Miten jaamme talouden? – Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot

Edellisestä talous- ja raha-aiheisesta tekstistä onkin jo vierähtänyt hetki aikaa, joten otanpa aiheen taasen käsittelyyn.

Saan 454,19 euroa lastenhoidon tukea kuukaudessa. Miten perheellisen talous käytännössä hoituu? tämä postaus herätti paljon keskustelua ja taitaa olla yksi mun blogin tykätyimmistä teksteistä täällä Fitfashionilla. Eikä ihme, koskeehan raha- ja talousasiat meitä kaikkia ja monessa perheessä tai sinkkutaloudessa varmasti pohdiskellaan näitä samoja asioita.

Mielestäni talousasiat sopivat myös oikein hyvin osaksi hyvinvointi- ja liikuntapainotteista blogiani. Miksikö? Siksi, että mielestäni taloudellinen tasapaino on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia tai ainakin vaikuttaa siihen. Hyvinvointi mielletään usein ravinnon, unen, palautumisen, mielenterveyden ja liikunnan muodostamaksi kokonaisuudeksi, mutta oikeastaan siihen vaikuttaa yleinen tasapaino elämässä, joista talous on yksi pelinappula.

Talousasiat ovat meidän perheessä tällä hetkellä esillä, sillä minä olen edelleen lapsen kanssa hoitovapaalla ja elämme siinä mielessä yhden ihmisen tuloilla. Muutimme myös hetki sitten isompaan uuteen kotiin ja olemme neuvotelleet pankin kanssa laina-asioista.

Tuon lastenhoidon tukea käsitelleen tekstin kommenttiboksissa minulta kysyttiin seuraava kysymys: Olisi kiinnostavaa kuulla, miten olette jakaneet menot miehen kanssa? Mitä sinä maksat ja mitä hän?

Yritän vastata kysymykseesi, koska onhan se mielenkiintoista, miten menot hoidetaan tällaisessa elämäntilanteessa.

Mitä menoja perheellämme ylipäätään on? Suurimmat menomme muodostuvat asumismenoista (lainanlyhennys, hoitovastike, sähkö), autokuluista (vakuutukset, huollot, bensa) ja ruokakuluista. Niiden lisäksi tämä uuteen kotiin muuttaminen on aiheuttanut hetkellisiä lisämenoja, kun on pitänyt hankkia uuteen kotiin kalusteita ja rempparoinaa. Asumismenoja muutto ei silti kovinkaan paljon kasvattanut, sillä lainan suuruus pysyi kutakuinkin samana. Ostimmehan uuden kodin paljon kauempaa Helsingin keskustasta, joten uuden kodin neliöhinnassakin oli huomattava ero.

Meidän perheen vaate- tai käyttötavaramenoja en pitäisi kovinkaan suurina. Olemme mieheni kanssa vuosien varrella hankkineet vaatekaappeihimme tarvittavan määrän vaatteita ja niillä selviämme tällä hetkellä oikein hyvin. Uusia ei tarvitse hankkia kuukausittain tai edes joka toinen kuukausi. Emme ratsasta muodin aallonharjalla, emme ole sitä koskaan tehneet, emmekä varmaan koskaan tule tekemäänkään. Sen sijaan tavoitteemme olisikin, että vaatekaappimme vaatteiden lukumäärä olisi maltillinen, mutta materiaalit ja laadut parempia. Siten, että vaatteemme kestäisivät myös aikaa. Myöskään meikkeihin tai kosmetiikkaan minulla ei mene kovin paljoa rahaa. Kampaajalla käyn ehkä kerran pari vuodessa.

Onko minulla ja miehelläni yhteiset rahat? Hmm, mielestäni tuohon ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä tavallaan taloutemme on yhteinen, kun asumme saman katon alla perheenä, mutta kyllä meillä silti molemmilla on omat tilit, tulot ja rahamme. Molemmat huolehdimme itse siitä, miltä oma pankkitilimme näyttää, mutta toki toisen tilanne otetaan aina huomioon. Me myös puhumme talousasioista aika paljon ja mietimme parhaita ratkaisuja yhdessä.

Saattoi kuulostaa diplomaattiselta vastaukselta, mutta niin se vain on. Meillä on tavallaan yhteiset rahat, mutta ei kuitenkaan. Ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan.

Tällä hetkellä minä kannan oman korteni kekoon yhteisen talouden eteen siinä määrin, kun se on tulojeni mukaan mahdollista. Onhan se selvää, että 400 euron lastenhoidon tuella ei kovin kauas pötkitä nyky-yhteiskunnassa. Lastenhoidon tuen lisäksi saan hieman lisätuloja markkinoinnin ja viestinnän konsultoinnista , sisällöntuotannosta sekä tästä blogista. Lisätulot ovat oikein tervetulleita tuloja, mutta jokainen äiti-ihminen ymmärtää tässäkin piilevän haasteen. Töitä olisi kiva tehdä lisätulojen mielessä, mutta aika jolloin niitä voi tehdä on 2 tunnin päiväuniaika tai yöllä. Toisin sanoen päivässä on 2 tuntia aikaa työlle, jos yöunista ei halua nipistää. Lisätuloja voisi toki tehdä viikonloppuisin, mutta viikonloput olemme kyllä yrittäneet pyhittää yhteiselle ajalle. Joskus iltaisin sitten teen hommia, kun mieheni on esimerkiksi vaunulenkillä tai puuhastelee muuta Pikkuässän kanssa ja minä saan sillä aikaa tehdä muutaman työjutun. Lisätulot ovat kuitenkin pieniä, mutta kuten sanotaan: Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Lisätulot ovat aina plussaa.

Palatakseni kysymykseen: Olisi kiinnostavaa kuulla, miten olette jakaneet menot miehen kanssa? Mitä sinä maksat ja mitä hän?

Minä maksan lainasta oman osuuteni ja osan perheemme viikottaisia ruokamenoja sekä lapsellemme tarvittavat vaatteet, vaipat jne. Joskus saatan maksaa jonkin laskun ja neljä kertaa vuodessa omat vakuutusmaksuni. Mutta siinäpä on aikalailla se, mitä minä maksan tällä hetkellä. Mieheni osuus asumismenoista on tällä hetkellä suurempi, hän myös hoitaa kaikki menot autoon liittyen; tankkaa auton, käyttää katsastuksessa ja maksaa huollot, jos autoon tulee jokin. Mieheni on myös maksanut enemmän muuttoon ja remonttiin liittyviä menoja.

Kauppakeskuksissa emme vietä aikaa, emmekä muutoinkaan shoppaile ajankulun vuoksi tällä hetkellä. Elämä tuntuu muutoinkin välillä tosi kiireiseltä, joten vapaa-ajalla mieluiten olemme kotona, laitamme yhdessä ruokaa, olemme, liikumme tai ulkoilemme – halpoja aktiviteetteja, joista nautimme. Me myös mieheni kanssa molemmat irtisanoimme omat kuntosalijäsenyytemme, koska sillä tavalla säästämme joka kuussa 100 euroa. Salille pääsemme uimahallille kertamaksulla ja kotijumppaa voi aina tehdä. Elämä on valintoja ja nyt valitsimme näin. 🙂

Minun töihin paluun aikataulu on jo alkanut hahmottua, mutta siitä kirjoittelen joskus myöhemmin.

Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksia tämä teksti herättää? Miten muissa talouksissa raha-asioita sumplitaan?

Hilla

@Hillasblog Instagramissa

Hilla Stenlund Facebookissa

Saan 454,19 euroa lastenhoidon tukea kuukaudessa. Miten perheellisen talous käytännössä hoituu?

Äitiyslomani loppui heinäkuussa, jonka jälkeen siirryin hoitovapaalle. Samalla tuet luonnollisesti tippuivat. Tällä hetkellä saan lastenhoidon tukea 454,19 euroa kuukaudessa Kelalta. Tuo on siis summa, joka verojen jälkeen siirtyy tililleni. Miten käytännössä kotiäiti pärjää tuolla summalla kuukaudessa? Sitähän monet miettivät, joten kerronpa meidän perheen tilanteesta sekä laajemmin ajatuksiani aiheeseen liittyen.

454,19 euroa kuukaudessa ei riitä edes minun osaani asuntolainan lyhennyksestä. Käytännössä menen jo miinukselle joka kuukausi sillä, että lyhennän lainan ja maksan osani asuntomme hoitovastikkeesta. Sitten pitäisi vielä syödä jotain, ehkä vähän elääkin, mahdollisesti tankata auto ja ostaa uudet syksykengät.

Hoitovapaalle jääminen on jokaisen äidin ja perheen oma ja henkilökohtainen valinta, siihen vaikuttaa moni asia elämässä. Parhaiten oman tilanteensa tietää jokainen perhe itse ja valinnat tehdään sen mukaan. Joskus äiti haluaa palata takaisin töihin oman hyvinvointinsa takia heti äitiysloman loputtua tai jo ennen sitä, joskus isä haluaa kokea, miltä tuntuu hoitaa lasta kotona, joissain tilanteissa lapsi viedään päiväkotiin 8 kuukauden iässä ja molemmat vanhemmat jatkavat työelämässä kuten ennenkin. Osa jää lapsen kanssa kotiin muutamaksi kuukaudeksi hoitovapaalle, jotkut pidemmäksi aikaa, ehkä useammaksi vuodeksikin. Joissain tilanteissa valinnan sanelee taloudellinen tilanne, joskus halu palata töihin, joskus jokin muu. Syitä on monia ja kaikki syyt ovat yhtä oikeita perheen tilanteeseen nähden.

Itse valitsin jatkaa kotona hoitovapaalla ainakin vielä jonkin aikaa. En ole tehnyt mitään päätöstä edelleenkään siitä, kuinka kauan olen vielä kotona. Aika voi olla kaksi kuukautta tai se voi olla vuosi. Meidän perheen tilannetta sanelee nyt enimmäkseen talousasiat sekä suuret elämänmuutokset. En koe hyväksi, että yhtä aikaa myymme kotimme, etsimme uutta, muutamme uuteen kotiin ja ympäristöön, palaisin töihin ja siinä rytäkässä Pikkuässä aloittaisi päiväkodin. Tuntuu, että siinä olisi liikaa muutoksia yhteen rysäykseen, vaikka muutoksesta tykkäänkin. Päätimme alkaa ”purkaa” tilannetta nyt asunnosta ja seuraavat asiat lutviutuvat sen perässä. Näin ainakin toivomme.

Edelleen joku saattaa miettiä, miten arjesta selviää 454,19 eurolla kuukaudessa. Ei siitä selviäkään, vaan tilanteeseen vaikuttaa muutkin asiat. Isoin ja tärkein tekijä on tietenkin se, että mieheni käy töissä ja tuo perheemme talouteen yhden kuukausipalkan. Sen lisäksi minä saan blogistani hieman mainostuloja (puhutaan kuitenkin pienistä summista), teen joitain blogiyheteistöitä sekä olen laskuttanut oman toiminimeni kautta markkinoinnin ja viestinnän konsultointia sekä prjektiluontoisia töitä parille asiakkaalle. Perustin toiminimen juurikin siitä syystä, että minulla olisi mahdollisuus tässä elämäntilanteessa tehdä hieman töitä, jos vain sellaisia saisin järkättyä itselleni. Hoitovapaan ensimmäisenä kuukautena minun tuet ja tulot yhteensä jäivät kuitenkin kokonaisuudessaan alle 1000 euron ja sillä pärjättiin.

Päädyimme myymään asuntomme itse myös osittain taloudellisesta syystä. Minulla oli aikaa ja halusimme säästää välityspalkkion. Tämän meidän asunnon kohdalla säästimme 8000 euroa välityspalkkion, joka olisi kilahtanut välittäjän kukkaroon. Nyt sitä ei tarvinnut maksaa. Vaikka välityspalkkiot ovatkin pieniä prosenttilukuja, ovat ne oikeasti aika suuria summia kun kyseessä on asunnon hinta. Siksi halusimme myydä kotimme itse.

Näiden raha-asioiden lisäksi tärkeää on myös säästäväinen luonne. En ole ostanut itselleni juurikaan uusia vaatteita viimeisen vuoden aikana, enkä varmasti tule ostamaan lähitulevaisuudessa. Ostan lähinnä tarpeeseen ja yritän hankkia sellaisia vaatekappaleita, joita on mahdollisuus yhdistellä. Muotibloggaajaa minusta ei tällä hetkellä tekisi hyvällä huumorillakaan. 😉 Teemme lähes kaiken ruuan itse, valitsemme kaupassa järkevästi, syömme aika harvoin ulkona, emme ole sisustaneet kotiamme yhtään menneen vuoden aikana ja hyvinvoinnin sekä liikunnan kannalta harrastan parhaillaan ilmaisia lajeja: luonnossa liikkumista, juoksua, kehonpainotreeniä ja kuntopiiriä. Elämme siis säästeliäästi, varsinkin tässä tilanteessa.

Toki haluan nauttia elämästä, mutta mietin tällä hetkellä aika tarkkaan miten sen voi tehdä säästeliäästi. Esimerkiksi päivävaellus Nuuksion kansallispuistoon omien eväiden kanssa on parasta nautintoa, mutta maksaa vain bensojen verran toteuttaa se. Välttelen tällä hetkellä myös turhaan kaupungilla ja ostoskeskuksissa pyörimistä, koska tarve ostamiseen tulee helpommin siellä. Välillä selailen nettikauppoja, mutta ostoskori harvemmin pääty kassalle saakka. Säästökohteemme on ollut tulevan joulukuun Uuden-Seelannin matka, joka on ollut tavoitteena jo parin vuoden ajan.

Kuulostaako tylsältä? Ehkäpä jonkun korvaan kyllä, ankeaa, tylsää tai tavallista, kukkaron nyörit pysyy aika kireällä monessa tilanteessa. Sen sijaan meille tämä on nyt tällainen vaihe elämässä ja nautimme siitä, että elämän meno onnistuu näin ja pärjäämme. On ihanaa herätä Pikkuässän vierestä aamuisin, touhuta hänen kanssaan päivät ja nähdä kehitys ja kasvu. Vaikka tavallista arkea elämmekin, niin teemme siitä mahdollisimman mukavaa.  Jos tulevaisuudessa blogiyhteistöitä näkyisi enemmän täällä blogissani, niin tulot menevät kyllä suoraan leivän päälle eikä sukan varteen. 😉 (tiedoksi niillekin, joita kaupallisuus blogeissa ärsyttää). Vaikka bloggaaminen onkin harrastukseni, ei tässä tilanteessa ole yhtään harmi, jos tälläkin vähän tienaa.

Inspiksen tähän tekstiin sain eilen luettuani Jari Sinkkosen pääkirjoituksen Hesarissa. Teksti varmasti jakaa mielipiteitä (syystäkin), mutta sen viimeinen kappale oli minusta lainaamisen arvoinen: ”Yksi sana pikkulapsia koskevasta puheesta on puuttunut kokonaan: ilo. Kukaan ei puhu siitä, että lapsen hoitaminen tai hänen kehityksensä seuraaminen tuottaisi syvää ja ainutkertaista iloa ja tyydytystä. Keskitytään siihen, kuka joutuu huolehtimaan pienistä lapsista eikä siihen, kenellä on etuoikeus hoitaa lapsia. Laskevat syntyvyysluvut eivät ole ihme tällaisessa ilmapiirissä.”

Mielestäni hyvin sanottu.

Usein keskusteluissa keskitytään pienten lasten kohdalla vaivaan tai käytännön asioihin. Ei siihen, että elämästä nautitaan tässä kohtaa tai siitä, että sydän pakahtuu rakkaudesta, ilosta, onnesta ja ylpeydestä näiden pienten kanssa kotona ja sitä arvoa ei saa takaisin 50-vuotiaana oravanpyörässä. Kotona oleminen käy myös ihan duunista.

Olisihan se hienoa, jos voisi jakaa tämän ilon sekä etuoikeuden, ja saisi tilille hieman enemmän kuin 454,19 euroa kuukaudessa. Mutta kuten tiedetään, elämä on valintoja ja tasapainoilua. Kaikkea ei voi saada. Jokaisella on kuitenkin omat valinnat jossain määrin käsissään. Elämästä kannattaa tehdä sen näköinen, että viihtyy menossa mukana itsekin.

-Hilla

Mielellään keskustelen aiheesta kommenttiboksin puolella kanssanne ja kuulen, miten muissa perheissä asiat on sumplittu. Tai millaisiin ratkaisuihin päädytty ja miksi. 🙂 Tai saa myös kokemuksen rintaäänellä kertoa mielipiteensä joku sellainenkin, jonka lapset ovat jo isoja. Miltä aihe teidän silmissä näyttää?

PS. Ensi viikolla avoimet juoksutreenit!