Kohti viikonloppua

hillas blog

Tulimme maanantai-iltana tänne Pietarsaareen Danielin vanhempien luokse. Yhdistimme taas D:n työmatkan ja kyläilyn isovanhempien luokse. Vaikka vauvan kanssa joutuukin tuon reilun neljän tunnin junamatkana matkustamaan, niin on silti helpompi olla täällä kuin viikko yksin kotona vauvan kanssa. Täällä ruoka tulee aika usein valmiina eteen ja vauvan hoitamiseenkin saa vähän apukäsiä. Otan sen mielelläni vastaan, kun kerran tarjotaan. 😉 Esimerkiksi omien treenien tekeminen on täällä mahdollista, kun voi jakaa vastuuta muiden aikuisten kanssa. Jos sen sijaan olisi viikon yksin kotona, niin liikunnat rajoittuisi vaunulenkkeihin. Ja onhan se tietenkin kiva olla miehen mukana työmatkalla nyt kun se äitiyslomalla on mahdollista. Nostan kyllä hattua kaikille yh-äideille ja iseille sekä äideille ja iseille, jotka pyörittävät kotiarkea ihan yksin. Siinä on kyllä kädet täynnä töitä.

hillas blog

Viikko täällä on hujahtanut nopeasti. Taas on perjantai ja viikonloppu edessä. Tulimme tänne pohjoisempaan siksikin, että minä saisin kerättyä lisää hiihtokilometrejä ennen Finlandia-hiihtoa. Ajattelin, että täällä olisi enemmän lunta. Mutta ei. Yhden hyvän hiihtotreenin sain tehtyä tiistaina, mutta eilen ladut olivat jo täysin jäätyneet plussakelin ja pakkasvaihtelun jälkeen. Laskeskelin, että olen tänä talvena hiihtänyt yhteensä 8 kertaa ja kilometrejä on kertynyt noin 100. Eli parempi tilanne kuitenkin kuin viime vuonna ennen Finlandiaa. Tosin lumitilanne Lahdessakin on tosi heikko, joten nähtäväksi jää, saadaanko tapahtumaa järjestettyä tai lyheneekö reitti.

hillas blog

Hiihtolenkin lisäksi kävimme keskiviikkona juoksemassa 8 kilometrin lenkin yhdessä D:n siskon kassa. Juoksun pariin palaaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen ei ole ollut minulle ihan niin helppoa kuin etukäteen kuvittelin. Ei siis ollenkaan. Tavallaan askel on kevyt, kun paino on lähellä lähtöpainoa (verrattuna oloon raskausaikana), mutta kuitenkin juoksu on tuntunut nämä viikot tosi vetelältä, askeleesta puuttuu voima, hengästyn helpommin ja vatsaankin pistää aika ajoin lenkillä. Kuulostaa siis siltä, että kunto on heikko, osan voi laittaa ehkä väsymyksen piikkiin huonompien unien takia. Täältä nousen silti. 🙂 Vaikka Instagram-kuvissa juoksuaskeleen saisikin feikattua kevyeksi, niin tuntemukset eivät sitä ole lenkin aikana. Julkaisen huomenna varmaankin tekstin, jossa kerron enemmän, miten minä olen palannut juoksun pariin raskauden jälkeen. Siitä kun on tämä netti pullollaan erilaisia ohjeita ja lääkärit antavat erilaisia suosituksia.

hillas blog

Selma täytti eilen kolme kuukautta, joten kirjoittelen vauvan kolmen kuukauden kuulumiset myös piakkoin. Olen hänen nimensä täällä blogissa kertonut, mutta silti en haluaisi kirjoittaa hänen nimeään joka tekstiin, jossa hänestä kerron, koska kaikki tekstit jäävät tänne bittiavaruuteen forever. Tämä on kuitenkin minun blogi, eikä lapseni blogi. Noora & Noora blogissa vauvoja kutsutaan hauskasti babyk:ksi ja babyh:ksi, äitien sukunimien mukaan. Olen miettinyt, että mitä nimeä meidän vauva voisi täällä blogissa kantaa. Mini, bebe, babyS, PikkuS tulevat tietenkin ekana mieleen, tähän yritän jonkun ratkaisun löytää. Ei hän kuitenkaan loputtomiin ole vauva, joten vauvasta en voi aina puhua. Nyt jo tuntuu, että hän on kasvanut toooosi paljon, ei meillä kohta enää ole vauvaa. 😀 Saa myös antaa bloginimiehdotuksia meidän PikkuS:lle. 🙂

Tekstin kuvat ovat meidän eiliseltä kahvilareissulta. Pieneen Pietarsaaren kaupunkiin on  hetki sitten avattu upouusi kauppakeskus, missä kävimme eilen vähän kiertämässä kauppoja (lue tekemässä pari alelöytöä ja tyydyttämässä shoppailuviettiä) ja sen jälkeen nautiskelemassa kahvit ja gelatot. Nam! Kotiin saimme kävellä kaatosateessa, joka loppua kohden muuttui vielä raesateeksi. Vaunukopan sain laittaa lenkin jälkeen saunan lauteille kuivumaan, niin rankasti sitä vettä hetkellisesti tuli. Tammikuinen sää, vai mitä…

hillas blog

Sellaisia kuulumisia tänne tällä erää. Illalla varmaankin katsomme Voicea, syödään jotain perjantairuokaa ja lämmitetään takkaa. Olemme täällä sunnuntaihin saakka. Ohjelmassa on varmasti vielä kävelylenkkejä meren rannalla, yhdessäoloa ja tietenkin fammo ja faffa lellivät pikkuista. Sunnuntaina sitten omaa kotia kohti. <3

-Hilla

Muutama sana imetyksestä

Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan imetyksestä, vaikka se kovin tulenarka aihe onkin äitien keskuudessa. Sen olen tässä somemaailmaa äitilasien kautta seuranneena viime kuukausien aikana joutunut huomaamaan. Olen miettinyt, että miksi näin? Miksi ylipäätään äitiys, lapsen hoito ja vanhemmuus herättävät ihmisissä niin vahvoja tunteita? Miksei asioista pystytä keskustelemaan neutraalisti, avoimesti, toiset huomioon ottaen, arvostaen ja aikuismaisesti? Siis fiksusti. Miksi jollain on tarve arvostella toista, lytätä mielipide tai esittää oma mielipide muita parempana, oikeampana? Koska niinhän se ei ole, ei ole yhtä absoluuttista oikeaa tapaa hoitaa vauvaa tai lasta. En tiedä vastauksia edellä luettelemiini kysymyksiin, mutta luulen että vanhemmuus on niin henkilökohtainen asia, että siksi se herättää vahvoja tunteita ja sitä kautta mielipiteitä. Ja keskustelussahan ei ole mitään pahaa, kunhan se pysyisi täällä sosiaalisen median maailmassakin fiksuna.

imetys

Yhtä oikeaa tapaa hoitaa lasta ei ole, sen sijaan oikeita tapoja on yhtä monta kuin on lapsia ja vauvojakin. Eli miljoonia. Vain sinä tunnet oman lapsesi parhaiten, hänen tarpeensa, hänen luonteensa, hänen rytminsä, hänen murheensa, hänen ilonsa. Olet paras mahdollinen äiti omalle lapsellesi. Ja oma tapasi hoitaa lastasi on myös sinulle ja lapsellesi paras – mutta ei välttämättä jollekin toiselle. Näin ainakin itse asioista mietin, että rauhaa ja rakkautta vain toisiaan kohtaan täällä somessakin, äidit! Ollaan toisia kohtaan ymmärtäväisiä ja mielummin tuetaan, yritetään ymmärtää toisten näkökulmia ja ollaan toisillemme vertaistukena. <3 Tähän ainakin bloggaajana pyrin.

Mutta niin, takaisin siihen imettämiseen. Alkuperäiseen aiheeseen. Korostan vielä tähän, että puhun asiasta nyt omasta näkökulmasta, meidän tilanteesta, en sano että näin olisi paras tai miten asiat yleisesti ovat.

imetys

Olin synnytyksen jälkeen puolitoista tuntia leikkaussalissa parsittavana (vauva syntyi kyllä ihan normaalisti alakautta), kunnes heräämössä vauva tuotiin rinnalleni ja siitä alkoi meidän imetys. Vauva oli siihen mennessä imenyt isänsä sormea ja olikin jo hyvin valmis tarttumaan rintaani, kun pääsi luokseni. Siitä se imetys alkoi ja on kohta kestänyt 3 kuukautta. Imetys on omalta kohdaltani onnistunut hyvin, sanoisin jopa että helposti. Maito nousi sairaalassa heti synnytyksen jälkeisenä päivänä. Ensimmäisenä yönä tuli muutamia tippoja keltaista kolostrumia eli esimaitoa, jota alkaa muodostua rinnassa jo raskauden aikana. Sen määrä lisääntyy heti synnytyksen jälkeen. Alussa maidon nousu teki kuitenkin rinnoista kaksi kovaa melonia, jotka olivat kuumat ja kovat, varmaan neljä kuppikokoa isommat kuin oikeasti rintani ovat. Mutta siitä nekin tasoittuivat ensimmäisten viikkojen aikana.

Imettäminen ei ole ollut minulle kivuliasta missään vaiheessa. Rintani kestivät hyvin vauvan imun alusta saakka ja vauva löysi oikean imuotteen aikalailla heti. Toki minua opastettiin sairaalassa kädestä pitäen (eli rinnasta pitäen hehe), mielestäni se oli vain hyvä, että imetykseen avustettiin ja rohkaistiin, koska se oli oma toiveeni.

Mutta kuten olin ajatellut raskausaikana, että ”tissi suuhun ja siinä se”, ihan niin helppoa imettäminen ei kuitenkaan ole ollut. Kaikkea en osannut etukäteen ajatellakaan, matkan varrella olen oppinut. Minulla on muun muassa suihkutissit, eli heruminen on niin voimakasta, että vauvan imettyä jonkin aikaa maitoa lentää puolen metrin kaaressa ja sekös vauvaa joskus harmittaa. Hyvä ettei maitosuihkuun tukehdu, niin paljon sitä pienen vauvan suuhun tulee. Monta kertaa on yskitty maitoa pois väärästä kurkusta. Mutta tämäkin asia on alkanut helpottaa, kun maidon määrä on nyt kolmen kuukauden kohdalla alkanut tasoittua. Vauvan tarve ja maidon tuotannon suhde ovat alkaneet löytää tasapainon. Se myös helpottaa imetystä, huomattavasti.

imetys

Ja mites se pumppaaminen? Moni neuvoi minulle, että suihkutisseihin auttaisi pumppaaminen. Toisaalla sanotaan, että pumppaaminen vain lisää maidon tuotantoa. No, ihan sama, koska pumpatessani rinnoistani ei tule mitään. Siis ei mitään. Väkisin toki saan muutaman pisaran, mutta siinä se. En väkisin halua rikkoa nännejäni, niin kipeää se tekee. Eli vaikka maitoa tuleekin runsaasti vauvalle, niin muoviselle pumpulle tissini ovat sanoneet ei. Tämä on entisestään vahvistanut omaa käsitystäni siitä, että imetys, heruminen ja maidontuotanto ovat paljolti kiinni hormoneista ja ihan fiiliksestä, tunteistani. Kyllä tissit tietää, milloin niitä imee vauva ja milloin jokin muovikapistus. Vaikka jossain kyllä neuvottiin, että vauvan haistelu ja ajattelu auttaisi pumpatessa, mutta minulla ei varmaankaan ole niin hyvä mielikuvitus, että tuo kikka toimisi minulla. Pumppaamisen osalta olen ajatellut, että asia on hyvä näin. Minun ei tarvitse saada pakkasta täyteen äidinmaitoa, jos homma ei kerran luonnistu. Tärkeintä, että homma toimii vauvan kanssa.

Ja mites sitten urheilu näiden hinkkien kanssa? Juoksu on lemppari lajini ja se toki asettaa omat haasteensa. Täytyy olla tukevat liivit, jotka eivät päästä hinkkejä heilumaan. Se on onneksi ihan helppo probleema hoitaa kuntoon, urheiluliiveistä löytyy nykyään tosi hyviä malleja, jotka tukevat riittävästi. Eli nou problems tämän asian osalta, toki pitää asia ottaa huomioon, ettei vuoden päästä ole kaksi patalappua tuossa rinnuksilla. Vaikka niin taitaa joka tapauksessa käydä imetyksen jälkeen. 😀

imetys

Entä sitten urheilevan ja imettävän äidin ravinto? Ainakin minun täytyy syödä paljon. Muutaman kerran olen tosiaan saanut maitoa purkkiin ja nähnyt kuinka rasvaista se on. Sen tuottaminen vaatii tosiaankin energiaa ja vieläpä jos itse urheilee, niin ruokaa saa tosiaankin syödä. Ensimmäiset neljä viikkoa söin enemmän kuin mieheni, joka kuitenkin treenaa 2 kertaa päivässä ja on 191 cm pitkä. Ja join aivan taukoamatta, jano vaivasi koko ajan, etenkin kun vauva oli rinnalla. Join alussa monta litraa vettä päivässä, mutta nyt sekin on tasoittunut. Yksi mielenkiintoinen asia on kuitenkin tullut tilalle, nimittäin makeanhimo. Raskausaikana en ollut ollenkaan perso makealle, mutta nyt imettäessä suklaa ja pullakahvit ovat kyllä uponneet minuun kerran jos toinenkin. Yritän toki syödä riittävästi ravintorikasta ruokaa, hedelmiä, marjoja, vihanneksia, hyviä rasvoja, hiilareita ja proteiinia sekä otan purkista myös muutamia vitamiineja ja ravintoaineita lisäksi. Siitä huolimatta kuitenkin pullat vetävät minua puoleensa. 😀

Eräs liikuntalääketieteen opiskelija otti minuun yhteyttä viime viikolla ja kysyi, josko saisi tutkia minun ruokailua omaan tutkimukseensa, jonka aiheena on imettävän naisen ruokavalio. Lupauduin hänen koekaniiniksi ja täyttämään muutaman päivän omaa ruokapäiväkirjaa. Tästä aiheesta tulossa siis lisää tekstiä blogiin ja hieman tieteellistä näkökulmaa myös. Ei vain mutu-tuntumaa. 🙂

Ja kyllä, imettäminen on ihan ympärivuorokautista puuhaa ainakin meillä. Syöntiväli on 2-3 h yötäpäivää, joskus tiheämmin ja joskus yöaikaan on tullut pidempiä välejä, mutta harvassa ovat ne kerrat olleet. Se siis tarkoittaa myös, että yhtäjaksoista unta tulee minulle yleensä vain se pari kolme tuntia kerrallaan ja näin on ollut synnäriltä saakka. Onneksi hormonit auttavat jaksamaan. Vauvan kanssa elää tavallaan symbioosissa, ei tästä kovin kauaksi tule lähdettyä yksikseen. Mutta juuri nyt näin on hyvä. Ja onhan imetys myös palkitsevaa siinä vaiheessa kun huomaa vauvan kasvaneen kilon kuukaudessa. Omalla maidolla. 💕 Kummasti sitä taas sen jälkeen jaksaa paremmin. 🙂

Että tällaista imetys on ollut meillä. Aion jatkaa imettämistä, mutta en ole asettanut mitään takarajaa tai tavoitetta sen suhteen, katsotaan viikko ja päivä kerrallaan. Kun 4 kuukautta tulee vauvalla ikää täyteen, niin sitten alamme vähän maistella pieniä määriä kiinteitä ruokia. Imetys tulee siinä rinnalla sitten mukana pääravintona. Imetys on minulle neutraali asia, itse en ole mikään imetysfanaatikko tai sen puolestapuhuja, mikä myös on tätä nykyä jossain määrin trendikästä. Ja siksi sanon tähän loppuun vielä, että saipa lapsi ravintonsa äidinmaitona, korvikkeena, osittaisimetettynä, tissistä 3 kk saakka, 6 kk saakka tai taaperoksi asti, niin yhtä kaikki – lapselle tärkeintä on ravinto ja rakkaus. Syötitpä lastasi miten tahansa, on se sinun lapsellesi paras tapa. <3

imetys

-Hilla

 

Paluu juoksun pariin ja uuden oppimista

Tein eilen pisimmän juoksulenkin sitten synnytyksen. 8 kilometrin lenkistä ensimmäiset neljä kilometriä juoksin vaunujen kanssa ja toiset neljä kilsaa ilman. Täytyy sanoa, että vaunujen kanssa on kyllä aika paljon raskaampaa. Sitä helposti miettii, että näinkö rapakunnossa olen, miten tämä näin raskasta on. Onneksi homma tuntui huomattavasti kevyemmältä sen jälkeen kun sai juosta ilman vaunuja. Vaunulenkit kävellen ja juosten on hyvää treeniä. Sitten juoksu onkin yhtä juhlaa kun välillä juoksee ilman vaunuja.

keskiviikon-ajatuksia-hillas

Eilen oli Pirkkolan urheilupuistossa avoimet testijuoksut. Sinne mä kotoa vaunujen kanssa juoksin, Danielia kannustamaan. Jos pääkaupunkiseudulla haluat juoksukuntoasi testata näin talvisin, ovat Pirkkolan testijuoksut tai Aktia cup Vantaalla siihen hyviä paikkoja. En ole itse vielä kertaakaan juossut kovaa tai edes reippaasti, mutta eilen kyllä testijuoksijoita katsellessa alkoi tehdä mieli.

Juoksu tuntuu jo hyvältä, mutta kunto on vielä heikko. Tai ainakin lihaskunto, jota juoksu vaatii. Sen huomaa erityisesti ylämäissä kun pitäisi vähän enemmän ponnistaa ja rytmittää juoksua. Olo on vähän kuin vetelällä viilillä, se normitunne vielä puuttuu. Jos vaikka ensi kuussa pääsisi tekemään ekoja intervalliharjoituksia ja sitten loppukuusta testaisi juoksun osalta oman tämän hetken kunnon. Sitten olisi ainakin ns. lähtökohta tiedossa ja olisi kiva kevään aikana seurata kehitystä. 🙂 Ainakin itselleni se tuo lisää motivaatiota treenaamiseen, kun hieman seuraa kehitystä. Lupaan tästäkin raportoida blogissa.

Mulla on myös parhaillaan luonnoksissa tuloillaan teksti, jonka aiheena on juoksun aloittaminen synnytyksen jälkeen. Siitä kun muutamat ovat minulta kysyneet. Kerron pian siis omia kokemuksiani ja vinkkejä siitäkin aiheesta. 🙂

keskiviikon-ajatuksia-3

Meillä opittiin eilen myös kääntymään. Vauva siis kääntyi eilen vatsalta selälleen ensimmäisen kerran. Selma oli lattialla Danielin kanssa ja minä just silloin keittiössä laittamassa ruokaa. Täällä siis kehitytään ja opitaan uusia juttuja. Mutta opettelu jatkui tietenkin vielä siinäkin vaiheessa kun olisi pitänyt käydä yöunille. Eilinen nukutusoperaatio kesti kolme tuntia. Pari tuntia siitä ajasta käännyttiin, käännyttiin ja käännyttiin ja syljettiin tuttia isossa kaaressa. Ja minä tietenkin katselin. 😀 Vähempikin kääntyily olisi tietty riittänyt, mutta sellaista meillä eilen illalla. Pitihän sitä uutta taitoa heti testata kun oli kerran oppinut. Onneksi sitten puolilta öin pikkuinenkin simahti ja nukuttiin hyvin aamuun saakka. Oliko nämä vauvan kehityksessä niitä hulinoita..? hehe.

Sellaisia kuulumisia meidän keskiviikkoon. Nyt lähden valmistamaan lounasta kun S nukkuu vielä aamupäivän uniaan vaunuissa. 🙂

-Hilla