Ensimmäinen äitienpäiväni

Olen ollut huomenna äitinä kuusi kuukautta ja 24 päivää.

Tuohon aikaan on mahtunut valtavasti tunteita, kasvua äidiksi, kasvua ihmisenä. Uuden opettelua, onnea ja hyväksymistä.

Tuohon äitinä olemisen aikaan on mahtunut sairaalassa kuultu vauvan ensirääkäisy synnytyssalissa. Napanuoran leikkaaminen ja ensimmäinen hetki vastasyntynyt tytär paljaalla rinnallani. Hetki, joka oli maailman ihmeellisin ja mullisti kaiken kerta heitolla. Näimme hänet ensimmäistä kertaa ja ihmettelimme, tässä hän vihdoin on. Meidän tytär.

Tuohon aikaan sisältyy ensimmäinen yö Kätilöopiston perhehuoneessa, jonne siirryimme yöllä kahden jälkeen. Emme nukkuneet lähes silmäystäkään, katselimme vain vieressä nukkuvaa kapaloa, jonka sisältä pilkisti pieni nenä ja synnytyksen jälkeen kurttuinen otsa. Muistan sen yön ja toisaalta en muista siitä kunnolla mitään. Lokakuinen kylmä yö.

Näihin ensimmäisiin kuukausiin äitinä mahtuu paljon naurua, kasvun ja kehityksen seuraamista, mutta myös huolta tärkeimmästä, halua suojella ja olla läsnä. Monta yötä, jolloin olen valvonut yksin vauvaa imettäen ja katsellut ikkunasta ulos pimeään yöhön. Ajatellut, että jossain tuolla muutkin äidit valvoo kanssani.

Paljon vaihdettuja vaippoja, rintamaidosta märkiä paitoja ja liivinsuojia, synnytyksen jälkeen särkylääkkeitä ja vatsa, joka olikin yht’äkkiä tyhjä ja tuntui ontolta vesisängyltä.

Päiväunia, hyssyteltyjä iltoja, aikaisia aamuja, vauvan vaatteista täysiä pyykkikoneita, smoothie-koneella tehtyjä soseita, nekin muistan hyvin. Itkua, iloa, ensimmäisiä hymyjä ja nukuttamista, joskus lyhyemmällä ja tosinaan pidemmällä kaavalla. Monen monta kilometriä vaunujen kanssa kävelyä.

Näihin päiviin mahtuu hetkiä kun olen ylistänyt äitiysloman elämän parhaaksi ajaksi, ja niitä hetkiä kun ajatus ei kulje parin tunnin yöunien jälkeen ja elämä näyttää yhdeltä sumulta, vaikkei sitä kukaan muu tunne tai näe. Mutta minulle se on totta.

Äitiys on yllättänyt intensiivisyydellään. Koko ajan joku on riippuvainen sinusta. Joku tarvitsee sinua ja haluaa olla lähelläsi. Ruokit ja rakastat. Mietit ensimmäisten kuukausien ajan kaiken vauvan kautta, sitten etsitkin vähän itseäsi. Kuka minä olinkaan, en olekaan vain äiti. Olen myös Hilla, edelleen.

Aika kultaa muistot ja päällimäisenä näistä ensimmäisistä kuukausista ja päivistä on sydämessäni valtava kiitollisuus ja onni. Ajatus siitä, että elämä on juuri nyt näin hyvä. Meidän perhe ja meidän yhteinen arki ja tulevaisuus.

Huomenna saan viettää ensimmäistä äitienpäivääni, olen onnekas. Ja tiedän miltä tuntuu kun sanotaan, että sydän pakahtuu. Se tosiaan pakahtuu. 💗

Hilla

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

8 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen äitienpäiväni”

  1. Hei Hilla,

    Todella osuva teksti, se sai minut herkistymään ja kuvaa myös hyvin tuntemuksiani. Erityisesti kohta yöllä imettämisestä iski. Ihanaa ensimmäistä äitienpäivää sinulle!

    T. Toinen lokakuisen äiti

  2. Ihana kirjoitus.
    Esikoiseni syntyi huhtikuun alussa ja tämä oli minullekin ensimmäinen äitienpäivä. Ensi hetket sairaalassa tuntuvat niin kaukaisilta vaikka niistä on vain muutamia viikkoja. Aika rientää ja uuteen arkeen sopeutuu nopeasti.
    Koska tämä vesisänky lähtee pois ja tilalle tulee vatsa? Tuntuma on vielä hassu, vaikka palautuminen on ollutkin suhteellisen nopeaa. Voinko odottaa, että puolen vuoden päästä vesisänky on muuttunut tavalliseksi patjaksi? 🙂
    Ihanaa kevättä!

    • Kiitos Saara, muka kuulla, että sinäkin siellä. 🙂 Vesisänky kyllä poistuu, ihan varmasti, ole huoletta. Muutama viikko meni siinä, että kohtu pieneni ja vatsa pieneni silmissä. Lopulliseen kiinteytymiseen onkin mennyt sitten kauemmin, tämä puolivuotta. Vieläkin huomaan, että vyötäröni kapenee edelleen. Eli muutos kyllä kestää, mutta alussa nopeammin. Nautiskele vauvan kanssa ensi kuukausista ihan rauhassa, urheilemaan kyllä ehdit myöhemminkin. Ihanaa kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 32
Tykkää jutusta