Yksikin kannustus voi kantaa kauas!

Laitoin tänään aamupalaa syödessäni Huomenta Suomi – ohjelman taustalle pyörimään. Kuten hyvin monena muunakin aamuna tapana on. Hoitelen samalla vähän blogihommia, syön aamupalaa, odotan milloin vauva herää ja kuuntelen samalla Huomenta Suomen keskusteluja. Eräs keskustelu sai minut siirtymään television ääreen.

Presidentti Niinistö, Diandra ja Robin olivat puhumassa kiusaamisen vastaisesta kampanjasta #kannustusryhmä, joka lanseerattiin tällä viikolla.

”Kannustusryhmä-hankkeen tavoite on nostaa esiin, tehdä tunnetuksi ja saattaa käyttöön hyväksi koettuja kannustamisen keinoja, joilla kiusaamista on saatu vähennettyä. Tavoite on siirtää ajatusmalli ja toiminta kiusaamisesta kannustamiseen. Hankkeessa kerätään kannustusryhma.fi-sivujen kautta ja sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kannustusryhmä olemassa olevia hyviä kokemuksia siitä, kuinka kannustus on toiminut: kuinka itse olet saanut kannustusta tai kuinka olet kannustanut muita. Kokemukset luovutetaan Me-säätiön käyttöön, jotta toimivimmat ratkaisut saataisiin leviämään laajemminkin. Verkkosivuston kautta kokemuksia voi kertoa toukokuun loppuun saakka.” -lähde #kannustusryhmä-sivusto

Aamutv:n haastattelu sai minut kirjoittamaan tästä aiheesta, täysin omasta halustani nostaa tärkeä hanke esille. Ajatus on minusta mainio ja todellakin esille nostamisen arvoinen. Tämä on minun #kannustusryhmä-tekoni. Nostaa aihetta esiin kymmenille tuhansille blogin lukijoilleni. Jos blogilla on mahdollisuus vaikuttaa, tällaiset asiat ovat sen arvoisia.

Kiusaamisesta puhutaan nykyään paljon. Kiusaamista esiintyy kouluissa, työpaikoilla, sosiaalisessa mediassa, blogien kommenttibokseissa. Kiusaaminen on sanatonta, sanallista, fyysistä ja henkistä. Yhtä pahaa kaikki. On tärkeää, että aiheesta puhutaan. Jokainen keskustelu ja aiheen käsittely vie asioita eteenpäin. Tässä kampanjassa oli mielestäni se kiehtova ajatus, että ajatusmaailmaa siirretään kiusaamisesta kannustamiseen. Etsitään ratkaisuja.

En ole itse ollut kiusattu, mutta olen silti kokenut, etten ole aina saanut olla täysin oma itseni. Nuoruusvuosina oli helpompi mennä joissain tilanteissa tiettyyn muottiin, kuin olla oma itsensä. Sekin on näin jälkeen päin ajateltuna todella surullinen ajatus. Mielestäni kaikkien kukkien pitäisi saada kukkia, erilaisuus on rikkautta ja jokaisen pitäisi saada olla täysin sitä mitä sisimmässään on.

Yksikin kannustus voi kantaa kauas ja jokaista kannustusta tarvitaan.

Missä asioissa minä olen elämäni aikana saanut kannustusta? Mitkä kannustukset ovat jääneet itselleni mieleen?

Vanhempani ovat aina kannustaneet meitä sisaruksia harrastamaan ja liikkumaan. He ovat olleet meidän lapsien oma #kannustusryhmä. Harrastukset ja urheilu ovat antaneet elämääni paljon. Muistan myös hyvin lukioajoilta äidinkielen opettajan pari sanaa koepaperini laidassa: ”Kauniita vastauksia.” Sillä pienellä kannustuksella oli varmaan myös jotain tekemistä sen kanssa, että ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin äidinkielestä laudaturin. Viime aikoina olen saanut kannustusta erään uuden unelmani kanssa. Kannustuksella on siis merkitystä. Uskon niin.

”100-vuotiaassa Suomessa pidämme kaikki mukana. Haluan Suomen olevan maa, jossa kaikki pidetään mukana. Haluan, että puutumme ja välitämme, kun jotakuta työnnetään syrjään. Haluan, ettei Suomessa kiusata ketään. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa. Jos jotakuta työnnetään syrjään, niin vedämme hänet takaisin mukaan. Jos jotakuta kiusataan, niin otamme hänet osaksi porukkaa ja kannustamme eteenpäin. Yksikin kannustus voi kantaa kauas!” Tämän aamuisiin Presidentin, Robinin ja Diandran ajatuksiin on helppo yhtyä.

Täältä voit lukea lisää, miten perustat oman #kannustusryhmä’n.

-Hilla

Mistä olen tänään kiitollinen?

Monna kysyi tänään blogitekstissään: Mistä sinä olet kiitollinen? Ajattelin tällä postauksella vastata Monnan kysymykseen. Olen monestakin asiasta kiitollinen, osa niistä asioista on jopa arkipäivissä itsestäänselvyyksiä, vaikkei pitäisi. Välillä on siis hyvä pysähtyä hetkeksi niitä asioita miettimään. Teen muutaman kohdan listauksen, mitä asioita juuri tänään tulee mieleeni. 🙂

1. Yhteisvaunulenkki, jonka järjestin tänään. Koin suurta kiitollisuutta blogini lukijoista sekä Instagramin seuraajistani, jotka olivat räntäsateesta ja viimasta huolimatta tulleet vauvoineen mukaan lenkille. Ihan älyttömän mukavia äitejä, ehdin pienen hetken jutella melkein jokaisen kanssa. <3 Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki teille! Vaunulenkit saivat niin suuren suosion, että lupasin jo järjestää seuraavan. Tarkemmin ajankohdasta kerron taas täällä blogissa ja somekanavissani. Tervetuloa mukaan ensi kerralla, jos tällä kerralla oli muuta menoa tai et vielä huomannut lenkkiä. 🙂

2. Inspiroitumisesta olen viime aikoina ollut todella kiitollinen. Innostus ja inspiraatio ovat mahtavia tunteita. Nyt äitiyslomalla on ollut aikaa panostaa hieman enemmän tähän blogiin ja esimerkiksi sen kautta olen saanut tuntea uudenlaista innostusta. Myös bloggaajien Jukola-joukkue inspiroi ja motivoi minua tällä hetkellä treenaamaan.

3. Vauvan herääminen uuteen päivään. Kun hän avaa silmänsä ja antaa sen mielettömän hymyn. Siinä hetkeksi muu unohtuu. Tunnen kiitollisuutta niinä hetkinä.

4. Kiitollisuuslistausta ei voi tehdä ilman, että mainitsen terveyden ja onnellisuuden. Arvostan omaa kroppaani kokonaisuutena ja olen kiitollinen että tunnen onnellisuutta päivittäin.

5. Olen kiitollinen perheestäni ja sisaruksistani. Tulevana viikonloppuna menemme Lahteen ja näen osaa perheestäni. Ensi viikolla lähden vauvan kanssa Rovaniemelle toisen siskoni luo kyläilemään. Perheen kanssa voi aina olla kuin kotonaan. Meillä on myös yhteinen Whatsupp-ryhmä, jonka kautta vaihtelemme lähes päivittäin kuulumisia. Kiva tietää, missä kukin menee tai mitä tekee, vaikkei aina niin usein ehtisi nähdäkään.

6. Iivo Niskasen ensimmäisestä henkilökohtaisesta MM-kullasta olen kiitollinen. Ja todella iloinen hänen puolestaan. Parasta Iivon haastattelussa kisan jälkeen oli viittaus heihin, jotka uskoivat häneen viime vuonna – silloin kun ei kulkenut ja menestystä ei tullut. Sellaisia ihmisiä tarvitaan! Ihmisiä, jotka tukevat heikompina hetkinä ja luottavat sinuun. Ja ennen kaikkea, Iivo itse tiesi mihin pystyy ja sai siitä eilen palkinnon.

7. Puhdas ilma. Siskoni on lentoemäntä ja kertoo välillä aikamoisia tarinoita eri maailman kolkista, missä aurinkoa ei ikinä näe savupilven ja pilviverhon takaa. Se on aika hurjaa. Meillä Suomessa on niin mahtava luonto, puhdas ilma ja vesi, tuhannet järvet. Niistäkin olen kiitollinen. Olen ulkoilmaihminen ja olisi mahtavaa tehdä tulevaisuudessakin sen eteen töitä, että suomalaista luontoa osattaisiin arvostaa enemmän. Sen se ansaitsisi!

8. Pieni kaunis sana tai ele. Niitä on mahtavaa antaa ja saada. Viimeksi tänään eräs mies tarjoutui ottamaan meistä lenkillä yhteiskuvan, pääsin siten itsekin kuvaan. Pyytämättä hän ojensi kätensä ja antoi sen verran omaa aikaansa.

Sellaisia kiitollisuuden aiheita tähän päivään.

-Hilla

 

Hallitseeko kiire sinua?

Vähenisikö kiireen tunne omaa ajanhallintaa kehittämällä? Onko oman elämän to do -lista liian pitkä? Auttaisiko priorisointi keskittymään oleelliseen? Vai mistä aikaa treenaamiseen ja muuhun itselle tärkeään? Vai pitäisikö joskus vain hellittää, jotta ei tuntisi kiirettä.

Olen pohtinut näitä asioita viime aikoina. Kiireen tunnetta, priorisointia, olemista ja ajanhallintaa. Äitiyslomalaisena minullahan pitäisi olla paljon aikaa. Käytännössä kuitenkin tuntuu, että viime aikoina on pitänyt tehdä priorisointeja sekä laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, jotta saa tehtyä niitä asioita, joita haluaa.

Vauvan hoitaminen ja äitiys ovat tietenkin tällä hetkellä tärkeysjärjestyksen ykköspaikalla. Illat ovat sitten sitä aikaa kun voin valita mitä teen tai olen tekemättä. Silloin kun toinenkin vanhempi on kotona ja voimme jakaa vanhemmuuden vastuuta.

Oman ajankäytön hallinta kohentaa todistetusti elämisen laatua, suoriutumista ja asioiden aikaansaamista. Luin eräästä tutkimuksesta, että ne jotka kokivat hallitsevansa omaa ajankäyttöään, arvioivat omia suorituksiaan myönteisemmin, olivat tyytyväisempiä elämäänsä ja luottivat itseensä muita enemmän. Kroonista kiirettä ei aina koettu ajanpuutteeksi vaan tunteeksi riittämättömyydestä. ”Pitäisi” ja ”Sitten kun” -mielialaksi, jossa koko ajan tuntuu kuin pitäisi saada jotain hyödyllistä aikaan.

Ei siis ole tuulesta temmattua, että omaa ajankäyttöä ja prioriteetteja kannattaa joskus pysähtyä hieman miettimään. Olla rehellinen itselleen ja kysyä: ”Mikä minulle on tärkeää, mihin minä haluan aikani käyttää?”

On myös esitetty ajatus siitä, ettei kiireen ja ajanpuutteen ongelma ole niinkään ajan vaan keskittymisen puute. Helppoa allekirjoittaa nykyaikana, kun omaa aikaa voisi jakaa niin moneen asiaan. Sosiaalinen media myös työntää luoksemme mitä erilaisimpia asioita kaiken aikaa. Informaatiotulva vie keskittymisen helposti sivuraiteille. Mitä olinkaan oikeasti tekemässä?

Ennen lapsen saamista minulla oli huomattavasti enemmän aikaa. Sellaista luppoaikaa. Vaikka kävi töissä, niin illat sai tehdä ihan mitä itse lystää. Saattoi vaikkapa hillua somessakin huvin vuoksi pidemmän aikaa ja silti ehti illalla juoksulenkille. Tai kävi kaupungilla töiden jälkeen, tuli kotiin ja jatkoi kuntosalille. Nyt kun aikaa lapsen myötä on tavallaan vähemmän, en halua alkaa vain suorittaa ja yrittää tehdä asioita niinkuin ennen. Olen priorisoinut. Tässä esimerkkejä:

– Kuntosalin sijaan käyn päivisin vaunulenkeillä tai teen kotona vauvan kanssa jumppaa olohuoneen lattialla. Näin vauva on kaiken aikaa kanssani, enkä tarvitse liikuntaan niin sanottua omaa aikaa. Osan juoksulenkeistä haluan tehdä ilman vaunuja ja silloin Danielilla on hoitovuoro. Toki joskus pääsen salille ja joogaankin, mutta ne ovat sitten sitä extraa.

– En seuraa kovin paljon uutisia, ainakaan yhtä paljon kuin aikaisemmin. Ennen raskautta ja raskausaikana katsoin päivittäin ainakin yhdet uutiset ja luin nettilehdistä päivän uutiset. Olin kartalla, mitä maailmassa tapahtuu. Koin kuitenkin synnytyksen jälkeisen baby bluesin, ajan kun kaikki vähän itkettää. Siinä vaiheessa tuntui, että uutiset ovat nykyaikana vain täynnä negatiivisuutta, huolia ja murheita. Ajattelin, että tässä kohtaa elämää voi hyvin jättää uutiset taka-alalle tai pitää niistä nyt ainakin pienen breikin. Elän kirjaimellisesti täysin rinnoin nyt tätä vauvakuplaa. Sinne ei kuulu maailmanpolittiikka, ilmastonlämpeneminen tai muutkaan surulliset uutiset juuri nyt. Vapautti yllättävästi aikaa. Ja sanottakoon siis, että varmasti tämä uutisten seuranta tästä lisääntyy, kunhan nämä raskaus- ja imetyshormonit hieman hellittävät. 😉

– Suunnittelen päivän aikataulua etukäteen. Mietin edellisenä päivänä jo hieman sitä, mitä haluan saada aikaan. Lähdenkö heti aamusta kauppaan tai lenkille vai kuinka. Sovimme myös Danielin kanssa etukäteen mitä iltaisin hänen töiden jälkeen teemme tai emme tee. Joskus on hyvä vain ollakin, perheenä keskenään.

– Mietimme ruokalistaa pidemmälle, jotta kaupassa ei tarvitse ravata joka päivä. Joskus kaupassa käynti oli mielestäni ihanaa, mutta tällä hetkellä se on lähinnä pakollinen paha. Paperia, kynää ja kauppalistan tekoon siis! Helpottaa arkea huomattavasti, kun ruuat on mietitty etukäteen.

Hallitseeko kiireen tunne sinua? Tai mietitkö miten muut ehtivät urheilla, mutta sinä et? Otappa oma ajankäyttösi hetkeksi tarkasteluun, ole rehellinen itsellesi ja mieti onko siellä jotain mistä voisi luopua, voisiko jonkin asian tehdä tehokkaammin tai viekö somessa roikkuminen ison osan illastasi.

  • Mitkä ovat tämän päivän tai viikon tärkeimmät tavoitteet?
  • Mitä haluat saada aikaan?
  • Mistä luopua, jotta treenitkin mahtuvat kalenteriin?
  • Voisiko ystäviä nähdä juoksulenkillä?
  • Mitkä ovat pitkän aikavälin tavoitteitasi?
  • Onko kiire vain tunne, vai totta?
  • Milloin vain olet ja rentoudut?

Rentouttavaa, mutta aikaansaavaa loppuviikkoa!

-Hilla