjää. Olimme toki asiaa jo pidemmän aikaa miettineet, mutta lopullisen päätöksen teimme sitten aika nopeasti. Tämä (nyt myyty) kotimme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Helsingissä, talo on uudehko ja asunto hyvässä kunnossa. Olimme etukäteen jokseenkin varmoja, että uudet omistajat löytyisi melko nopeasti ja niin kävi.

Tuttuun tapaani laitoin viime viikolla hihat heilumaan, kun olimme päätöksemme myynnistä tehneet. Kun olen jonkin päätöksen tehnyt, niin sitten haluan päästä tekemään. Valokuvasin kotimme, hankin tarvittavat asiakirjat ja kirjoitin myyntitekstit, toki yhdessä mieheni kanssa. Laitoin asunnon Oikotielle sunnuntai-iltana ja siitä alkoikin puhelimen pirinä ja meilitulva kiinnostuneilta ostajaehdokkailta. Eilinen päivä meni käytännössä kokonaan puhelimessa puhuen, tietoja vaihtaen ja näyttöjä sopien.

Ensimmäiset näytöt sovin samalle päivälle, tein viimeisen ehostussiivouksen kun Pikkuässä nukkui aamupäivän unia.  Lopulta eilen illalla myöhään hyväksyimme ostotarjouksen. Kotimme oli myyty yhdessä päivässä.

Minulla oli tarkoitus tulla tänne blogiinkin kirjoittamaan pienimuotoinen markkinointiteksti kodistamme, mutta sen sai tällä kertaa jättää tekemättä. Olemme iloisia, että laitoimme asuntomme itse myyntiin ja ihanalle kodillemme löytyi hyvät uudet omistajat.

Eilen illalla oli hetken aikaa vaikea rauhoittua yöunille, koska päivä oli ollut hektinen ja sen päätteeksi oli tullut laitettua allekirjoitus ostotarjoukseen hyväksynnän merkiksi. Päässä surrasi mietinnät tulevasta ja samalla olimme helpottuneen yllättyneitä lopputuloksesta. Asuntokauppa käy kuumana tällaisten asuntojen osalta Helsingissä. Olimme sen tienneet, mutta silti se vähän yllätti kun sai nähdä käytännössä.

Joissain tilanteissa on ostajana varmasti hyvä muistaa tämä: kun itselle sopiva ja kiinnostava asunto osuu kohdalle, kannattaa silloin toimia. Tottakai asunnon ostaminen on aina sekoitus rationaalista ja tunteeseen perustuvaa päätöksentekoa, molempia tulee kuunnella, mutta lopulta liiallinen mietintä voi osua omaan nilkkaan ja kivat asunnot viedään nenän edestä. Sellainen olo meille on ainakin tullut, kun olemme asuntokauppaa pääkaupunkiseudulla nyt vuoden verran (enemmän ja vähemmän) seuranneet.

Seuraavaksi punomme uusia kuvioita löytääksemme meille uuden kodin. Vielä ei ole SITÄ OIKEAA kiikarissa, vaan jatkamme etsintöjä. Seuraava koti saisi olla mielellään neliö, mahdollisesti saunallinen. Rivitalo tai paritalo olisi mahtava löytö, mutta katselemme myös edelleen kerrostaloja. Hyvät kulkuyhteydet, viihtyisä lapsiperheelle sopiva ympäristö, lenkkeilymaastot ja päiväkodin läheisyys ovat listallamme nyt. Kaikkea ei voi kuitenkaan aina saada, uuden löytäminen vaatii aina jonkun kompromissin. Mutta siitä olen varma, että jossain on meille seuraava uusi koti, jonne saamme asettua ja jatkaa elämää uudessa ympäristössä. 🙂

Tässä kodissa meillä on vielä kaksi kuukautta aikaa asua. Jos emme löydä uutta kotia sitä ennen, on meillä mahdollisuus asua hetken aikaa vuokrallakin. Aika siis näyttää, miten hommat etenevät. Nyt kiikarit kohti uusia kohteita. Saa myös vinkata minulle, jos olet myymässä tai tiedät jonkun myyvän pääkaupunkiseudulla kivaa neliötä tai jotain sellaista, joka voisi meidän perheelle seuraavaksi sopia.

Ja täytyy vielä sanoa se, että näin hoitovapaalle asunnon myynti sopii hyvin. On aikaa hoitaa asioita, puhua rauhassa puhelimessa ja samalla tekee hyvää saada työprojektia itsellekin kotiäitiyden vastapainoksi. Tähän kohtaan asunnon vaihtaminen sopii hyvin.

Mukavaa päivää!

-Hilla