Tunteiden vuoristorata

Kerroin ajanhallintaa koskevassa postauksessani siitä, etten tällä hetkellä lue paljoa uutisia ja olen säästänyt sillä tässä kohtaa vauvan syntymän jälkeen aikaani. Viittasin myös baby blues mielialoihin ja kerroin haluavani hieman säästellä itseäni negatiivisilta uutisilta.

Tähän liittyen sain yhdeltä lukijaltani viestiä. Häntä oli jäänyt häiritsemään tuo kohta, kun kerroin etten seuraa oikeen uutisia. Julkinen kertominen blogissa ettei lue uutisia voi hänen mukaansa kuulostaa huonolta työnantajan suuntaan. Vähän siltä, etten päivitä itseäni ja seuraa ajankohtaisia asioita. Hän kuulemma ymmärsi pointin, mutta jos olisi hr-hommissa palkkaamassa joskus minua, niin ihmettelisi asiaa.

Harvemmin täällä blogissani avaan sen suuremmin sanomisiani, mutta koin että tämä aihe vaatii sen. Äitien ja työelämään palaavien naisten puolesta varsinkin.

Olen aina halunnut kirjoittaa tätä blogia rehellisesti, kertoen aidoista tunteistani ja niin aion tehdä nytkin. Kerron hieman taustaa sille, miksi tässä kohtaa elämääni sanoin vähentäneeni uutisten seurantaani, enkä silti pelkää että se vaikuttaisi tulevaisuuteeni.

Äitiys, vanhemmuus ja lapsen syntymä tuovat elämään suuren määrän iloa, rakkautta, hyvyyttä ja positiivisuutta. Sen lisäksi, ainakin osalle äideistä, äitiys tuo mukanaan myös murheita, surua, huolta, ja negatiivisiakin tunteita, joista harvemmin puhutaan. Kerroin, että itsekin oppikirjamaisesti synnytyksen jälkeen kohtasin baby blues -tunteet. Tunteet, jotka yllättivät minut. Tunteet, joita ymmärtää vasta sen jälkeen kun kohdalle sattuvat.

Baby blues tarkoittaa synnytyksen jälkeistä alakuloa. Moni vastasynnyttänyt äiti käy läpi suuren tunteiden kirjon. Päivittäin voi esiintyä voimakkaita mielialan muutoksia ilman näkyvää syytä, ja äiti voi olla ärtynyt ja itkuinen. Usein tämä johtuu vain hormonitasapainon muutoksista sekä pitkäaikaisen jännityksen purkautumisesta. Myös väsymys, unenpuute ja pitkittynyt synnytys voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita. Tämä tunteiden sekamelska on täysin normaali ja tarkoituksenmukainen, ja se ohjaa tuoretta äitiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja vastaamaan vauvan tarpeisiin. (Wikipediasta). Check minun kohdaltani!

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muistellessani synnytystä purskahdin helposti itkuun. Katsoessani illalla vauvaa, purskahdin itkuun. Syödessäni ihanaa, herkullista tuoretta leipää, saatoin purskahtaa itkuun. Ja kun luin uutisia, saatoin todella helposti purskahtaa itkuun. Hormonihuuruissa ajatuksen juoksu kiitää tuhatta ja sataa siinä kohtaa kun näet kärsiviä lapsia Aleppossa, kun kuulet Trumpin mielipiteen maailmanpolitiikasta tai ajattelet ilmastonmuutosta ja tätä maailmaa kun lapsesi on aikuinen. Järjellä ajateltuna hölmöä, mutta kun elää synnytyksen jälkeistä tunteiden vuoristorataa, niin ei ollenkaan hölmöä.

Olen luonteeltani varmaan keskimääräistä herkempi ja tunteellisempi. Sellainen ajattelevainen ja huolehtiva. Siihen kun lisää hieman traumaattisen synnytyksen, jonka aikana mietti oman lapsen hengissä pysymistä, tuntuu aika pieneltä kertoa, että tässä kohtaa elämääni en lue uutisia. Tai en edes miettinyt sitä, mitä tuosta lausahduksesta ehkä tulevat työnantajani miettisivät. Sen sijaan koin omat tunteeni aika inhimillisiksi. Haluan ihan tarkoituksen mukaisestikin suojella surullisilta uutisilta itseäni. Jos pahimmissa tunnekuohuissa oli mahdollista säästyä itkulta, niin toki sen tein. Ja samalla säästin aikaa siinä kohtaa tärkeämmälle, kuten kerroin.

Aika on onneksi kullannut muistoja, tunteiden hyväksyminen auttanut ja synnytyshormonit tasoittuneet imetyshormoneiksi. Tällä hetkellä voin oikein hyvin, kuten tähänkin asti ja vauvaelämä on ihanaa. Halusin kuitenkin tuoda esille tämän aiheen, josta harvemmin uskalletaan puhua. Tai asiaa peitellään, vaikka se on hyvinkin normaalia. Lääkärikin tunteista kyseli jälkitarkastuksessa, ja hieman rajumpien synnytysten jälkeen Kättäriltä tarjotaan myös psykoterapiakäynti, jonka aikana saa käydä synnytyksen läpi.

Ensimmäisen synnytyksen aikana ei synny vain lapsi, vaan samalla syntyy myös äiti. Se on minusta aika hienosti sanottu ja niin totta. Se oli elämäni suurin mullistus ja niitä ajatuksia sen ympäriltä vaikea edes pukea sanoiksi.

Kaverini sanoin: ”ensimmäisen lapsen syntymä on myös positiivinen shokki”. Vaikka kuinka yrittäisi valmistautua, niin ei se kuitenkaan onnistu. Senkin allekirjoitan.

Tässä siis hieman laajempi vastaus siihen, miksi minä toimin näin. Ehkä nyt uutisten hetkellinen lukemattomuus on helpompi ymmärtää myös sinun, joka sitä ihmettelit. Tai miksi en pelkää sanoa sitä täällä blogissakaan ääneen, ja miksi en miettinyt tulevaa työelämää tässä kohtaa.

Ja todettakoon se, että onhan maailmassa myös fiksuja artikkeleja, tieteellisiä tutkimuksia, asiantuntijoiden blogeja ja kirjallisuutta, jota voi uutisten sijaan kuluttaa. Uutismaailma on tällä hetkellä turhankin negatiivissävytteistä, tapahtuu maailmassa hyvääkin.

Ja toisaalta, ymmärrän myös hyvin niitä väsyneitä äitejä, jotka eivät hetkeen edes yritä pysyä maailman menossa mukana tai soteuudistuksen kiemuroissa. Ja silti työelämään palaa fiksuja naisia, jotka pääsevät todellakin takaisin vanhoille urilleen ja siitä eteenpäin. Kyllä äitiys tuo mukanaan niin paljon hyvää, josta on hyötyä sitten taas työelämässä. Itse olen jo nyt ainakin sata kertaa kärsivällisempi, entistä avarakatseisempi ja luotan itseeni ja omiin voimiini enemmän, olenhan saanut ihmisen aikaan. <3

-Hilla

 

Vaunulenkki äideille, tervetuloa

Kyselin reilu viikko sitten Instagramin kautta äitien kiinnostusta yhteiselle vaunulenkille. Ilokseni sain huomata, että kiinnostusta oli. Runsaasti.

Ryhdyin siis tuumasta toimeen. Järjestän ensi viikon torstaina 2.3.2017 aamupäivällä yhteisvaunulenkin äideille ja miksei toki iseillekin. Tervetuloa siis kaikki äidit ja innokkaat vaunuttelijat mukaan.

Loin tapahtuman blogini Facebook-tilin kautta, joten löydätte lenkin yksityiskohtaisemmat tiedot täältä: Vaunulenkki äideille – Hilla Stenlund blogi. Klikkaa ihmeessä ”osallistun” tai ”kiinnostunut”, jos ja kun olet tulossa, niin tiedän hieman lukumäärää etukäteen. 🙂

Tehdään noin tunnin lenkki yhdessä ja hurjimmat vaunuttelijat voivat tietenkin jatkaa pidemmänkin lenkin. Tule rohkeasti mukaan ulkoilemaan ja vaihtamaan kuulumisia toisten äitien kanssa.

Ensi viikkoon!

-Hilla

Tissit, minä yritän luottaa teihin

Meillä on vauvantahtista imetystä takana nyt 4 kuukautta, tällä viikolla tulee täyteen. Olen itsestäni, ja tietenkin myös vauvasta, tosi ylpeä. Olemme päässeet näin pitkälle, imetys on sujunut suhteellisen hyvin (tätä tarkennan kohta) ja mikä tärkeintä, vauva on kasvanut; pituutta tullut ja senttejä kertynyt. Se näin äidin näkökulmasta on kaikkein tärkeintä. Että vauva saa ruokansa ja kasvaa. Ajattelin tässä 4 kuukauden kynnyksellä kuitenkin kirjoittaa hieman siitä, miten imetys on meillä sujunut. Enemmänkin kuin vain toteamalla, että aika hyvin. Koska haasteitakin on ollut ja tulee varmasti vielä olemaan.

Olen huomannut, että vauvan imeminen ja syöminen on muuttunut näiden kolmen ja neljän kuukauden kohdalla siitä refleksin omaisesta syömisestä tiedostavaan syömiseen. Olen kokenut, että se on tuonut haasteita imettämiseen ja koetellut minun omaa luottamusta imetykseen viime viikkoina. Kun vauva oli pieni, hän söi melkein aina kun rintaa hänelle tarjosi. Oli päivä tai yö, ja imetyksen välillä oli ollut noin 2-3 tunnin väli tai vähemmän. Nyt asiat ovat kuitenkin muuttuneet. Vauva saattaa välillä päristellä rinnalle, purra, kieltäytyä syömästä, itkeä tai kääntää pään pois. Tavallaan sanoa, että ei kiitos, ei nyt, minulla on muuta mukavampaa tekemistä.

Tässä kohtaa yritän sanoa itselleni, että maitoa kyllä riittää, onhan riittänyt tähänkin asti. Luota rintoihisi ja luota siihen, että vauva tulee kylläiseksi. Hän imee nykyään tehokkaasti ja saa tarvitsemansa ravinnon.

Erilaiset rintaraivarit ja hetkelliset kieltäytymiset kuitenkin aiheuttavat sen, että tulee huoli maidon riittävyydestä. Tavallaan alkaa epäillä itseään, vaikka oikeasti tiedän, että maitoa tulee. Näenhän sen itsekin, ja vauvalla valuu maitoa suun pielistä kun hän sitten viimein ”haluaa syödä”. Nuo lakkoilut ja ajoittaiset rintaraivarit kuitenkin koettelevat parhaillaan meidän imetystä.

Tissit, minä yritän luottaa teihin

Maidon riittäminen huolestuttaa monia imettäjiä jossain vaiheessa. Olen parhaillaan ehkä siinä pisteessä itsekin. Huoli johtaa helposti siihen, että vauvalle annetaan lisämaitoa pelkästään varmuuden vuoksi.

Lisämaito on kuitenkin imetyksen onnistumisen kannalta ongelmallista. Ylimääräinen korvikemaito tai pumpattu rintamaito vähentää lapsen rintamaidon tarvetta ja vauva imee vähemmän. Kun rinnan imeminen vähenee, samalla äidin maidontuotanto laskee ja silloin lisämaitoa joudutaan antamaan enemmän. Lopulta rintamaitoa ei enää saada riittämään, ja tästä helposti alkaa kierre. Oravanpyörä.

Olen muutaman kerran koittanut antaa omaa maitoani sekä korviketta vauvalle testimielessä pullosta ja se toden totta kelpaa hänelle. Tuleehan maito pullosta paljon helpommin ulos kuin rinnasta imemällä. Ja vauvakin on siinä mielessä ”laiska”, että ottaa ravinnon sieltä, mistä sen helpoiten saa. Olen kuitenkin nyt päättänyt, että haluan vielä jatkaa hyvin onnistunutta imetystä ja siksi aion luottaa tisseihini. Niin hyvinä kuin huonoina hetkinä, ylä- kuin alamäissäkin. Kuten jossain muissakin tekstissä luvataan.

Näin neljän-kuuden kuukauden kohdalla voi aloittaa myös ruoka-aineiden maistelun, kuten tämän hetken suositukset ovat. Olemme jo paria ruoka-ainetta maistaneet ja niin tulemme varmasti myös jatkossa makuja lisäämään. Neuvolassa kuitenkin ohjeistettiin, että ensin kannattaa imettää ja vasta sitten syöttää kiinteitä. Näin vauva ensin imee rinnasta vatsan täyteen ja sen jälkeen vasta maistelee. Tätä ohjetta itsekin yritän noudattaa.

Mitä olen oppinut imetyksestä?

Ajattelin tähän vielä listata muutaman asian, jotka itse olen näiden kuukausien aikana imetyksestä oppinut.

1. Syö hyvin, riittävästi ja jopa paljon. Juo paljon. Varsinkin kun urheilee, on aktiivinen ja imettää, täytyy kropan saada polttoainetta kaikkeen siihen. Koen, että olen itse saanut liian vähän tietoa ruokavalion merkityksestä imetykseen, mutta kokemuksen kautta huomannut, että maitoa tulee paremmin kun syö hyvin eli enemmän kuin ennen. Tämä siis tarkoittaa aamupalaa, kahta lämmintä ruokaa, jokin välipala ja runsas iltapala, jotta maitoa tulee hyvin läpi yön. Tuntuu, että pitää oikeasti syödä.

2. Imetyksessä tulee kaikenlaisia vaiheita, kuten vauvan kasvussa muutenkin. Mikä tärkeintä, luota itseesi ja imetykseen. Joskus se voi olla vaikeaakin, mutta ihan varmasti se kannattaa ja palkitsee jossain vaiheessa. Maito ei lopu (ihan vain jossain tilanteissa), joten jos haluat imettää niin pitäydy siinä. Joskus ajattelen, että olisihan se joissain tilanteissa helpompi vaan ottaa termoksessa maitoa mukaan vaikkapa kaupungille tai lenkille, jotta ei tarvitsisi miettiä, missä imettää. Olen kuitenkin imettänyt pari kertaa ulkona, sovituskopeissa ja kahviloissa, koska muuten en pääse neljän seinän sisältä pois, jos odotan vain sitä milloin vauva syö.

3. Nauti imetyksestä. Jos tämä teksti oli kokonaisuudessaan hieman negatiivissävytteinen, niin onhan siinä imetyksessä paljon hyvääkin, vaikeuksistakin huolimatta. Saamme olla vauvan kanssa lähellä toisiamme, minä tuotan hänelle ruokaa ja maito on aina mukanani. Ja ne hetket vauvan kanssa sylikkäin, ne on tässä ja nyt. Joten nauttikaamme imettäjät niistä, se on niin ainutkertaista aikaa kuitenkin ja lyhyt aika elämässä kun saamme tästä nauttia. Näin ainakin itse yritän niissä tilanteissa ajatella, kun homma ei suju kuin ruusuilla tanssien. Ei ihan kuten Strömsössä.

Onko siellä muita, joilla samanlaisia kokemuksia? Mielellään niitä kuulen ja asioista keskustelen.

t. Hilla

Lue myös aiempi postaus imetykseen liittyen: Muutama sana imetyksestä