Uuden viikon tavoitteet

Sunnuntai-iltana tai maanantaina on hyvä miettiä hieman tulevaa viikkoa. Antaa muutama ajatus tulevalle. Mitä se pitää sisällään ja mitä suunnitelmia minulla ja meillä on. Käymme jollain tasolla mieheni kanssa sunnuntai-iltana seuraavaa viikkoa läpi. Mitä menoja meillä on? Treenejä. Työmatkoja. Viikonloppusuunnitelmia. Vauvanhoitovuoroja. Kaupassakäynti.

Maanantai tuntuu seesteisemmältä ja helpommalta, kun on jokseenkin pelimerkit tiedossa ja kalenteri järjestyksessä tulevan viikon osalta. Mietimme edes vähän, milloin käymme kaupassa, mitä ruokaa laitamme. Milloin treenataan, missä treenataan ja kuka treenaa. Nyt on myös illat mietittävä uudella tavalla vauvan mukaan. Jos minä menen joku ilta yksin jooga-tunnille, silloin mieheni pitää huolen vauvasta.

Suunnitelmallisuus helpottaa arkea. Ennakolta suunniteltu on myös puoliksi tehty. Jos haluaa urheilla kolme kertaa viikossa, on parempi päättää ajankohdat edes jokseenkin etukäteen. Muuten voi helposti tuntua joka ilta siltä, että pitäisi mennä, mutta lähteminen on silti vaikeaa. Jos sen sijaan etukäteen päättää, että juoksen maanantaina, torstaina ja sunnuntaina, voi muut päivät ottaa rennosti tai tehdä jotain muuta. Ja vaikka olisikin tunteella elävä extempore-ihminen, uskallan väittää, että suunnitelmallisuudesta ei ole haittaa. Se helpottaa elämää, eikä tarkoita tylsyyttä.

Tai yhtälailla kaupassakäynti. Sekin on hyvä miettiä vähän etukäteen. Useimmiten käymme kerran kaupassa alkuviikosta ja sitten toisen kerran loppuviikosta. Maanantai ja perjantai ovat tavalliset kauppapäivämme, ihan siitä syystä että viikonlopun jälkeen jääkaappi yleensä huutaa tyhjyyttään ja perjantaina on taas kiva käydä ostamassa viikonlopun ruuat valmiiksi.

Perusjuttujen lisäksi tulee vastaan joitain yllätyksiä ja viikosta toiseen vaihtelevia extramenoja . Esimerkiksi juoksutapahtuma viikonloppuna, ystävän tapaaminen arki-iltana, neuvola, hammaslääkäri, siskon kyläily, työmatkat tai työhön liittyvä palaveri, joka venyy myöhempään. Kun edes suurin osa asioista on tiedossa alkuviikosta, rattia on huomattavasti helpompi käännellä. Osaa ennakoida tiukat mutkat ja nauttia perheen kanssa vietetystä ajasta jossain toisessa kohtaa.

Aikataulut, kalenterimerkinnät ja suunnitelmallisuus eivät ole minulle rajoitteita, päinvastoin. Ne vain helpottavat elämää ja voin keskittyä oleelliseen helpommin.

Tällä viikolla tapahtuu ainakin seuraavia:

  1. Neuvola loppuviikosta vauvan kanssa.
  2. PR-toimiston pressipäivä, johon olen menossa bloggaajana.
  3. Peak Performance Iso Omenan juoksuklubin treenit, jotka ohjaan keskiviikkona klo 18:30, tervetuloa mukaan.
  4. Vaunulenkki ystävän kanssa.
  5. Lastenvaateliikkeen avajaiset, yhteistyö blogin osalta.
  6. Kirjaston kirjojen palautus.
  7. Vauvanruuan valmistus pakkaseen, koska edellinen satsi alkaa loppua.
  8. Mieheni suunnistuksen kisamatka Tiomilaan Ruotsiin.
  9. VAPPU.

Sellaisia arkisuunnitelmia, aikatauluja ja menoja meidän tälle viikolle. Äitiyslomalaisen viikkoon mahtuu kaikenlaista. Onko sinulla tapana suunnitella viikkoasi etukäteen?

-Hilla

Vauva puolivuotias

Vauvamme on puolivuotias. Lokakuun 19. päivänä, kuulaana ja kylmänä syysyönä maailmaan syntyi meidän pieni tytär. Tuosta hetkestä on ehtinyt kulua jo puoli vuotta. Vastasyntyneestä pienestä avuttomasta ihmisen alusta on kasvanut päättäväinen, ympäristöstä kiinnostunut ja liikkuvainen pieni tyttövauva. Melkein vaikea uskoa, mutta niin se vain on. Aika kuluu vauhdilla, mutta eikös hyvät asiat tunnu aina kuluvan jopa liian nopeasti. Vauvavuosi on nyt puolessa välissä.

Vauva-aika on tähän mennessä ollut ihanaa, tärkeää, opettavaista ja väsyttävää. Kaikki vuoron perään sulassa sovussa. Kolme ensimmäistä kuukautta menivät täydessä vauvakuplassa, viiden kuukauden kohdalla voimiani koeteltiin ehkä tähän mennessä eniten ja nyt on taas ollut helpompaa.

Viiden ja kuuden kuukauden välissä on tapahtunut paljon muutoksia ja kehitystä vauvassa. Aloitimme maistella soseruokia 4 kuukauden iässä, ja tytär osoitti niitä kohtaan suurta kiinnostusta, mikä on ehkä johtanut siihen, että puolivuotias ei päivisin ole enää kovin paljon kiinnostunut rinnalla olemisesta. Myös heruminen on hidastunut, joten sekin vaatisi vauvalta hieman enemmän kärsivällisyyttä. Muu maailma tuntuu kiinnostavan enemmän ja vatsaa kun voi täyttää nykyään myös ruokailemalla.

Imetän vielä yöaikaan kerran pari (silloin hän malttaa syödä, kun kaikki muu ympärillä ei kiinnosta enemmän) ja tarjoan vaihtelevalla menestyksellä rintamaitoa päivän aikana. Joinain iltoina olemme antaneen lisämaitoa pullosta vatsan täyteen, jotta yöt eivät mene täysin tankatessa ja saamme kaikki kolme nukutuksi perhepedissä. Tällä keinoin olemme saaneet öitämme rauhoitettua, mutta samalla pullomaito voi olla alku imetyksen loppumiselle lähiaikoina. Saa nähdä. Olen lukenut paljon imetyksestä ja sen eri vaiheista, mutta tämäkin asia vauvavuoden aikana meni vähän eri tavalla, mitä olin ehkä kuvitellut. Onhan se uusi tilanne minullekin, että rintamaito ei enää kelpaakaan samalla tavalla, vaikka tähän mennessä se on ollut ruuista mieleisin. Kasvunpaikka myös äidille. Koen, että hyvät unet ovat kaikille kuitenkin etusijalla ja vauva kasvaa hienosti omalla käyrällään, joten tämä on paras tapa meidän perheelle edetä ruokailujen suhteen. Toisaalta olen hyvin ylpeä siitä, että meillä syödään hienosti soseita, ruoka kiinnostaa vauvaa ja hän osallistuu syöttötuolissa ruokailuhetkiimme. Ruokailuun soseiden muodossa kuuluvat jo vihannekset, juurekset, lihat, marjat ja hedelmät. Osaa hän on maistellut myös sormiruokaillen.

Yhtään hammasta ei ole vielä puhjennut, mutta hammasharjan saimme jo 4 kuukauden neuvolassa. Hampaita odotellessa siis.

Päiväuniin olemme saaneet hyvän rytmin. Aamupäivällä nukutaan lyhyemmät unet jossain 9-11 välillä, toiset päiväunet ovat pidemmät 1,5-2h ja ajoittuvat jonnekin kello 13-16 välille. Illalla sitten päivästä riippuen vielä pienet unoset ennen yöunia. Iltaunet tippuvat varmaan seuraavaksi pois, niitä ei ihan joka päivä edes nukuta.

Kuten aikaisemmin kerroin, yöunet ovat muuttuneet paremmiksi iltamaidon ansiosta. 5 kuukautta sitä ennen meni 2-3 tunnin pätkissä nukkuen. Kolme kuukautta pätkäunta jaksoin hyvin, mutta sen jälkeen pätkäunet alkoivat viedä voimia. Tällä hetkellä menemme kaikki 22 aikaan nukkumaan, yöheräämisiin auttaa imettäminen tai tutti ja unta riittää hyvin kaikilla aamuun saakka. Unikouluja emme ole miettineet, uskomme että vauva kehittyy ja oppii nukkumaan lähikuukausina entistä paremmin.

Meidän pikkuässä oppi ryömimään 5,5 kk iässä, parhaillaan hän etenee vauhdilla ympäri kotiamme. Käsivoimat ovat kehittyneet, sillä eteneminen tapahtuu lähinnä käsiä käyttämällä. Muu vartalo seuraa perässä. Käsien avulla hän nousee nykyään kurkottelemaan ja eilen veti itsensä jo puoliksi pystyyn vasten sohvan reunaa. Lelut kiinnostavat yhä enemmän, suosikkeja ovat tietenkin johdot, puhelimet, tietokoneet, kaukosäätimet, pyykit narulla ja kaikki mihin ei saisi koskea. Utelias pikkunainen.

Kanniskeltavana minulla on reilun 8 kilon kahvakuula ja käytössä hänellä 74 cm vaatteet. Syöttötuoli on ahkerassa käytössä ja vaunujen osalta olemme siirtyneet jo ratasosaan. Istuminen ei ihan vielä onnistu täysin ilman tukea, mutta lähellä on.

Tyttömme tykkää tanssimisesta, nauramisesta, masuun päristelystä, kaiken suuhun viemisestä, äidin ja isän sylissä olemisesta, minun vieressä nukkumisesta. Puolivuotiaamme on iloinen ihminen, hymyilee paljon ja nauraa äänekkäästi kun on hauskaa. Hän ei vierasta paljon, mutta tummat miehet saattavat saada kulmat kurttuun ja tuntemattomien kanssa täytyy hetki olla välimatkaa ennen lähempää tuttavuutta.

Meidän ihanuus, päivänsäde, tärkein asia elämässä – rakas puolivuotias. Mitä kaikkea toinen puolivuosi tuokaan tullessaan.

-Hilla

*Kuvan mekko saatu blogin kautta, Kappahlin Newbie-malistoa

Vauvaelämää ja parisuhdetta

Vauva-arki ja parisuhde ja niiden harmonia tai epäharmonia.

Miten asiat tulisivat muuttumaan parisuhteen osalta vauvan syntymän jälkeen ja miten kahden hengen pariskunnasta muututaan perheeksi. Kirjoittelen mitä olen tässä viiden kuukauden aikana omassa elossamme huomannut. Ei nimittäin aina ole sujunut kuin Strömsössä, mielet ovat pahoittuneet puoleen jos toiseen, väsymys tai toisen työkiireet painaneet ajoittain ja on sitä ”oman ajan” määrää välillä syyllistytty vertailemaan. Että sinä olit siellä eilen, seuraavaksi on kyllä mun vuoro.

Tämä on myös aihe, jota ei ole kaikista helpointa yhdessä blogipostauksessa avata ilman väärinymmärryksiä tai huono äiti -leimaa, mutta yritän. Se on osaltaan myös tämän bloggaamisen sokeri ja suola. Kirjoitella näistä tosielämän haasteita. Ainakin meidän perheellä niitä on. Jos muilla ei ole, niin onnittelen!

Heräsin eilen aamulla väärällä jalalla, sillä vasemmalla. Meidän perheessä nukutaan nykyään kait jo todella hyvin, paremmin ainakin (ei tähänkään mitään absoluuttista paremmuusasteikkoa ole), joten yksi huono yö silloin tällöin tuntuu ylivoimaisen huonolta. Toissayö oli sellainen. Nukutusoperaatio kesti pari kolme tuntia ja koko yön heräilin vauvan ähinään tunnin tai puolen tunnin välein. Onko tulevia hampaita, ryömimään oppimista, mutta sängyssäkin hän pyöri kuin tuuliviiri. Aamulla kuuden aikaan hammasta purren totesin, että kait tässä on nukuttu riittävästi ja lähdin keittämään aamukahvia. Harmitti, ärsytti ja olin väsynyt. Ja kuinkas sitten kävikään. Päästelin suustani tyhmyyksiä miehelleni (ihan kuin hän olisi ne ansainnut), halusin kiukutella jollekin, vähän avautua ja heittäytyä jopa martyyriksi. Siinä kävin läpi oman ajan olemattomuuden, 24/7 äitiyden vastuun, yöimetyksen hulluuden, hulinoiden hulinat ja oman kurjan olon ja sen hetkisen väsymyksen. Jälkikäteen olisin voinut kelata virvelillä aikaa takaisin ja valita sanojani uudelleen. Mutta siinä hetkessä ne vain tulivat. Ulos suustani.

On myös päiviä, jolloin työelämä tuntuisi ajatuksena helpommalta kuin kotona oleminen. Miehen työmatkat taas tuntuvat ikuisuudelta, ja vaippojen vaihtamisen vastapainoksi kaipaisin aivojeni käyttämistä. Nuhistuvat rusinan tavoin pieneksi, kun ei niitä saa rasittaa kuin tuutulauluilla. Saan myös itseni joskus kiinni siitä, että lasken mieheni menoja ja muistuttelen siitä, että tässähän meidän pitäisi olla tasapuolisia. Ei ne nallekarkit vaan aina tasan mene, eikä tarvitsekaan. Mutta sekin voi joskus harmittaa.

Niiin, että tekevätkö edellä kuvatut tilanteet parisuhteelle hyvää? Kysymykseen olen helppo vastata, että ei kai. Mutta ne kasvattavat meitä perheenä, aviopuolisoina, ystävinä ja ihmisinä ihan sikana, jos tätä termiä sopii käyttää. Välillä mennään turbulenssissa, rymistellään ilmakuopissa, mutta onneksi sieltä aina laskeudutaan leudompiin tuuliin ja osataan myös keskustella asioista rauhallisesti, järkevästi ja laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen.

Ei niitä päiviä ole mukava aloittaa kuudelta aamulla mörrimöykkynä kahvipannun ääressä silmät ristissä toista sättien. Ei todellakaan. Mutta se oli vasen jalka.

Olemme viimeisten kahdeksan vuoden yhdessäolomme aikana tottuneet olemaan paljon kahdestaan ja viettämään aikaa kahdestaan. Olemme aina viihtyneet hyvin toistemme seurassa pariskuntana, olemme tehneet ja kokeneet paljon yhdessä. Viikottain, joskus jopa päivittäin, kävimme yhdessä lenkillä tai kuntosalilla, laitoimme yhdessä ruokaa, kalastimme, teimme kävelylenkkejä, kävimme ulkona syömässä, elokuvissa, suunnistamassa, naureskelimme kahvikupin ääressä tai katselimme kotisohvalla elokuvan sohvalla loikoillen sohvaperunoina. Olemme eläneet koko opiskeluajankin yhdessä, jolloin vietimme aikaa päivisinkin yhdessä, luimme tentteihin, näimme opiskelukavereita, kävimme yliopistolla lounastamassa ja harrastimme kaikenlaista.

Viimeisten viiden vauvakuukauden aikana emme ole tehneet mitään mieheni kanssa kahdestaan. Emme ole olleet kotioven ulkopuolella vielä kahdestaan.  Ymmärrämme hyvin, että se on monelle täysin normaalia ja kuuluu osana tähän vauvaelämään, mutta se on myös todella suuri kontrasti aiempaan, siihen mihin olimme tottuneet. Todella suuri muutos elämässämme. Siihen kestää hetki tottua.

Uuden opettelu ottaa aikansa, elämä löytää uuden uomansa, mutta se vaatii oman aikana ja asioiden ymmärtämisen. Uusi tasapaino ei löydy hetkessä.

Isot muutokset vauvaelämän osalta täytyy osata jotenkin sisäistää myös parisuhteessa. Sen eteen olemme kait parhaillaan tekemässä duunia.

Huolehdimme niin täysillä ja suurimmalla rakkaudella vauvasta, että olemme ehkä unohtaneet kaiken kiireen keskellä kysyä toisiltamme niitä kysymyksiä, joita päivittäin esitämme pienokaiselle. Onko sinulla kaikki hyvin? Mitä sinulle kuuluu? Onko ollut mukava päivä? Näitä lauseita ei mielestäni voi liikaa käyttää, mutta niiden esittäminen kiireen keskellä voi unohtua. On tainnut unohtua.

Joku voisi myös sanoa, että oma vikanne kun haluatte urheilla niin paljon, tehdä itselle tärkeitä juttuja ja hullu, sinä vielä bloggaatkin. Mutta ne aikaa vievät asiat antavat voimaa, energiaa ja iloa ja siksi me molemmat haluamme tässä elämäntilanteessa löytää myös niille (omille) harrastuksillemme aikaa.

Tasapainon opettelua uuden elämän edessä. Tasapainoa, sitä kai me tässä harjoittelemme, molemmat. Ehkä meidän pitää oppia sanomaan EI vähän useammin, luopua jostain menoista, ottaa toinen vielä vähän enemmän huomioon, ei pitää asioita itsestään selvinä. Jutella, puhua ja keskustella, ennen sitä turhaa kiukkupuuskaa ja väsymyssekoilua.

Kukaan ei osaa lukea vielä tähän päivään mennessä toisen ajatuksia. Arvailu ei kannata. Sen sijaan asioista puhuminen auttaa. Mielummin etukäteen.

Olemme oppineet vuorottelun mestareiksi, tehokkaitakin olemme. Mutta ehkä pitäisikin mennä vähän toiseen suuntaan. Ei aina vuorotella, ei olla tehokas – vaikka haluaisi. Olla hitaasti enemmän yhdessä. Oman ajan (edes pienen) etsiminen ei silti ole itsekkyyttä. Oikeanlainen itsekkyys on hyväksi, äitinä ja isänä olemisessa. Ettei unohda itseään, kun on 24/7 läsnä toiselle.

Vanhemmuus antaa ja ottaa. Kasvattaa ja koulii. Opettaa ja avartaa ajatuksia. Ei aina sieltä helpoimman kautta, mutta tiimityötä tämä on parhaimmillaan. Useimmiten mukavaa sellaista, vaikka välillä kävisikin hieman hakemassa vauhtia montun pohjalta.

Ne tärkeimmät.

Iloista mieltä ja tsemppiä kaikille omiin projekteihin ja tiimeihin!

-Hilla

ps. tänään nousin oikealla jalalla, ja tästäkin asiasta oli helppo kirjoittaa. Teksti soljui ja siinä se. Kai teki hyvää. Ja meidän yöllinen tuuliviiri on maailman ihanin. <3