Hampaita ja hellyyttä

Hampaat tekevät tuloaan meidän pienelle. Viime yön aikana nousi kuumekin, joka teki olosta tukalan ja vei unijukan hiekat mennessään. Annoin kuumetta alentavaa lääkettä, istuimme sylikkäin olohuoneen sohvalla ja pari kertaa kävimme terassillakin vilvottelemassa, kun Pikkuässä tuntui niin helottavan kuumalta.

Olen muutamilta äideltä kuullutkin, että hampaiden tulo voi nostaa kuumeen. En silti ihan ymmärtänyt, että se voi vetää pikkuisen pariksi päiväksi näin voimattomaksi. Onneksi kaikki on ohimenevää, toinen ylähammas on juuri ja juuri puhkeamaisillaan, joten pian helpottaa.

Parasta lääkettä on silti ollut äidin syli ja hellyys. Ne kun tunvat auttavan eniten ja se on tärkeintä. Pienen ihmisen oloa helpottaakseen minä jaksan kyllä hyvin nukkua yhden yön sohvalla puoli-istuvassa asennossa, jos se auttaa koko perhettä nukkumaan ja voimaan paremmin.

Viime yönä terassilla vilvoitellessa katselin usvaiselle pellolle kello kolmen aikaan yöllä. Silmien edessä avautuva maisema oli: wow. Siinä hetkessä mietin, että tokihan sitä mielummin olisi sängyssä nukkumassa, mutta harvemmin sitä saa nauttia niin hienosta taulumaisemasta elokuisena yönä. Aamuyön aurinko alkoi nousta ja kostean pellon päälle levittyi harmaa usva. Kameraa ei siinä tilanteessa ollut mukana, mutta ikuistin hetken verkkokalvoille.

Eilen illalla olimme kävelemässä täällä Pietarsaaressa meren rannalla. Muut olivat polkujuoksuryhmän treeneissä, mutta minä suuntasin Pikkuässän kanssa rantaan kävelylle ja maisemia katselemaan.

Meidän piti jo maanantaina lähteä junalla takaisin Helsinkiin, mutta veturimiesten lakon takia loma sai vielä parin päivän jatkon. Yhdet treffit ystäväni kanssa jouduin perumaan sen vuoksi, mutta muutoin ei paljoa haitannut tällainen lisäloma lakon takia. Tälle päivälle junaliput ovat buukattu, joten iltapäivällä on aika suunnata nokka kohti etelää. Meillä on onneksi oma perhehytti varattu, nyt varsinkin puolikuntoisen vauvan kanssa kiva päästä sellaiseen. Omalla autolla matkustamisessa on omat etunsa, mutta tässä kohtaa olen tyytyväinen että olemme matkassa junalla. Pääsee vähän liikkumaan ja matka menee nopeammin.

Pikkuässä nukahti hetki sitten syliini ja sain hänet siirrettyä tähän viereeni sänkyyn. Kello näyttää jo puoli yhtätoista ja olen edelleen yöpuvussa. Nyt on aika mennä jatkamaan päivän puuhia, pukea vaatteet päälle, pyöräyttää koneellinen pyykkiä ja pakata laukut. Taidan laittaa myös kahvin tippumaan, sillä tämän aamun kahvikuppi on vielä juomatta.

Ihanaa arkea sinulle sinne!

Hilla

Vauva 9 kuukautta – Kuukausikuulumiset

Yhdeksän kuukautta lasissa ja enää kolme jäljellä tätä vauvavuotta. Sitten musta tulee taapero, sellanen isompi ihminen, jota ei tarvitse kutsua enää vauvaksi.

On kuulkaas tapahtunut paljon viime aikoina. Purukalusto kehittyy ja pian nakerran mitä vain mun terävillä ala- ja ylähampailla, jotka ovat puskeneet läpi tuolta pehmeiden ikenien läpi. Koko ajan tekisi mieli laittaa jotain suuhun ja kokeilla, josko pala irtoaisi. Testasin eräs päivä alahampaitani myös äidin nenään, siitä äiskä ei niin paljoa välittänyt, vaikka musta se oli tosi hauskaa.

Imitoin kaikkea ja kaikkia koko ajan. Kun mulle näyttää kieltä, näytän takaisin. Kun mulle vilkuttaa, vilkutan takaisin. Kun päristelet kanssain, päristelen vielä kovempaa takaisin.

Tää kesä on mun elämäni eka kesä. Monet sanoo, ettei ole ollut hyvät ilmat, mutta mun mielestä nää on paremmat verrattuna tammikuun pakkasiin. Ulkona voi olla vähissä vaatteissa, on valoisaa ja voin kontata pitkin nurmikkoa pihalla. Mun mielestä kesäsää on ollut varsin mainio. Mä en kuitenkaan ottaisi vielä bikineissä aurinkoa rannalla, joten tällainen leuto ja vähän sateinen kesä kelpaa kyllä. Ehdin mä niitä hellepäiviäkin ehkä joskus tulevaisuudessa kokemaan.

Äiskä ihmetteli jossain vaiheessa, kun ruoka ei meinannut maistua mulle. En halunnut äidin huolestuvan turhaan, joten aloin taas syömään paremmin. Se syömättömyys oli vaan joku vaihe, meillä vauvoillahan on näitä vaiheita, joita kukaan ei ymmärrä. Kun yksi vaihe menee ohi, niin tuleekin jo uusi. Äiskä on jo luovuttanut sen suhteen, että yrittäisi pysyä näiden vaiheiden perässä. Se vaan ottaa annettuna mitä tulee ja ajattelee huonompana päivänä huomisen olevan parempi. Ja se on kyllä hyvä taktiikka. Mäkin olen tällainen positiivinen tyyppi, joka uskon just sellaseen positiiviseen ajatteluun. Silleen tätä vauvaelämääkin jaksaa paremmin, kun ottaa vauvajutut välillä ihan vaan huumorilla. Ei huolestu jos nyt pariin viikkoon ei mene yhtään lihasoselusikkaa masuun saakka. Jotain muuta meni ja se on pääasia.

Tissijutut mä lopetin nyt yhdeksän kuukauden iässä. Ei kiinnosta enää tissi ja yötissittelyn lopetin pari viikkoa sitten. Äiti olis voinut kuulemma imettää pidempäänkin, mutta on myös oikein tyytyväinen tähän ratkaisuuni. Kyllä siinä yhdeksässä kuukaudessakin oli aika paljon tekemistä, niin äiti jossain vaiheessa sanoi. Muistan kun olin viisi kuukautta vanha, niin äiti laski imetyskertoja. Jos äiti oli vuorokauden aikana keskimäärin imettänyt minua 10 kertaa, niin viidessä kuukaudessa imetyskertoja oli tullut 1500. Ei siis todellakaan ihme, jos äidistä tuntui joskus siltä, että tissi oli tiskissä koko ajan. Nykyään on oikeastaan tosi ihanaa myös se, että iskäkin voi antaa mulle maitoa ja en ole enää maidon osalta sidottuna vain äitiin. Tuntuu kivalta juoda jo nokkamukista ja pillillä osaan imeä mukista, sellasia isojentyttöjen juttuja ne.

Olen saanut näiden yhdeksän kuukauden aikana todella kauniita vaatteita Newbie-lastenvaatemerkiltä. Newbie on KappAhlin merkki ja niillä on kyllä tosi söpöjä vaatteita. Äidin kanssa tykätään hempeistä väreistä ja hyvälaatuisista kankaista, jota kestää kulutusta ja pesua. Sellaisia vauvan vaatteiden kuuluukin olla. Newbien kankaat on tehty ekologisesta puuvillasta, ne tuntuvat iholla mukavilta ja pysyvät muodossaan. Halusin vain sanoa kiitos kaikista vaatteista, joita olen saanut testata. Ne ovat saapuneet aina kauniissa paketissa kortin ja terveisien kera. Todella mukava tehdä blogiyhteistyötä brändin kanssa, jonka tuotteista todella tykkäämme. Niitä on mun päällä näissäkin kuvissa.

Vauhtia mussa riittää, kun silmät avaan aamulla lähden heti eteenpäin. Jatkan kunnes uni tulee. Muuten liikun, olen ikiliikkuja. Fammo, eli mun isän äiti, sanoi mun olevan aika aktiivinen vauva. Ei kuulemma muista, että iskä olisi ollut lapsena näin vauhdikas. Kultaako aika muistot, vai onko se totta? Äiti kuulemma voi uskoa sen, sen verran paljon se saa päivittäin juosta mun perässä. Yks päivä se melkein rakensi mulle olkkariin aitauksen, että olisi saanut rauhassa vähän siivota. Jos me siivotaan yhdessä, niin se on tavallaan plus miinus nolla. Minä kerään tavaroita pois paikoiltaan ja äiti toiseen suuntaan. Sekin on kiva leikki.

Olen saanut mökkeillä ja olla paljon sukulaisteni kanssa. Mulla on ihana perhe ja parhaat isovanhemmat. 9 kuukauden iässä olen oppinut halaamaan ja antamaan suukkoja suu auki. Suukot suu auki ovat märkiä, sellaisia että saaja tietää saaneensa multa suukon. Oikeesti tiedän, että kaikki haluaisi multa niitä suukkoja enemmänkin, vaikkei ne sitä ääneen sanokaan.

Äiti luki eilen hänen mielestään aivan älyttömän hyvän artikkelin vanhemmuudesta. Artikkeli kuulemma hienosti peilasi aikaamme ja vanhemmuuden suorituskeskeisyyttä. Kai äitikin on joskus keskittynyt epäolennaisuuksiin, vaikka tärkeintä vanhemmuudessa on kuitenkin tunne. Reetta Rädyn koko artikkeli: Vanhemmuus on tunne, ei rään pyyhkimistä tai synttärijärjestelyjä on luettavissa tämän linkin takaa. Lainaan siitä muutaman kohdan tähän blogitekstiin.

Viime yönä äiti ja minä olimme kuumeessa molemmat. Meihin on iskenyt joku kesäflunssa. Äitillä oli kurkku tosi kipeä ja voimat kuumeen takia loppu, mutta silti hän jaksoi yöllä kanniskella minua ja pitää lähellä kun mitä sitä tarvitsin. Äiti sanoi toivovansa vain sitä, että minulla olisi kaikki hyvin. Äidin omat vaivat tuntuivat siinä kohtaa mitättömiltä. Sitä se äitiys kai pohjimmiltaan on.

 ”Vanhemmuus on sitä, että otat vastuullesi lapsen ja haluat että hänen olisi hyvä.”

”Vanhemmuus vaikuttaa ulkoapäin joltakin, mitä tehdään, ei joltakin, mikä tuntuu. Ja sitä vanhemmuus kuitenkin on: tunne.”

”Vanhemmuus ei ole rintapumppu, epiduraali, bataattisose, lapsen nimen tai kolmannen miettiminen, sisustusratkaisu, karkkipäivä, päivähoitovalinta tai tanssiharrastus. Nämä ovat 2010-luvun Suomen ominaisuuksia, eivät vanhemmuuden.”

”Se on sitä, että sinun onnellisuutesi on sidottu lapseen, sittenkin kun lapsen onnellisuus ei ole sidottu sinuun. Sitä että tulet iloiseksi, jos lapsi on iloinen ja hajotat sydämesi, jos lapselle sattuu jotain.”

”Vanhemmuutta ovat vastuu, syyllisyys, rakkaus, raivo, onni, ilo, pelko, se että sovittelee vanhemmuuden kokoisen asian osaksi elämäänsä, ei koko elämäksi. Vanhemmuuden tarjoama tunteiden skaala on äärimmäinen. Vanhemmalle lapsen itku tai nauru ei ole ääni, vaan tunteenilmaus.”

”Vanhemmuus on se tunne, kun katsoo lastaan, eikä voi vuosienkaan jälkeen käsittää, että siinä hän on, ihmeellisenä, ärtyneenä, tohkeissaan, tukka sotkussa, likaisessa paidassa, taas nuo samat housut, toivottavasti se on muistanut syödä jotain, ei tässä välipalasta ole kyse, vaan pakahtumisesta.”

<3 Hilla ja Pikkuässä