Mikään ei ole mustavalkoista

Haluan vielä palata hetkeksi aiheeseen, jota käsittelin pari postausta sitten. Kommenttien, keskustelun ja saamieni yksityisviestien jälkeen haluan vielä erikseen korostaa sitä, että mikään ei ole mustavalkoista. 

Saan 454,19 euroa lastenhoidon tukea kuukaudessa. Miten perheellisen talous käytännössä hoituu? tekstissä minun ensisijainen tarkoitus oli kertoa meidän perheen taloudellisesta tilanteestamme nyt, kun olen vaihtanut äitiyslomalta hoitovapaalle. Tekstin tarkoitus ei ollut ottaa kantaa siihen, onko parempi jäädä lapsen kanssa kotiin vai palata työelämään äitiysloman jälkeen. Tekstin tarkoitus ei ollut asettaa lapsen kotihoitoa, päiväkotihoitoa tai perhepäivähoitoa paremmuusjärjestykseen. Tekstin tarkoitus ei ollut vastakkainasetella. Ei, se ei todellakaan ollut minun tarkoitukseni.

Kunnioitan jokaisen omaa valintaa, liittyi se sitten kasvissyöntiin, elämäntapaan, perheasioihin tai rahankäyttöön. Uravalintaan, lapsenhoitoon, asumiseen tai mielipiteisiin.

Mitä äitiyteen liittyvään yleiseen keskusteluun tulee, olen huomannut sen, että muiden ajatellaan arvostelevan omia valintojaan. Jos menet töihin lapsen ollessa vielä pieni, kokee äiti siitä helposti pientä syyllisyyttä ja ajattelee, että valintaa pitää puollustaa jollekin. Tai jos äiti on kotona lapsen kanssa useamman vuoden, voi siitäkin kokea piston sydämessään ja siksi kokee tarvetta selittää valintaansa toisille.

Onneksi meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä omat valinnat ja elää elämää itselleen ja perheelleen.

On hienoa, että asioista keskustellaan, mutta kunnioitetaan erilaisia perheitä ja valintoja, jos tarkastellaan vaikkapa hoitovapaa/töihin paluu -aihetta. Ei turhaan kuvitella muiden arvostelevan omia valintoja.

Jokaisen valinta tai ratkaisu on varmasti se oikea omaan tilanteeseen nähden. Otetaan koko värikartta käyttöön ja väliin vielä pastellin sävytkin. Ollaan varmoja niistä omista valinnoista, eikä turhaan oleteta, että muut niitä arvostelevat. Keskustellaan, tsempataan ja vaihdetaan ajatuksia – mutta ei turhaan käytetä energiaa toissijaisiin asioihin – keskitytään mieluummin tekemään omasta elämästä mahdollisimman hyvä ja mieluinen.

Sellaisia ajatuksia halusin tänään kirjoittaa.

Rentouttavaa sunnuntaita sinulle. <3

-Hilla

Hampaita ja hellyyttä

Hampaat tekevät tuloaan meidän pienelle. Viime yön aikana nousi kuumekin, joka teki olosta tukalan ja vei unijukan hiekat mennessään. Annoin kuumetta alentavaa lääkettä, istuimme sylikkäin olohuoneen sohvalla ja pari kertaa kävimme terassillakin vilvottelemassa, kun Pikkuässä tuntui niin helottavan kuumalta.

Olen muutamilta äideltä kuullutkin, että hampaiden tulo voi nostaa kuumeen. En silti ihan ymmärtänyt, että se voi vetää pikkuisen pariksi päiväksi näin voimattomaksi. Onneksi kaikki on ohimenevää, toinen ylähammas on juuri ja juuri puhkeamaisillaan, joten pian helpottaa.

Parasta lääkettä on silti ollut äidin syli ja hellyys. Ne kun tunvat auttavan eniten ja se on tärkeintä. Pienen ihmisen oloa helpottaakseen minä jaksan kyllä hyvin nukkua yhden yön sohvalla puoli-istuvassa asennossa, jos se auttaa koko perhettä nukkumaan ja voimaan paremmin.

Viime yönä terassilla vilvoitellessa katselin usvaiselle pellolle kello kolmen aikaan yöllä. Silmien edessä avautuva maisema oli: wow. Siinä hetkessä mietin, että tokihan sitä mielummin olisi sängyssä nukkumassa, mutta harvemmin sitä saa nauttia niin hienosta taulumaisemasta elokuisena yönä. Aamuyön aurinko alkoi nousta ja kostean pellon päälle levittyi harmaa usva. Kameraa ei siinä tilanteessa ollut mukana, mutta ikuistin hetken verkkokalvoille.

Eilen illalla olimme kävelemässä täällä Pietarsaaressa meren rannalla. Muut olivat polkujuoksuryhmän treeneissä, mutta minä suuntasin Pikkuässän kanssa rantaan kävelylle ja maisemia katselemaan.

Meidän piti jo maanantaina lähteä junalla takaisin Helsinkiin, mutta veturimiesten lakon takia loma sai vielä parin päivän jatkon. Yhdet treffit ystäväni kanssa jouduin perumaan sen vuoksi, mutta muutoin ei paljoa haitannut tällainen lisäloma lakon takia. Tälle päivälle junaliput ovat buukattu, joten iltapäivällä on aika suunnata nokka kohti etelää. Meillä on onneksi oma perhehytti varattu, nyt varsinkin puolikuntoisen vauvan kanssa kiva päästä sellaiseen. Omalla autolla matkustamisessa on omat etunsa, mutta tässä kohtaa olen tyytyväinen että olemme matkassa junalla. Pääsee vähän liikkumaan ja matka menee nopeammin.

Pikkuässä nukahti hetki sitten syliini ja sain hänet siirrettyä tähän viereeni sänkyyn. Kello näyttää jo puoli yhtätoista ja olen edelleen yöpuvussa. Nyt on aika mennä jatkamaan päivän puuhia, pukea vaatteet päälle, pyöräyttää koneellinen pyykkiä ja pakata laukut. Taidan laittaa myös kahvin tippumaan, sillä tämän aamun kahvikuppi on vielä juomatta.

Ihanaa arkea sinulle sinne!

Hilla