Ensimmäinen äitienpäiväni

Olen ollut huomenna äitinä kuusi kuukautta ja 24 päivää.

Tuohon aikaan on mahtunut valtavasti tunteita, kasvua äidiksi, kasvua ihmisenä. Uuden opettelua, onnea ja hyväksymistä.

Tuohon äitinä olemisen aikaan on mahtunut sairaalassa kuultu vauvan ensirääkäisy synnytyssalissa. Napanuoran leikkaaminen ja ensimmäinen hetki vastasyntynyt tytär paljaalla rinnallani. Hetki, joka oli maailman ihmeellisin ja mullisti kaiken kerta heitolla. Näimme hänet ensimmäistä kertaa ja ihmettelimme, tässä hän vihdoin on. Meidän tytär.

Tuohon aikaan sisältyy ensimmäinen yö Kätilöopiston perhehuoneessa, jonne siirryimme yöllä kahden jälkeen. Emme nukkuneet lähes silmäystäkään, katselimme vain vieressä nukkuvaa kapaloa, jonka sisältä pilkisti pieni nenä ja synnytyksen jälkeen kurttuinen otsa. Muistan sen yön ja toisaalta en muista siitä kunnolla mitään. Lokakuinen kylmä yö.

Näihin ensimmäisiin kuukausiin äitinä mahtuu paljon naurua, kasvun ja kehityksen seuraamista, mutta myös huolta tärkeimmästä, halua suojella ja olla läsnä. Monta yötä, jolloin olen valvonut yksin vauvaa imettäen ja katsellut ikkunasta ulos pimeään yöhön. Ajatellut, että jossain tuolla muutkin äidit valvoo kanssani.

Paljon vaihdettuja vaippoja, rintamaidosta märkiä paitoja ja liivinsuojia, synnytyksen jälkeen särkylääkkeitä ja vatsa, joka olikin yht’äkkiä tyhjä ja tuntui ontolta vesisängyltä.

Päiväunia, hyssyteltyjä iltoja, aikaisia aamuja, vauvan vaatteista täysiä pyykkikoneita, smoothie-koneella tehtyjä soseita, nekin muistan hyvin. Itkua, iloa, ensimmäisiä hymyjä ja nukuttamista, joskus lyhyemmällä ja tosinaan pidemmällä kaavalla. Monen monta kilometriä vaunujen kanssa kävelyä.

Näihin päiviin mahtuu hetkiä kun olen ylistänyt äitiysloman elämän parhaaksi ajaksi, ja niitä hetkiä kun ajatus ei kulje parin tunnin yöunien jälkeen ja elämä näyttää yhdeltä sumulta, vaikkei sitä kukaan muu tunne tai näe. Mutta minulle se on totta.

Äitiys on yllättänyt intensiivisyydellään. Koko ajan joku on riippuvainen sinusta. Joku tarvitsee sinua ja haluaa olla lähelläsi. Ruokit ja rakastat. Mietit ensimmäisten kuukausien ajan kaiken vauvan kautta, sitten etsitkin vähän itseäsi. Kuka minä olinkaan, en olekaan vain äiti. Olen myös Hilla, edelleen.

Aika kultaa muistot ja päällimäisenä näistä ensimmäisistä kuukausista ja päivistä on sydämessäni valtava kiitollisuus ja onni. Ajatus siitä, että elämä on juuri nyt näin hyvä. Meidän perhe ja meidän yhteinen arki ja tulevaisuus.

Huomenna saan viettää ensimmäistä äitienpäivääni, olen onnekas. Ja tiedän miltä tuntuu kun sanotaan, että sydän pakahtuu. Se tosiaan pakahtuu. 💗

Hilla

Äitiys aiheena sosiaalisessa mediassa

Olen liittynyt muutamaan sosiaalisen median ryhmään, joissa aiheina ovat äitiyteen liittyvät asiat. Imettäminen, samaan aikaan lapsensa saaneet äidit -ryhmä, synnytys jne. Ryhmien paras puoli on fiksut kommentit, vertaistuki ja toisten jakamat kokemukset samassa elämäntilanteessa. Niiden lisäksi tällaisilla ryhmillä on kuitenkin kääntöpuolensa, oman pahan olon purkaminen, muiden neuvominen, omien mielipiteiden syöttäminen totuutena, toisten arvosteleminen ja rivien välistä kyräily. Ne ovat syitä, miksi olen viime aikoina eronnut aika monesta äitiyteen liittyvästä someryhmästä esimerkiksi Facebookissa ja todennut, että pärjään elämässäni todella hyvin ilman niitä ryhmiäkin. Juttelen mieluummin asioista ihan ilman somea kasvotusten joidenkin äitiystävieni kanssa, jos on tarve. Se riittää minulle.

Olen monesti miettinyt mistä se kaikki pahansuopaisuus ja neuvomisen tarve kumpuaa. Jos joku avaa tuntojaan ryhmässä, on ensimmäiseksi jonkun heti neuvottava ja kerrottava, miten asiat pitäisi tehdä. Miksi pelkkä myötätunto tai tsemppaaminen eivät riittäisi?

Näen nimittäin rivien välistä joskus, ettei kauniisti kirjoitetun tekstin tarkoitus ole antaa myötätuntoa toiselle äidille, vaan nostaa omaa egoa muita neuvomalla.

Äitiys on tunteita herättävä asia. Äitiyteen, äitinä olemiseen, lapsen hoitamiseen tai kasvattamiseen ei ole yhtä oikeaa vastausta tai ratkaisua. Ei ole yhtä totuutta, joka kävisi kaikille. Siksi nuo someryhmät ovat petollisia. Varsinkin sellaiselle hormonihuuruissa olevalle ehkä hieman väsyneelle äidille, joka on epävarma omista valinnoistaan. Sellaiselle äidille, joka hakee ryhmästä tukea tai on ehkä yksin kysymystensä kanssa. Sellaiselle äidille sanoisin paremmaksi vaihdoksi olla seuraamatta kaikkea somessa käytävää keskustelua. Sen sijaan enemmän luottoa itseensä, omaan äitiyteen ja omiin valintoihin. Enemmän rohkeutta seisoa omien valintojen takana.

Miksi someryhmissä on niin paljon vastakkain asettelua? Imettäjät vastaan pulloruokkijat, luomusynnyttäjät vastaan lääkkeisiin tarttuvat, kestovaippailijat vastaan kertakäyttövaipat, perhepedissä nukkujat vastaan omassa huoneessaan nukuttaviin. Mikä on oikea aika aloittaa kiinteät, miten iltanukutus pitäisi tehdä, milloin tutista pitäisi vieroittaa.

Olen lukenut satoja neuvoja, vinkkejä ja miten meillä tehdään -viestejä näissä äitiyteen liittyvissä someryhmissä. Osa tai varmasti suurin osa niistä on kirjoitettu tarkoittaen hyvää ja niistä on varmasti jollekin myös hyötyä. Mukaan mahtuu myös viestejä erilaisilla tarkoitusperillä. Siksi yhä vahvemmin olen sitä mieltä, ettei oikeita tai vääriä vastauksia ole. Jokaisen tarina ja elämä on erilainen.

Näistä edellä mainitsemista syistä olen väsähtänyt moniin someryhmiin ja niissä jaettaviin vinkkeihin ja vastakkain asettelun ilmapiiriin. Niiden takia joku alkaa myös suorittaa äitiyttä. Imettää nännit verillä lastaan, vaikka homma ei toimisi, mutta koska niin pitää jonkun mielestä tehdä. Nukuttaa lasta omaan huoneeseen, vaikka haluaisi jatkaa perhepedissä, vain siksi että jonkun mielestä niin pitää tehdä. Vie lastaan muskareihin, kerhoihin ja vauvajumppiin, vaikkei äitinä ollenkaan jaksaisi tai haluaisi, mutta vain koska jonkun mielestä niin pitää tehdä.

Kuva: Salla Smeds, @sallashome

Olen itsekin kirjoittanut blogissani äitiyttä käsitteleviä aiheita. Antanut joitain neuvojakin ja kertonut miten me teemme. Haluan tässä kohtaa kuitenkin erityisesti korostaa, että jokainen äiti siellä ruudun takana on paras äiti, teki asiat miten hyvänsä tai jätti tekemättä. Erityisen haavoittuvaisia ovat ne tuoreet äidit, jotka vielä hakevat sitä omaa uutta identiteettiään äitinä. Juuri heitä pitäisi vain rohkaista tekemään omia valintoja, eikä lukemaan someryhmien muka-totuuksia.

Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää. Mutta esimerkiksi äitiyden ympärillä paljon huonoakin.

Haluaisin toivoa enemmän myötätuntoa, empatiaa ja aitoa läsnäoloa näihin ryhmiin. Vähemmän vertailua, oman egon esille tuontia ja muiden neuvomista. Tämä saattaa olla naiivia, mutta sitä silti toivon.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaita sinulle!

Hilla