Hyvä paha kiire

Joudun toteamaan nyt tutun hokeman: on ollut vähän kiire. Pohdin tänään juoksulenkillä kiirettä, kiireen tunnetta ja kiireen hyvyyttä tai pahuutta. Tässä sen pohdinnan tuloksia blogitekstiin ympättynä.

Joskus elämässä tulee eteen kiireisempiä vaiheita. Niitä tulee, vaikka kuka sanoisi, että kiire on pahasta. Ei kannattaisi.

Nyt vain kävi niin, että asunnon myynti, uuden etsintä, muutto, miehen uusi työ, paperihääpäivänä juhlittavat hääjuhlat, niiden järjestäminen, remonttihommat, health coach -opintojen loppuraportti ja blogihommat jotenkin ruuhkautuivat tähän loka-marraskuulle. Ja siihen päälle toki ne kotihommat ja taaperon jokapäiväinen hoitaminen.

Tässä kohtaa tulee mieleen se suomalainen sananlasku: laiska töitään luettelee. Luettelen silti.

Priorisointi, priorisointi, mikä on oikeasti tärkeää? Niin voisi kysyä, mutta kun ei auta. Edellisestä listasta mikään asia ei ole sellainen, jonka voisimme jättää tekemättä tässä hetkessä. Muuttoon liittyy lisäksi niin monta pientä asiaa: muuttoilmoitus, vakuutusten päivittäminen ja uuden hoitovastikkeen maksaminen uudelle tilille. Esimerkiksi. Sellaista pientä muistamista ja muutosta. On tullut myös unohdettua jotain, kun tuntuu ettei kapasiteetti vain joka kohdassa riitä.

Viime viikkoina on ollut vähän sellainen olo, että juoksen kovaa, mutta en silti meinaa pysyä kyydissä. Joskus elämä on sellaista ja puristamalla sen hetken jaksaa. Mutta totta vie, ei tällaista elämää voisi vuoden ympäri olla.

Miksi mietin aihetta lenkillä? Siksi, että aikataulutimme mieheni kanssa viikonlopun, jotta ehdimme tehdä kaiken oleellisen. Minä valmistelin aamupäivällä hääjuhlia, leivoin. Mies maalasi listoja. Sitten käytiin kaupassa ja ostamassa miehelleni uusi kauluspaita juhliin. Päiväunet piti hoitaa puolen päivän jälkeen taaperon osalta. Iltapäivällä asennettiin uusia lamppuja, ja minä tein pari sovittua blogihommaa. Juoksulenkit tehtiin vuorotellen, koska ne kuitenkin antavat enemmän virtaa kuin ottavat. Aikataulutettu sunnuntai oli joka tapauksessa mukava, fiilis oli hyvä ja saimme paljon aikaa. Mutta se oli silti aikataulutettu, jotta homma pysyy hanskassa.

Minä myös tykkään tekemisestä, sitäkään ei sovi unohtaa.

Mitä tällaisissa elämänvaiheissa sitten pitäisi miettiä? Minä mietin sitä, että pari viikkoa vielä ja sitten hellittää. Mietin hetkessä myös aina sitä, että nyt nautin tästä ja toisessa hetkessä jostain toisesta. Yritän elää hetkessä. En murehdi tulevaa, vaan teen sitä asiaa, mikä kulloinkin on ajankohtainen. Ensi viikon keskiviikkona pääsemme koristelemaan juhlatilaa hääpaikalle, joten mietin sitä asiaa vasta sitten, en nyt.

Aikatauluttaminen ja priorisointi auttavat. Ainakin meitä. Senkin olemme oppineet. Ja yhteispeli. Sanoisin, että tällä meidän tiimillä ja hyvällä yhteishengellä on suuri vaikutus lopputulokseen. Ja toisen huomiointi, sitäkään ei voi unohtaa. Paljon tekemistä ei siis välttämättä olekaan yhtä kuin kiire.

Ja sitten taas kun mietin koko maailman universumia, eihän tässä mihinkään oikeasti ole kiire. On vaan monta tehtävää asiaa.

Kaikki nämä asiat, joita tällä hetkellä teen, ovat sellaisia, jotka tuovat elämääni paljon hyvää.<3

-Hilla

 

Onnea rakas 1-vuotias

Onnea rakas 1-vuotias.❤

Synnyit vuosi sitten, juuri ennen puoltayötä. Teit meistä vanhemmat, maailman onnellisimmat sellaiset.

Maailma muutti muotoaan isosti sillä hetkellä. Kun tapasimme sinut ensi kerran. Näimme vihdoin sinut. Sinut, jota olimme yhdeksän kuukautta odottaneet. Tunnuit tutulta heti kun sain sinut rinnalleni, sydän täyttyi rakkaudesta sillä hetkellä. Sinusta pidämme huolta. Suuret tummat silmäsi katsoivat meitä.

Vuosi kanssasi on sisältänyt monenmoista, olet kasvanut ja kasvattanut meitä. Olemme saaneet kasvaa ja toisinaan on myös pitänyt kasvaa. On ollut vauhdikkaita ja väsyneitäkin päiviä, mutta päällimmäisinä tunteina ilo ja kiitollisuus. Ilo ja kiitollisuus siitä kaikesta, mitä kulunut vuosi, syntymäsi on tuonut elämäämme.

Paljon enemmän kuin osasimme mitenkään kuvitella.

Synnytyskertomus on ollut koko blogihistoriani luetuin teksti. Edelleen, joka kuukausi, sitä käydään lukemassa monen monta kertaa. Minusta se on mahtavaa, vaikka ennen synnytystä en olisi koskaan kuvitellut jakavani sellaista asiaa blogissani. Mutta mieli muuttuu.

Synnytys on maailman luonnollisin asia, siksi arvostan kaikkia tarinoita, jotka jaetaan sairaalan seinien ulkopuolelle. Tehdään synnytyksestä luonnollisempaa, jotenkin näkyvämpää. Synnytyskertomuksista saa vertaistukea, ei ehkä kaikki, mutta moni. Itsekin luin useamman synnytyskertomuksen kun valmistauduin omaan synnytykseen. Siten pystyin helpommin kuvitella, mitä kaikkea synnytys voi olla. Se auttoi minua.

Vauvavuodessa parasta on ollut monet pienet asiat. Lapsen kehityksen ja kasvun seuraaminen. Ensihymyt, ensimmäinen vilkutus, ensimmäiset askeleet, ensimmäinen lusikallinen puuroa. Se suunnaton rakkaus, joka välillämme on.

Tänään 1-vuotis syntymäpäivänäsi sinä kävelet uusi, synttärilahjaksi saatu reppu selässäsi. Lensit tänään ulkomaille, Kroatiaan avartamaan maailmaa ja oppimaan taas vähän lisää. Elämästä. 💕

Onnea rakas 1-vuotias.❤ Ensimmäinen vuosi kanssasi on antanut meille niin paljon.

-Hilla