Saavuimme Kroatian auringon alle

Terveiset Kroatiasta. Saavuimme tänne eilen puolen päivän aikaan. Kun herää aamu viideltä, voi lounasta nauttia jo puolen päivän jälkeen Kroatian taivaan alla. Kolmen tunnin lentoaika on juuri bueno ja se meni Pikkuässän kanssa oikein hyvin.

Olen käynyt Splitissä kerran aikaisemmin. Kolmisen vuotta sitten tulimme Splitiin kaverini kanssa viettämään toukokuussa mukavan loman. Säät suosi silloinkin ja saimme nauttia viisi päivää oleilusta merenrannalla ja tunnelmallisessa kaupungissa.

Lensimme tälläkin kertaa Splitiin, mutta emme jääneet kaupunkiin. Suuntasimme autolla 40 minuuttia rantaviivaa pitkin pohjoisen suuntaan. Pieneen, idylliseen rantakaupunkiin. Vauvan kanssa matkustaessa omat prioriteetit ovat hieman muuttuneet, mitä lomalta haluaa ja miten lomalla saisi parhaiten rentouduttua. Asumme asunnossa lähellä merta, pihalla on uima-allas, ravintoloihin on lyhyt matka, mutta omassakin keittiössä voimme laittaa ruokaa ja syödä aamiaista. Pienen matkan päässä avautuvat juoksupolut kukkuloille. Kuntosali ja saunakin täältä löytyvät. Olosuhteet ovat kunnossa ja pienen lapsen kanssa helppo olla. Sitä nykyään arvostaa lomamatkalla hieman uudenlaisia asioita, kumma juttu. 😉

Tulimme lomailemaan naisporukalla. Neljä sukupolvea äitini puolelta. Meidän Pikkuässä, toinen siskoni, äitini ja äitini äiti. Nuorin on 1-vuotias ja vanhin 84 vuotta. Silti nautimme kaikki aika samanlaisista asioista. Tätä naisporukkaa yhdistää myös samanlainen huumori. Kivaa on ollut!

Seuraavien lomapäivien agendalla on olemista, poolin reunalla loikoilua, päiväunia, liikuntaa, kävelyä, ruokaa, jutustelua yhdessä, Pikkuässän hoitoa yhteistuumin ja auringon ihmettelyä. Mennyt kesä oli Suomessa sellainen kuin oli, siksi on ihana nähdä aurinko siniseltä taivaalta. Saamme kerätä D-vitamiiinia varastoihin talven varalle.

Lähetän täältä aurinkoa sinun perjantaihin!

-Hilla

Mikään ei ole mustavalkoista

Haluan vielä palata hetkeksi aiheeseen, jota käsittelin pari postausta sitten. Kommenttien, keskustelun ja saamieni yksityisviestien jälkeen haluan vielä erikseen korostaa sitä, että mikään ei ole mustavalkoista. 

Saan 454,19 euroa lastenhoidon tukea kuukaudessa. Miten perheellisen talous käytännössä hoituu? tekstissä minun ensisijainen tarkoitus oli kertoa meidän perheen taloudellisesta tilanteestamme nyt, kun olen vaihtanut äitiyslomalta hoitovapaalle. Tekstin tarkoitus ei ollut ottaa kantaa siihen, onko parempi jäädä lapsen kanssa kotiin vai palata työelämään äitiysloman jälkeen. Tekstin tarkoitus ei ollut asettaa lapsen kotihoitoa, päiväkotihoitoa tai perhepäivähoitoa paremmuusjärjestykseen. Tekstin tarkoitus ei ollut vastakkainasetella. Ei, se ei todellakaan ollut minun tarkoitukseni.

Kunnioitan jokaisen omaa valintaa, liittyi se sitten kasvissyöntiin, elämäntapaan, perheasioihin tai rahankäyttöön. Uravalintaan, lapsenhoitoon, asumiseen tai mielipiteisiin.

Mitä äitiyteen liittyvään yleiseen keskusteluun tulee, olen huomannut sen, että muiden ajatellaan arvostelevan omia valintojaan. Jos menet töihin lapsen ollessa vielä pieni, kokee äiti siitä helposti pientä syyllisyyttä ja ajattelee, että valintaa pitää puollustaa jollekin. Tai jos äiti on kotona lapsen kanssa useamman vuoden, voi siitäkin kokea piston sydämessään ja siksi kokee tarvetta selittää valintaansa toisille.

Onneksi meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä omat valinnat ja elää elämää itselleen ja perheelleen.

On hienoa, että asioista keskustellaan, mutta kunnioitetaan erilaisia perheitä ja valintoja, jos tarkastellaan vaikkapa hoitovapaa/töihin paluu -aihetta. Ei turhaan kuvitella muiden arvostelevan omia valintoja.

Jokaisen valinta tai ratkaisu on varmasti se oikea omaan tilanteeseen nähden. Otetaan koko värikartta käyttöön ja väliin vielä pastellin sävytkin. Ollaan varmoja niistä omista valinnoista, eikä turhaan oleteta, että muut niitä arvostelevat. Keskustellaan, tsempataan ja vaihdetaan ajatuksia – mutta ei turhaan käytetä energiaa toissijaisiin asioihin – keskitytään mieluummin tekemään omasta elämästä mahdollisimman hyvä ja mieluinen.

Sellaisia ajatuksia halusin tänään kirjoittaa.

Rentouttavaa sunnuntaita sinulle. <3

-Hilla

Saan 454,19 euroa lastenhoidon tukea kuukaudessa. Miten perheellisen talous käytännössä hoituu?

Äitiyslomani loppui heinäkuussa, jonka jälkeen siirryin hoitovapaalle. Samalla tuet luonnollisesti tippuivat. Tällä hetkellä saan lastenhoidon tukea 454,19 euroa kuukaudessa Kelalta. Tuo on siis summa, joka verojen jälkeen siirtyy tililleni. Miten käytännössä kotiäiti pärjää tuolla summalla kuukaudessa? Sitähän monet miettivät, joten kerronpa meidän perheen tilanteesta sekä laajemmin ajatuksiani aiheeseen liittyen.

454,19 euroa kuukaudessa ei riitä edes minun osaani asuntolainan lyhennyksestä. Käytännössä menen jo miinukselle joka kuukausi sillä, että lyhennän lainan ja maksan osani asuntomme hoitovastikkeesta. Sitten pitäisi vielä syödä jotain, ehkä vähän elääkin, mahdollisesti tankata auto ja ostaa uudet syksykengät.

Hoitovapaalle jääminen on jokaisen äidin ja perheen oma ja henkilökohtainen valinta, siihen vaikuttaa moni asia elämässä. Parhaiten oman tilanteensa tietää jokainen perhe itse ja valinnat tehdään sen mukaan. Joskus äiti haluaa palata takaisin töihin oman hyvinvointinsa takia heti äitiysloman loputtua tai jo ennen sitä, joskus isä haluaa kokea, miltä tuntuu hoitaa lasta kotona, joissain tilanteissa lapsi viedään päiväkotiin 8 kuukauden iässä ja molemmat vanhemmat jatkavat työelämässä kuten ennenkin. Osa jää lapsen kanssa kotiin muutamaksi kuukaudeksi hoitovapaalle, jotkut pidemmäksi aikaa, ehkä useammaksi vuodeksikin. Joissain tilanteissa valinnan sanelee taloudellinen tilanne, joskus halu palata töihin, joskus jokin muu. Syitä on monia ja kaikki syyt ovat yhtä oikeita perheen tilanteeseen nähden.

Itse valitsin jatkaa kotona hoitovapaalla ainakin vielä jonkin aikaa. En ole tehnyt mitään päätöstä edelleenkään siitä, kuinka kauan olen vielä kotona. Aika voi olla kaksi kuukautta tai se voi olla vuosi. Meidän perheen tilannetta sanelee nyt enimmäkseen talousasiat sekä suuret elämänmuutokset. En koe hyväksi, että yhtä aikaa myymme kotimme, etsimme uutta, muutamme uuteen kotiin ja ympäristöön, palaisin töihin ja siinä rytäkässä Pikkuässä aloittaisi päiväkodin. Tuntuu, että siinä olisi liikaa muutoksia yhteen rysäykseen, vaikka muutoksesta tykkäänkin. Päätimme alkaa ”purkaa” tilannetta nyt asunnosta ja seuraavat asiat lutviutuvat sen perässä. Näin ainakin toivomme.

Edelleen joku saattaa miettiä, miten arjesta selviää 454,19 eurolla kuukaudessa. Ei siitä selviäkään, vaan tilanteeseen vaikuttaa muutkin asiat. Isoin ja tärkein tekijä on tietenkin se, että mieheni käy töissä ja tuo perheemme talouteen yhden kuukausipalkan. Sen lisäksi minä saan blogistani hieman mainostuloja (puhutaan kuitenkin pienistä summista), teen joitain blogiyheteistöitä sekä olen laskuttanut oman toiminimeni kautta markkinoinnin ja viestinnän konsultointia sekä prjektiluontoisia töitä parille asiakkaalle. Perustin toiminimen juurikin siitä syystä, että minulla olisi mahdollisuus tässä elämäntilanteessa tehdä hieman töitä, jos vain sellaisia saisin järkättyä itselleni. Hoitovapaan ensimmäisenä kuukautena minun tuet ja tulot yhteensä jäivät kuitenkin kokonaisuudessaan alle 1000 euron ja sillä pärjättiin.

Päädyimme myymään asuntomme itse myös osittain taloudellisesta syystä. Minulla oli aikaa ja halusimme säästää välityspalkkion. Tämän meidän asunnon kohdalla säästimme 8000 euroa välityspalkkion, joka olisi kilahtanut välittäjän kukkaroon. Nyt sitä ei tarvinnut maksaa. Vaikka välityspalkkiot ovatkin pieniä prosenttilukuja, ovat ne oikeasti aika suuria summia kun kyseessä on asunnon hinta. Siksi halusimme myydä kotimme itse.

Näiden raha-asioiden lisäksi tärkeää on myös säästäväinen luonne. En ole ostanut itselleni juurikaan uusia vaatteita viimeisen vuoden aikana, enkä varmasti tule ostamaan lähitulevaisuudessa. Ostan lähinnä tarpeeseen ja yritän hankkia sellaisia vaatekappaleita, joita on mahdollisuus yhdistellä. Muotibloggaajaa minusta ei tällä hetkellä tekisi hyvällä huumorillakaan. 😉 Teemme lähes kaiken ruuan itse, valitsemme kaupassa järkevästi, syömme aika harvoin ulkona, emme ole sisustaneet kotiamme yhtään menneen vuoden aikana ja hyvinvoinnin sekä liikunnan kannalta harrastan parhaillaan ilmaisia lajeja: luonnossa liikkumista, juoksua, kehonpainotreeniä ja kuntopiiriä. Elämme siis säästeliäästi, varsinkin tässä tilanteessa.

Toki haluan nauttia elämästä, mutta mietin tällä hetkellä aika tarkkaan miten sen voi tehdä säästeliäästi. Esimerkiksi päivävaellus Nuuksion kansallispuistoon omien eväiden kanssa on parasta nautintoa, mutta maksaa vain bensojen verran toteuttaa se. Välttelen tällä hetkellä myös turhaan kaupungilla ja ostoskeskuksissa pyörimistä, koska tarve ostamiseen tulee helpommin siellä. Välillä selailen nettikauppoja, mutta ostoskori harvemmin pääty kassalle saakka. Säästökohteemme on ollut tulevan joulukuun Uuden-Seelannin matka, joka on ollut tavoitteena jo parin vuoden ajan.

Kuulostaako tylsältä? Ehkäpä jonkun korvaan kyllä, ankeaa, tylsää tai tavallista, kukkaron nyörit pysyy aika kireällä monessa tilanteessa. Sen sijaan meille tämä on nyt tällainen vaihe elämässä ja nautimme siitä, että elämän meno onnistuu näin ja pärjäämme. On ihanaa herätä Pikkuässän vierestä aamuisin, touhuta hänen kanssaan päivät ja nähdä kehitys ja kasvu. Vaikka tavallista arkea elämmekin, niin teemme siitä mahdollisimman mukavaa.  Jos tulevaisuudessa blogiyhteistöitä näkyisi enemmän täällä blogissani, niin tulot menevät kyllä suoraan leivän päälle eikä sukan varteen. 😉 (tiedoksi niillekin, joita kaupallisuus blogeissa ärsyttää). Vaikka bloggaaminen onkin harrastukseni, ei tässä tilanteessa ole yhtään harmi, jos tälläkin vähän tienaa.

Inspiksen tähän tekstiin sain eilen luettuani Jari Sinkkosen pääkirjoituksen Hesarissa. Teksti varmasti jakaa mielipiteitä (syystäkin), mutta sen viimeinen kappale oli minusta lainaamisen arvoinen: ”Yksi sana pikkulapsia koskevasta puheesta on puuttunut kokonaan: ilo. Kukaan ei puhu siitä, että lapsen hoitaminen tai hänen kehityksensä seuraaminen tuottaisi syvää ja ainutkertaista iloa ja tyydytystä. Keskitytään siihen, kuka joutuu huolehtimaan pienistä lapsista eikä siihen, kenellä on etuoikeus hoitaa lapsia. Laskevat syntyvyysluvut eivät ole ihme tällaisessa ilmapiirissä.”

Mielestäni hyvin sanottu.

Usein keskusteluissa keskitytään pienten lasten kohdalla vaivaan tai käytännön asioihin. Ei siihen, että elämästä nautitaan tässä kohtaa tai siitä, että sydän pakahtuu rakkaudesta, ilosta, onnesta ja ylpeydestä näiden pienten kanssa kotona ja sitä arvoa ei saa takaisin 50-vuotiaana oravanpyörässä. Kotona oleminen käy myös ihan duunista.

Olisihan se hienoa, jos voisi jakaa tämän ilon sekä etuoikeuden, ja saisi tilille hieman enemmän kuin 454,19 euroa kuukaudessa. Mutta kuten tiedetään, elämä on valintoja ja tasapainoilua. Kaikkea ei voi saada. Jokaisella on kuitenkin omat valinnat jossain määrin käsissään. Elämästä kannattaa tehdä sen näköinen, että viihtyy menossa mukana itsekin.

-Hilla

Mielellään keskustelen aiheesta kommenttiboksin puolella kanssanne ja kuulen, miten muissa perheissä asiat on sumplittu. Tai millaisiin ratkaisuihin päädytty ja miksi. 🙂 Tai saa myös kokemuksen rintaäänellä kertoa mielipiteensä joku sellainenkin, jonka lapset ovat jo isoja. Miltä aihe teidän silmissä näyttää?

PS. Ensi viikolla avoimet juoksutreenit!