Hallitseeko kiire sinua?

Vähenisikö kiireen tunne omaa ajanhallintaa kehittämällä? Onko oman elämän to do -lista liian pitkä? Auttaisiko priorisointi keskittymään oleelliseen? Vai mistä aikaa treenaamiseen ja muuhun itselle tärkeään? Vai pitäisikö joskus vain hellittää, jotta ei tuntisi kiirettä.

Olen pohtinut näitä asioita viime aikoina. Kiireen tunnetta, priorisointia, olemista ja ajanhallintaa. Äitiyslomalaisena minullahan pitäisi olla paljon aikaa. Käytännössä kuitenkin tuntuu, että viime aikoina on pitänyt tehdä priorisointeja sekä laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, jotta saa tehtyä niitä asioita, joita haluaa.

Vauvan hoitaminen ja äitiys ovat tietenkin tällä hetkellä tärkeysjärjestyksen ykköspaikalla. Illat ovat sitten sitä aikaa kun voin valita mitä teen tai olen tekemättä. Silloin kun toinenkin vanhempi on kotona ja voimme jakaa vanhemmuuden vastuuta.

Oman ajankäytön hallinta kohentaa todistetusti elämisen laatua, suoriutumista ja asioiden aikaansaamista. Luin eräästä tutkimuksesta, että ne jotka kokivat hallitsevansa omaa ajankäyttöään, arvioivat omia suorituksiaan myönteisemmin, olivat tyytyväisempiä elämäänsä ja luottivat itseensä muita enemmän. Kroonista kiirettä ei aina koettu ajanpuutteeksi vaan tunteeksi riittämättömyydestä. ”Pitäisi” ja ”Sitten kun” -mielialaksi, jossa koko ajan tuntuu kuin pitäisi saada jotain hyödyllistä aikaan.

Ei siis ole tuulesta temmattua, että omaa ajankäyttöä ja prioriteetteja kannattaa joskus pysähtyä hieman miettimään. Olla rehellinen itselleen ja kysyä: ”Mikä minulle on tärkeää, mihin minä haluan aikani käyttää?”

On myös esitetty ajatus siitä, ettei kiireen ja ajanpuutteen ongelma ole niinkään ajan vaan keskittymisen puute. Helppoa allekirjoittaa nykyaikana, kun omaa aikaa voisi jakaa niin moneen asiaan. Sosiaalinen media myös työntää luoksemme mitä erilaisimpia asioita kaiken aikaa. Informaatiotulva vie keskittymisen helposti sivuraiteille. Mitä olinkaan oikeasti tekemässä?

Ennen lapsen saamista minulla oli huomattavasti enemmän aikaa. Sellaista luppoaikaa. Vaikka kävi töissä, niin illat sai tehdä ihan mitä itse lystää. Saattoi vaikkapa hillua somessakin huvin vuoksi pidemmän aikaa ja silti ehti illalla juoksulenkille. Tai kävi kaupungilla töiden jälkeen, tuli kotiin ja jatkoi kuntosalille. Nyt kun aikaa lapsen myötä on tavallaan vähemmän, en halua alkaa vain suorittaa ja yrittää tehdä asioita niinkuin ennen. Olen priorisoinut. Tässä esimerkkejä:

– Kuntosalin sijaan käyn päivisin vaunulenkeillä tai teen kotona vauvan kanssa jumppaa olohuoneen lattialla. Näin vauva on kaiken aikaa kanssani, enkä tarvitse liikuntaan niin sanottua omaa aikaa. Osan juoksulenkeistä haluan tehdä ilman vaunuja ja silloin Danielilla on hoitovuoro. Toki joskus pääsen salille ja joogaankin, mutta ne ovat sitten sitä extraa.

– En seuraa kovin paljon uutisia, ainakaan yhtä paljon kuin aikaisemmin. Ennen raskautta ja raskausaikana katsoin päivittäin ainakin yhdet uutiset ja luin nettilehdistä päivän uutiset. Olin kartalla, mitä maailmassa tapahtuu. Koin kuitenkin synnytyksen jälkeisen baby bluesin, ajan kun kaikki vähän itkettää. Siinä vaiheessa tuntui, että uutiset ovat nykyaikana vain täynnä negatiivisuutta, huolia ja murheita. Ajattelin, että tässä kohtaa elämää voi hyvin jättää uutiset taka-alalle tai pitää niistä nyt ainakin pienen breikin. Elän kirjaimellisesti täysin rinnoin nyt tätä vauvakuplaa. Sinne ei kuulu maailmanpolittiikka, ilmastonlämpeneminen tai muutkaan surulliset uutiset juuri nyt. Vapautti yllättävästi aikaa. Ja sanottakoon siis, että varmasti tämä uutisten seuranta tästä lisääntyy, kunhan nämä raskaus- ja imetyshormonit hieman hellittävät. 😉

– Suunnittelen päivän aikataulua etukäteen. Mietin edellisenä päivänä jo hieman sitä, mitä haluan saada aikaan. Lähdenkö heti aamusta kauppaan tai lenkille vai kuinka. Sovimme myös Danielin kanssa etukäteen mitä iltaisin hänen töiden jälkeen teemme tai emme tee. Joskus on hyvä vain ollakin, perheenä keskenään.

– Mietimme ruokalistaa pidemmälle, jotta kaupassa ei tarvitse ravata joka päivä. Joskus kaupassa käynti oli mielestäni ihanaa, mutta tällä hetkellä se on lähinnä pakollinen paha. Paperia, kynää ja kauppalistan tekoon siis! Helpottaa arkea huomattavasti, kun ruuat on mietitty etukäteen.

Hallitseeko kiireen tunne sinua? Tai mietitkö miten muut ehtivät urheilla, mutta sinä et? Otappa oma ajankäyttösi hetkeksi tarkasteluun, ole rehellinen itsellesi ja mieti onko siellä jotain mistä voisi luopua, voisiko jonkin asian tehdä tehokkaammin tai viekö somessa roikkuminen ison osan illastasi.

  • Mitkä ovat tämän päivän tai viikon tärkeimmät tavoitteet?
  • Mitä haluat saada aikaan?
  • Mistä luopua, jotta treenitkin mahtuvat kalenteriin?
  • Voisiko ystäviä nähdä juoksulenkillä?
  • Mitkä ovat pitkän aikavälin tavoitteitasi?
  • Onko kiire vain tunne, vai totta?
  • Milloin vain olet ja rentoudut?

Rentouttavaa, mutta aikaansaavaa loppuviikkoa!

-Hilla

Kohti viikonloppua

hillas blog

Tulimme maanantai-iltana tänne Pietarsaareen Danielin vanhempien luokse. Yhdistimme taas D:n työmatkan ja kyläilyn isovanhempien luokse. Vaikka vauvan kanssa joutuukin tuon reilun neljän tunnin junamatkana matkustamaan, niin on silti helpompi olla täällä kuin viikko yksin kotona vauvan kanssa. Täällä ruoka tulee aika usein valmiina eteen ja vauvan hoitamiseenkin saa vähän apukäsiä. Otan sen mielelläni vastaan, kun kerran tarjotaan. 😉 Esimerkiksi omien treenien tekeminen on täällä mahdollista, kun voi jakaa vastuuta muiden aikuisten kanssa. Jos sen sijaan olisi viikon yksin kotona, niin liikunnat rajoittuisi vaunulenkkeihin. Ja onhan se tietenkin kiva olla miehen mukana työmatkalla nyt kun se äitiyslomalla on mahdollista. Nostan kyllä hattua kaikille yh-äideille ja iseille sekä äideille ja iseille, jotka pyörittävät kotiarkea ihan yksin. Siinä on kyllä kädet täynnä töitä.

hillas blog

Viikko täällä on hujahtanut nopeasti. Taas on perjantai ja viikonloppu edessä. Tulimme tänne pohjoisempaan siksikin, että minä saisin kerättyä lisää hiihtokilometrejä ennen Finlandia-hiihtoa. Ajattelin, että täällä olisi enemmän lunta. Mutta ei. Yhden hyvän hiihtotreenin sain tehtyä tiistaina, mutta eilen ladut olivat jo täysin jäätyneet plussakelin ja pakkasvaihtelun jälkeen. Laskeskelin, että olen tänä talvena hiihtänyt yhteensä 8 kertaa ja kilometrejä on kertynyt noin 100. Eli parempi tilanne kuitenkin kuin viime vuonna ennen Finlandiaa. Tosin lumitilanne Lahdessakin on tosi heikko, joten nähtäväksi jää, saadaanko tapahtumaa järjestettyä tai lyheneekö reitti.

hillas blog

Hiihtolenkin lisäksi kävimme keskiviikkona juoksemassa 8 kilometrin lenkin yhdessä D:n siskon kassa. Juoksun pariin palaaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen ei ole ollut minulle ihan niin helppoa kuin etukäteen kuvittelin. Ei siis ollenkaan. Tavallaan askel on kevyt, kun paino on lähellä lähtöpainoa (verrattuna oloon raskausaikana), mutta kuitenkin juoksu on tuntunut nämä viikot tosi vetelältä, askeleesta puuttuu voima, hengästyn helpommin ja vatsaankin pistää aika ajoin lenkillä. Kuulostaa siis siltä, että kunto on heikko, osan voi laittaa ehkä väsymyksen piikkiin huonompien unien takia. Täältä nousen silti. 🙂 Vaikka Instagram-kuvissa juoksuaskeleen saisikin feikattua kevyeksi, niin tuntemukset eivät sitä ole lenkin aikana. Julkaisen huomenna varmaankin tekstin, jossa kerron enemmän, miten minä olen palannut juoksun pariin raskauden jälkeen. Siitä kun on tämä netti pullollaan erilaisia ohjeita ja lääkärit antavat erilaisia suosituksia.

hillas blog

Selma täytti eilen kolme kuukautta, joten kirjoittelen vauvan kolmen kuukauden kuulumiset myös piakkoin. Olen hänen nimensä täällä blogissa kertonut, mutta silti en haluaisi kirjoittaa hänen nimeään joka tekstiin, jossa hänestä kerron, koska kaikki tekstit jäävät tänne bittiavaruuteen forever. Tämä on kuitenkin minun blogi, eikä lapseni blogi. Noora & Noora blogissa vauvoja kutsutaan hauskasti babyk:ksi ja babyh:ksi, äitien sukunimien mukaan. Olen miettinyt, että mitä nimeä meidän vauva voisi täällä blogissa kantaa. Mini, bebe, babyS, PikkuS tulevat tietenkin ekana mieleen, tähän yritän jonkun ratkaisun löytää. Ei hän kuitenkaan loputtomiin ole vauva, joten vauvasta en voi aina puhua. Nyt jo tuntuu, että hän on kasvanut toooosi paljon, ei meillä kohta enää ole vauvaa. 😀 Saa myös antaa bloginimiehdotuksia meidän PikkuS:lle. 🙂

Tekstin kuvat ovat meidän eiliseltä kahvilareissulta. Pieneen Pietarsaaren kaupunkiin on  hetki sitten avattu upouusi kauppakeskus, missä kävimme eilen vähän kiertämässä kauppoja (lue tekemässä pari alelöytöä ja tyydyttämässä shoppailuviettiä) ja sen jälkeen nautiskelemassa kahvit ja gelatot. Nam! Kotiin saimme kävellä kaatosateessa, joka loppua kohden muuttui vielä raesateeksi. Vaunukopan sain laittaa lenkin jälkeen saunan lauteille kuivumaan, niin rankasti sitä vettä hetkellisesti tuli. Tammikuinen sää, vai mitä…

hillas blog

Sellaisia kuulumisia tänne tällä erää. Illalla varmaankin katsomme Voicea, syödään jotain perjantairuokaa ja lämmitetään takkaa. Olemme täällä sunnuntaihin saakka. Ohjelmassa on varmasti vielä kävelylenkkejä meren rannalla, yhdessäoloa ja tietenkin fammo ja faffa lellivät pikkuista. Sunnuntaina sitten omaa kotia kohti. <3

-Hilla

Paluu juoksun pariin ja uuden oppimista

Tein eilen pisimmän juoksulenkin sitten synnytyksen. 8 kilometrin lenkistä ensimmäiset neljä kilometriä juoksin vaunujen kanssa ja toiset neljä kilsaa ilman. Täytyy sanoa, että vaunujen kanssa on kyllä aika paljon raskaampaa. Sitä helposti miettii, että näinkö rapakunnossa olen, miten tämä näin raskasta on. Onneksi homma tuntui huomattavasti kevyemmältä sen jälkeen kun sai juosta ilman vaunuja. Vaunulenkit kävellen ja juosten on hyvää treeniä. Sitten juoksu onkin yhtä juhlaa kun välillä juoksee ilman vaunuja.

keskiviikon-ajatuksia-hillas

Eilen oli Pirkkolan urheilupuistossa avoimet testijuoksut. Sinne mä kotoa vaunujen kanssa juoksin, Danielia kannustamaan. Jos pääkaupunkiseudulla haluat juoksukuntoasi testata näin talvisin, ovat Pirkkolan testijuoksut tai Aktia cup Vantaalla siihen hyviä paikkoja. En ole itse vielä kertaakaan juossut kovaa tai edes reippaasti, mutta eilen kyllä testijuoksijoita katsellessa alkoi tehdä mieli.

Juoksu tuntuu jo hyvältä, mutta kunto on vielä heikko. Tai ainakin lihaskunto, jota juoksu vaatii. Sen huomaa erityisesti ylämäissä kun pitäisi vähän enemmän ponnistaa ja rytmittää juoksua. Olo on vähän kuin vetelällä viilillä, se normitunne vielä puuttuu. Jos vaikka ensi kuussa pääsisi tekemään ekoja intervalliharjoituksia ja sitten loppukuusta testaisi juoksun osalta oman tämän hetken kunnon. Sitten olisi ainakin ns. lähtökohta tiedossa ja olisi kiva kevään aikana seurata kehitystä. 🙂 Ainakin itselleni se tuo lisää motivaatiota treenaamiseen, kun hieman seuraa kehitystä. Lupaan tästäkin raportoida blogissa.

Mulla on myös parhaillaan luonnoksissa tuloillaan teksti, jonka aiheena on juoksun aloittaminen synnytyksen jälkeen. Siitä kun muutamat ovat minulta kysyneet. Kerron pian siis omia kokemuksiani ja vinkkejä siitäkin aiheesta. 🙂

keskiviikon-ajatuksia-3

Meillä opittiin eilen myös kääntymään. Vauva siis kääntyi eilen vatsalta selälleen ensimmäisen kerran. Selma oli lattialla Danielin kanssa ja minä just silloin keittiössä laittamassa ruokaa. Täällä siis kehitytään ja opitaan uusia juttuja. Mutta opettelu jatkui tietenkin vielä siinäkin vaiheessa kun olisi pitänyt käydä yöunille. Eilinen nukutusoperaatio kesti kolme tuntia. Pari tuntia siitä ajasta käännyttiin, käännyttiin ja käännyttiin ja syljettiin tuttia isossa kaaressa. Ja minä tietenkin katselin. 😀 Vähempikin kääntyily olisi tietty riittänyt, mutta sellaista meillä eilen illalla. Pitihän sitä uutta taitoa heti testata kun oli kerran oppinut. Onneksi sitten puolilta öin pikkuinenkin simahti ja nukuttiin hyvin aamuun saakka. Oliko nämä vauvan kehityksessä niitä hulinoita..? hehe.

Sellaisia kuulumisia meidän keskiviikkoon. Nyt lähden valmistamaan lounasta kun S nukkuu vielä aamupäivän uniaan vaunuissa. 🙂

-Hilla