Vaunulenkki äideille, tervetuloa

Kyselin reilu viikko sitten Instagramin kautta äitien kiinnostusta yhteiselle vaunulenkille. Ilokseni sain huomata, että kiinnostusta oli. Runsaasti.

Ryhdyin siis tuumasta toimeen. Järjestän ensi viikon torstaina 2.3.2017 aamupäivällä yhteisvaunulenkin äideille ja miksei toki iseillekin. Tervetuloa siis kaikki äidit ja innokkaat vaunuttelijat mukaan.

Loin tapahtuman blogini Facebook-tilin kautta, joten löydätte lenkin yksityiskohtaisemmat tiedot täältä: Vaunulenkki äideille – Hilla Stenlund blogi. Klikkaa ihmeessä ”osallistun” tai ”kiinnostunut”, jos ja kun olet tulossa, niin tiedän hieman lukumäärää etukäteen. 🙂

Tehdään noin tunnin lenkki yhdessä ja hurjimmat vaunuttelijat voivat tietenkin jatkaa pidemmänkin lenkin. Tule rohkeasti mukaan ulkoilemaan ja vaihtamaan kuulumisia toisten äitien kanssa.

Ensi viikkoon!

-Hilla

Bloggaajien Jukola-joukkue

Tässä se nyt on! Tämän kevään huikein projekti, jossa saan kunnian olla mukana. Bloggaajien Jukola-joukkue, joka aloittaa treenit kohti Joensuu-Jukolaa 2017. Kesäkuun Jukolaan (17.-18.6) mennessä otamme maailman mestarin Reeta Kolkkalan valmennuksessa kartat ja kompassit haltuun sekä hiomme metsäkunnon huippuunsa. 🙂

Täällä blogissani tulen kirjoittelemaan meidän treeneistä, ahaa-elämyksistä, eksymisistä, voitoista, haasteita, mudasta ja hien hajusta, joita matka varmasti antaa ja vaatii. Tiedän, että kesäkuussa Joensuun metsissä suunnistaminen tulee olemaan hieno kokemus koko joukkueelle.

Itse olen aloittanut suunnistuksen 8-vuotiaana. Se on ollut koko nuoruuteni ykköslajini, sen parissa on vietetty aikaa kavereiden kanssa, leireilty ympäri Eurooppaa erilaisia maastoja hakien ja kilpailtu SM-tasolla nuorten sarjoissa. Sittemmin suunnistus on ollut itselleni rakas harrastus, tapa kuntoilla luonnossa ja nauttia niistä hienoista fiiliksistä, joita suunnistus antaa. Suunnistus on siis itselleni ja meidän perheelle lähellä sydäntä. Daniel suunnistaa, omat vanhempani suunnistavat ja myös sisarukseni harrastavat suunnistusta. Kukin omalla tasollaan.

Venlojen viestiin (naisten viestiin) olen osallistunut 15-vuotiaasta saakka, eli siitä lähtien kun oma ikä riitti osallistumiseen. Jukolan viestin olen juossut pariin otteeseen. Ensi kesän Jukolan viesti on siis itselleni kolmas kerta Jukolan yössä, mahtavaa. Oma seurani Paimion Rasti järjesti Louna-Jukolan 2015. Sekin on ollut hieno kokemus tässä suunnistustaipaleellani, nähdä tuollainen suurtapahtuma toisesta näkökulmasta. Itse hoitelin sen vuoden Jukolan viestin sosiaalista mediaa. 🙂 Ylläri ylläri..

Niin mahtavaa olla mukana tässä bloggaajien joukkueessa, saada äitiyslomalle tällainen pienimuotoinen projekti, tavoite kunnon kohottamiselle ja ennen kaikkea, tuoda suunnistusta esille näin hienolla tavalla.

Varusteemmekin ovat kunnossa, Salomonilta kengät ja vaatteet hikoiluun, Suunnolta kello kunnon tarkkailuun, Petzl valaisee reitin ja Evoke Natural Goods huolehtii ettei energiat pääse liian matalalle.

Joukkueessa suunnistavat:

Endorfiinikoukussa

Aamukahvilla

Lari Salama ja Veera Malmivaara eli Team Salamavaara

Martina Aitolehti

Marinella Himari

ja minä.

Kirjoittelen kevään edetessä meidän treeneistä lisää täällä blogissa aina Jukolan viestiin saakka. Kuullaan siis!

-Hilla

#evokegoesjukola

Testijuoksun tulos mustaa valkoisella

Kävin tiistaina juoksemassa Pirkkolan testijuoksun. Se järjestetään joka kuun toinen tiistai kello 18:15 ja on avoin kaikille. Sinäkin voisit siis tulla sinne ensi kuussa testaamaan oman kuntosi, jos sellainen kiinnostaaa. Matkoina on valittavana 3, 6 ja 9 kilometriä, yksi kierros on kolme kilometriä, joten päätät vain minkä pituista matkaa haluat juosta. Ja tämä siis ihan ilmaista, saat numeron rintaasi, jossa tagi ottaa aikaasi. Niin helppoa ja kiva juosta yhtä aikaa muiden kanssa. Varsinkin kun kyseessä on epämukavuusalueella oleminen.

Ei minulla mikään kiire ole päästä kovaan juoksukuntoon. Ajattelin kuitenkin, että onhan se kiva tietää mikä on oma lähtötaso. Missä mennään nyt kun olen kolme kuukautta lenkkeillyt synnytyksen jälkeen silloin kun ehtii.

Valitsin matkaksi 3 kilometriä. Tiesin siinäkin olevan tekemistä näin ensi alkuun. Ja niin olikin.

Päätin etten lähde liian kovaa. Kolmonen on pitkä matka, jos piiputtaa itsensä jo alkumetreillä. Annoin siinä ison joukon mennä, kunnes huomasin juoksevani junnujen perässä. Heidänkin perässä pysyäkseen oli tehtävä hommia.

Ylämäet tuntuivat pahimmilta ja isoin työ oli keuhkoilla, joita ei ole noin kovin rasitettu sitten… ööö yli vuoteen. 😀 Ei siis kumma jos tuntui vähän pahalta.

Puolen välin jälkeen Daniel juoksi loppumatkan vaunujen kanssa rinnallani tsempaten. Se oli hänelle vaunujenkin kanssa ihan lenkkeilyvauhtia. Hehee. Viimeinen nousu maaliin olikin yllättävän helppo, vaikka hengitys vinkui ja saatoin päällisin puolin näyttää kärsivältä 😂. Sain otettua jopa pienen loppukirin, joka on aina ollut sprintteriluonteelleni helppoa.

Maaliviivan jälkeen mietin heti, että onneksi valitsin vain kolmosen. Aamulla olin vielä puhunut juoksevani kutosen, mutta onneksi Daniel sanoi että tässä kohtaa se kolmonenkin riittää kertomaan kuntosi. Hyvä että sanoi. Minulla on tapana välillä haukata hieman liian iso pala kakkua kerralla ja sitten yskin, kun nieleminen onkin vaikeaa.

Ja mikä aikani oli? 13’50 aikaan kello pysähtyi. Kilometrivauhtini oli noin 4’37. Yllätin itseni. Kuvittelin etten pääse edes alle vitosen vauhtia. Eli vaikka pahalta tuntuikin, niin tästä on oikein hyvä jatkaa lenkkeilyä ja treenejä kohti kevään ja kesän tapahtumia ja tavoitteita.

Suosittelen välillä ylittämään mukavuusalueen, vaikka olisitkin ihan kuntoilija omaksi iloksi. Ne ovat niitä kehittäviä treenejä ja joskus on hyvä tietää oma kunto mustaa valkoisella.

Vauhdikkaita lenkkejä kaikille! Kevät on aina ollut itselleni parasta aikaa juosta.

-Hilla