Juhannus Lapissa

Meidän pikku perhe.
Kohti Riisitunturin huippua.

Vietimme juhannuksen ystävien seurassa mökillä, Posiolla Lapin maisemissa. Saavuimme ystäviemme mökille torstaina ja tänään sunnuntaina olemme suuntaamassa takaisin kohti etelää. Takana kolme rauhallista päivää ilman tietokoneita, töitä tai muutakaan sen suurempaa puuhaa. En muista olenko viettänyt yhtään juhannusta kaupungissa, en ehkä. Lähes aina olemme olleet mökkeilemässä, tällä kertaa Lapissa.

Juhannusaattona heräilimme harmaisiin pilviin ja seitsemän asteen lämpötilaan. Ei varsinainen bikinisää, mutta meillä olikin ajatuksena tehdä päivävaelluksia Lapissa, joten sellaiseen oikein sopiva keli. Onneksi olin pakannut mukaan villakerraston, talvirukkaset ja pipon. Puimme lämpimät vaatteet päälle, pakkasimme reput täyteen eväitä ja ajoimme juhannusaattona Riisitunturin kansallispuistoon. Teimme Riisitunturilla muutaman tunnin vaelluksen ja nautimme kauniista maisemista. Siinä on jotain todella rauhoittavaa kun tunturin laella näkee silmänkantamattomiin.

Ystävien kanssa vaeltaminen on mukavaa, koska kävellessä ehtii hyvin jutelle ja vauhti on kuitenkin kaikille sopivaa. Daniel kantoi rinkassa Pikkuässää, joten hänellä oli varmaan noin 15 kilon extrapaino mukanaan. Kovakuntoiselle miehelle oikein sopiva lisäpaino vaellukselle. 😉

Kesäkuinen varustus, kevyt untuvatakki ja talvirukkaset. Lämpötila +7 ja tunturin tuuli.

Juhannuspäivän vietimme Korouoman suojelualueella. Korouoma on noin 30 kilometriä pitkä luode-kaakkosuuntainen rotkolaakso Posion ja Ranuan kuntien rajalla. Se on osa satoja miljoonia vuosia vanhaa kallioperän ruhjevyöhykettä, joka kulkee Rovaniemeltä Kemijokilaaksoa seuraten Korouoman kautta Kuusamoon.

Korouoman laakso muodostaa ympäröivän maaston alapuolelle kuluneen rotkolaakson. Automme oli siis parkissa rotkon reunalla ja vaellus alkoi alamäellä laskeutumalla uomaan. Edellisenä päivänä tunturille noustessa vaellus alkoi ylämäellä, siinä mielessä hieman erilainen luontokohde Lapissa. Ei tarvitse Suomea kauemmaksi lähteä, kun löytää luonnosta todella erikoisia paikkoja. Korouoman seinämät ovat jyrkkiä ja paikoin pystysuoria, useita kymmeniä metrejä korkeita kalliojyrkänteitä. Jyrkänteiltä laskevat alas pienet purot, jotka talvisin jäätyvät jääputouksiksi ja säilyvät sulamatta myöhäiseen kevääseen. Vieläkin, näin kesäkuun lopussa, rotkon pohjalla oli nähtävissä lumi- ja jääkasoja.

Kamerani on täynnä hienoja kuvia Korolta, mutta tähän blogipostaukseen sain vain Riisitunturin kuvia, koska kirjoittelen tätä tekstiä parhaillaan auton takapenkillä.

Kauniita näkymiä reitin varrella. Peilityyni tunturilampi.

Mökillä lämmitimme saunan joka ilta, pelasimme yömyöhään hauskaa lautapeliä, juttelimme, heitimme yhden mölkkyerän pihanurmella, katselimme Pikkuässän touhuja ja laitoimme ruokaa. Alkeellisemmissa mökkioloissa ei tule katsottua televisiota ja muutenkin päivät kuluvat puuhastellessa kun tiskit on tiskattava ja sauna lämmitettävä. Mökkeily tekee siinä mielessä todella hyvää nykyihmiselle.

Jos joskus olin miettinyt, että voiko pienen vauvan kanssa tehdä asioita kuten ennen, niin nyt voin todeta: kyllä voi. Pitää ottaa vähän enemmän asioita huomioon, pakata enemmän tavaraa mukaan, lähteminen on ehkä vähän hitaampaa, mutta moni asia onnistuu, jos niin haluaa. Neljän tunnin vaellus tunturissa, juhannuslounas laavulla ja telttayö Jukolassa ovat osoittautuneet mahdollisiksi viimeisen viikon aikana. En sano että ihan helpolla olemme päässeet, mutta mukavaa on ollut.

Yllä olevassa kuvassa olimme pysähtyneet päiväkahveille ja Pikkuässä nukkui kantorepussa sikeästi päiväuniaan. Raikkaassa ilmassa sitä itsekin nukkuu parhaiten, miksei siis hänkin.

Nyt auton nokka osoittaa kohti Pietarsaarta, siellä pysähdymme isovanhempien luokse pariksi yöksi ja jatkamme tiistaina takaisin kotiin Helsinkiin. Danielin kesäloma alkaa kunnolla vasta heinäkuun lopussa, joten meidän kesälomasuunnitelmat ovat siinä mielessä vielä auki. Katsotaan mitä keksimme. Tämä parin päivän juhannuslomakin tuntui jo niin lomalta.

Ihanaa sunnuntaita kaikille ja toivottavasti teilläkin on ollut rentouttava ja mukava juhannus omien puuhien parissa. <3

-Hilla

Miten meillä meni Jukolassa?

Yhteistyössä Evoke Natural Goodsin, Suunnon, Salomonin ja Petzlin kanssa.

Nyt se on koettu taas tältä vuodelta. Joensuu-Jukola on onnistuneesti takana, ja viime yönä nukuimme 11 tunnin yöunet tasoittamaan viikonlopun valvomisia ja venymisiä. Jukola on joka vuosi yhtä hieno ja mieletön tapahtuma, ei voi muuta sanoa. Jukolan tunnelmaa on vaikea kuvailla, mutta erityislaatuinen se on. Varsinkin illan hämärtyessä, kun Jukolan viestin lähtö lähestyy.  Jännitys, into sekä urheilijoiden ja yleisön odotus ennen Jukolan starttia kello yhdentoista aikaan illalla on käsin kosketeltavaa. Tuhansittain suunnistajia ja yleisöä kokoontuneena kilpailukeskuksessa, odottaen lähtölaukausta, joka tänä vuonna tapahtui maltillisesti Enon kirkonkelloilla. 😉

Kerron myöhemmin omasta avausosuudestani tarkemmin, mutta nyt teitä kiinnostaa varmasti eniten se, miten meidän #EcokeGoesJukola joukkueellamme meni.

Hyvin, älyttömän hyvin!

Ensinnäkin, olen aivan älyttömän ylpeä meidän joukkueesta ja jokaisen suorituksesta Jukolan yössä. Helmikuussa moni joukkueestamme aloitti suunnistuksen alkeista. Toissayön aikana juoksimme Jukolan viestin seitsemän osuutta läpi, kaikki rastit löytäen, jokaisen ylittäessä itsensä. Paljon on tapahtunut siinä välissä. Se ei ole ollut ihan helpoin homma, mutta kun jotain tarpeeksi haluaa ja on valmis tekemään töitä, on kaikki mahdollista. Sinnikkyyttä, venymistä, kestävyyttä, taitoa, treenejä ja tiimipeliä on tämän matkan varrella tarvittu. Kaikkia niitä on löytynyt ja hauskaa on ollut.

Menimme perheeni kanssa Joensuuhun jo perjantaina, päivä ennen kisapäivää. Ehdimme rauhassa tutustua kilpailukeskukseen ja teimme mallisuunnistustreenin kilpailukeskuksen viereisessä harjoitusmaastossa. Muu joukkueemme saapui lauantaina iltapäivällä kisakeskukseen. Jännitystä oli siinä vaiheessa ilmassa. He kertoivat kerranneensa vielä karttamerkkejä matkalla kilpailukeskukseen.  Illan aikana haimme numerolaput ja Suunnistajan Kaupan sponsoroimat Emit-leimauskortit, muu joukkue kävi syömässä ja kertasimme yhdessä vielä viime hetken ohjeita. Kilpailukeskuksessa vaihto- ja maalialueen läpikäyminen selkeytti ajatuksia ja preppaus rauhoitti joukkuetovereiden mieliä.

Ilta yhdeksän jälkeen lähdin itse valmistautumaan avausosuuteeni ja sanoin muulle joukkueelle siinä vaiheessa heipat ja hyvät yöt ennen heidän osuuksiaan. Söin vielä vähän, laitoin suunnistuskengät jalkaan, lampun päähän, numeron rintaan ja otin kompassin ja emitin mukaan. Pikkuässän valmistelin vielä vaunuihin yöunille ja annoin hänet isoäideille hoitoon. Tein pienen alkulämmittelyn ja kirjauduin sisään lähtökarsinaan, missä noin 1500 suunnistajaa jo odottelivat herkeämättöminä lähtöviivalle pääsyä. Myös veljeni oli aloittamassa, joten toivotimme toisillemme onnea ja suuntasimme lähes viimeisiin lähtöriveihin. Meidän joukkue ensikertalaisena kun oli saanut numeron 1489.

Lähtöviivalla heitin huulta vieruskavereiden kanssa ja kuuntelimme takarivissä lähtökäskyjä. Lopulta kirkon kellojen ääni kantautui takariviin saakka ja pääsimme matkaan. Tunne oli kuin lehmillä kesälaitumelle päästessä. Yleisö huusi ja kannusti, minä yritin parannella lähtöviitoituksen aikana asemiani ja juoksin reippaasti kohti K-pistettä. Matka maastossa sujui hyvin ja saavuin vaihtoon sijalla 798. Olin tyytyväinen. Päästin Larin seuraavalle osuudelle juoksemaan pitkää yötä, jonka jälkeen minut napattiin Ylen tv-haastatteluun. (Löydät haastatteluni kohdasta 1:16:20)

Maaliintulon jälkeen kävin Evoken teltalla vaihtamassa muutaman sanan joukkuekavereiden kanssa, kunnes kylmyys alkoi hiipiä märkien suunniskamojen läpi. Sain äidiltäni vaihtovaatteet ja menin telttasaunaan ja lämpimään suihkuun etsimään kadonnutta lämpöä. Puoli kolmen aikaan yöllä hain vielä palautusruokaa grilliltä lyhyimmästä jonosta, jonka jälkeen kääriydyin makuupussiin vauvan seuraksi telttaan. Olo kropassa oli siinäkin vaiheessa vielä todella virkeä, seurasin puhelimen kautta online-seurantaa joukkueemme etenemisestä metsässä ja torkuin samalla pienissä pätkissä. Miedän joukkue teki mahtavia suorituksia ja eteni metsässä nopeammin kuin olin edes osannut kuvitella. Kahdeksan aikaan aamulla Jukolan viestin voittaja IFK Göteborg tuli maaliin ja minä nousin viiden tunnin unien jälkeen ulos teltasta.

Ankkurimme Veera tuli puolen päivän aikaan maaliin tuoden joukkueemme hienosti loppusijalle 976. Joukkueelle, joka on suurimmaksi osaksi aloittelijoita tuo sija on aivan loistava. Muu joukkue oli iloisina maalissa vastassa ankkuriamme ja fiilis oli kaikilla mahtava. Väsynyt, mutta onnellinen oli meistä jokainen.

Tämä teksti on hyvä päättää Elinan sanoihin hänen tullessaan maaliin: ”Aivan mielenvikaisen siisti kokemus!”

Tässä vielä meidän joukkueen osuudet: matka, osuusaika ja sijoitus viestissä.

  1. Hilla Stenlund / 12,8 km / 1:55:07 / 798
  2. Lari Salama / 14,3 km / 2:21:47 /838
  3. Jesse Väänänen / 12,4 km / 1:35:36 / 622
  4. Henriikka Simojoki / 7,7 km / 1:44:27 / 738
  5. Marinella Himari / 7,9 km / 2:17:51 /957
  6. Elina Hovinen / 10,9 km / 2:11:18 / 961
  7. Veera Malmivaara / 13,9 km / 2:39:20 / 976

Kiitos valmentajallemme Reeta Kolkkalalle avusta, tuesta ja hyvästä valmennuksesta. Kiitos Sponsoreille Evoke Natural Goods, Suunto, Salomon ja Petzl. Kuvista koko projektin ajan on vastannut Jesse Väänänen, kiitos niistä!

Tässä minun ja muiden bloggaajien suunnistusaiheisia tekstejä, joita on kirjoitettu kevään aikana:

Joensuu-Jukola, täältä tullaan

Suunnistustekniikka haltuun

Suunnistus tutuksi iltarasteilla

Bloggaajien Jukola-joukkue

Kevät huipentuu Kolille ja Jukolan viestin varustelista

Selviytymisvietti

Projekti Jukola

Liikunnan iloa suunnitustuksesta

Helsinki City-O Kaupunkisuunnistustapahtuma

#EvokeGoesJukola

Suvi-ilta Kolilla

Sateiset suunnistustreenit

Ihanat iltarastit

Suunto Spartan -käyttökokemuksia

Suunnistus vei mennessään

Suunnistusta täydenkuun aikaan

Suunnistusterkuin,
Hilla

Joensuu Jukola, täältä tullaan!

Tämän viikon lauantaina juostaan Joensuun Enon metsissä Joensuu-Jukola. Naisten Venlojen viesti suunnistetaan lauantaina päivällä ja Jukolan viesti starttaa lauantai-iltana kello yksitoista. Nyt tätä kirjoittaessa hieman kutkuttaa ajatus, sillä sain meidän joukkueen 12,8 kilometrin pituisen avausosuuden Jukolan viestissä.

Lähtöpamauksen kuultua saan kirmata metsään 1587 muun suunnistajan kanssa. Siinä tanner tömisee ja pimeä metsä saa valonsa sadoista otsalampuista. Letkoja muodostuu, rapa lentää, heinä kaatuu, hengästyttää ja samalla pitäisi löytää monen monta rastia ja suoriutua omasta osuudesta mallikkaasti. Odotan innolla, vaikka vähän jännittääkin, sillä pisin suunnistamani matka on tänä kesänä ollut reilut 7 kilometriä. Jukola-fiiliksessä sitä jaksaa aina paremmin, tiedän aikaisempinakin vuosina niin käyneen.

Meidän #EvokeGoesJukola -joukkueen viimeiset yhteiset treenit juostiin Sipoossa. Sade vihmoi, mutta metsästä tuli pois maailman iloisimpia ihmisiä hymyssä suin, uusia Ahaa! -elämyksiä huudellen. Aloittelijoista on kevään aikana kouliutunut todellisia suunnistajia. Oppimisenhalu on ollut suuri, töitä on tehty ja nyt se kantaa hedelmää. Helpolla kukaan meidän tiimiläinen ei tule Enon metsissä pääsemään, haastetta riittää, mutta ne kohdataan hyvällä fiiliksellä. Onneksi Jukolassa voi aina tehdä tiimityötä! Meidän joukkueen jäsenet ovat ainakin valmiita huutamaan koodeja ja tekemään yhteistyötä muiden kanssa löytääkseen rastinsa. Jos siis näet näitä kuvien metsänaisia Jukolassa, niin uskoisin, että läppä lentää ja seura kelpaa. 😉

Eräs hauska Jukola-muistoni on Kytäjä-Jukolasta vuodelta 2010. Suunnistin sinä vuonna ensin päivällä Venlat ja yöllä lähdin vielä Jukolan aloitukseen. Reilu 9 kilometrin rata meni kuin siivillä, metsässä oli hauskaa ja löysin sieltä sopivaa juoksuseuraa. Meidän letka – monta miestä ja minä – juoksi kohti kalliorinnettä, jonka kohdalla oli mentävä yli muutamista jyrkänteistä. Muistan siinä letkassa olleen todellisia herrasmiehiä, sillä edellä mennyt mies veti minut jyrkänteen yli kädestä ja takana tullut pukkasi ahteristani. Hän kyllä kohteliaasti kysyi ensin, että saako antaa vähän vauhtia. Niissä endorfiinihuuruissa väsyneenä loppumatkasta en laittanut ollenkaan vastaan sille, että kanssakilpailija auttoi hanurista käsillään pukaten minut kallion kielekkeen päälle. Jälkeenpäin näitä juttuja on hauska muistella.

Minun Jukola-vinkkini taitavat keskittyä nyt kaikkeen muuhun kuin kartan lukemiseen ja kompassiin. Haitanneeko tuo, huutele koodeja, pukkaa ja tsemppaa kaveria eteenpäin ylämäessä, vaikka ahterista. Niistäkin neuvoista on kuntosuunnistajalle hyötyä varmasti Joensuu-Jukolan maastoissa!

Nämä Jessen ottamat kuvat sateisesta kesäkuun vihreästä metsästä ovat todella kauniita. Luonto, retkeily, suunnistus ja vaellus tulevat olemaan meidän perheelle tämän kesän aktiviteetteja.<3

Jukolassa nukumme ensimmäistä kertaa kahdeksan kuukauden ikäisen vauvan kanssa teltassa. Mahtavaa! Viime vuonna pikkuässä oli mukana Jukolassa, Venlojen viestin aloituksessakin, mutta silloin vielä mahani sisäpuolella. Tämä on hänelle siis toinen Jukola!

Olen tällä viikolla miettinyt vähän Jukola-eväitä ja pakkaamista. Vauvan untuvapussi lähtee mukaan, ja onneksi rintamaito kelpaa vielä yöllä, päivällä sitten korvike saa pysyä lämpimänä termoksessa. Olen myös pohtinut ostavani maitojauhetta, jota voisin telttamajoituksessa sekoittaa lämpimään veteen vauvalle. Vauvan ruoka on otettava purkkiruokana mukaan Jukolaan, sillä omia soseita en ala sinne kantamaan. Onneksi pikkuässä tykkää jo hedelmistä ja leivästä, sellaistakin evästä voi nakertaa. Molemmat isovanhemmat ovat tulossa Jukolaan. Kun minä ja Daniel olemme metsässä, hoituu vauvan hoito sen aikana oman perheen voimin. 🙂

Varusteistamme on tämän projektin aikana huolehtinut Salomon. Sieltä on tullut laadukkaat treenivaatteet, joiden ulkonäkö ja värit miellyttävät  silmääni. Suunnolta olemme saaneet sykemittarit, Suunto Spartan Sport -malliltaan. Kello on ollut mukana joka treenissä ja sen jälkeen kotikoneella on voinut katsella vauhteja ja kertyneitä kilometrejä. Gepsi kertoo, missä on tullut pummattua. Ihan aina rastit eivät ole tulleet heittämällä vastaan! Jukolan yötä valaisee Petzlin lamput ja eväistä huolehtii kisapäivän aikana osaltaan Evoken vegaaniset välipalat. Erityismaininnan annan Salomonin maastolenkkareille. Olen tottunut käyttämään suunnistaessa aina suunnistusnastareita, mutta myös Salomonin maastolenkkarit ovat toimineen erittäin hyvin.

Tulevana viikonloppuna naisista ja miehistä otetaan mittaa Jukolan yössä. Seikkailu siintää edessä minulla ja muilla, tästä tulee kivaa! Moikataan Jukolassa jos tavataan. 🙂

-Hilla

Projektissa mukana olevat blogit: AamukahvillaKaukokaipuu, EndorfiinikoukussaTeam Salamavaara ja minä.

ps. muutama knoppitieto Joensuu-Jukolasta

Joensuu-Jukolaan saapuu 16 500 kilpailijaa.
Ulkomailta kilpailijoita odotetaan yli 20:sta eri maasta, yhteensä noin 3 000 henkeä.
Enon maastossa kilpailijoita odottaa noin 130 rastia.
Viikonlopun aikana koneellisesti rastileimoja tarkistetaan 300 000 kappaletta.
Karttoja harjoittelua, kilpailua ja palautusta varten on painettu lähes 40 000.
Majoitukseen, kilpailukeskukseen ja pysäköintiin on puolestaan varattu aluetta yhteensä noin 30 hehtaaria.
Erilaisia kaapeleita ja johtoja alueelle väliaikaisesti vedetään arvioituna yhteensä 20 kilometriä.
Joensuu-Jukolaan on varauduttu 25 000 ruoka-annoksella ja kahvikupillisella.
Kisamakkaroita tirisee viikonloppuna grillissä arviolta 10 000 kappaletta.
TV:n ja Yle Areenan välityksellä tapahtumaa seurasi viime vuonna läpi yön keskimäärin 260 000 katsojaa.
Sosiaalisessa mediassa Jukolan viestillä on Facebookissa 17 500, Instagramissa 4 000 ja Twitterissa 4 600 seuraajaa.

Siinä muutama luku tämän vuoden Jukolasta! 🙂