Kohti viikonloppua

hillas blog

Tulimme maanantai-iltana tänne Pietarsaareen Danielin vanhempien luokse. Yhdistimme taas D:n työmatkan ja kyläilyn isovanhempien luokse. Vaikka vauvan kanssa joutuukin tuon reilun neljän tunnin junamatkana matkustamaan, niin on silti helpompi olla täällä kuin viikko yksin kotona vauvan kanssa. Täällä ruoka tulee aika usein valmiina eteen ja vauvan hoitamiseenkin saa vähän apukäsiä. Otan sen mielelläni vastaan, kun kerran tarjotaan. 😉 Esimerkiksi omien treenien tekeminen on täällä mahdollista, kun voi jakaa vastuuta muiden aikuisten kanssa. Jos sen sijaan olisi viikon yksin kotona, niin liikunnat rajoittuisi vaunulenkkeihin. Ja onhan se tietenkin kiva olla miehen mukana työmatkalla nyt kun se äitiyslomalla on mahdollista. Nostan kyllä hattua kaikille yh-äideille ja iseille sekä äideille ja iseille, jotka pyörittävät kotiarkea ihan yksin. Siinä on kyllä kädet täynnä töitä.

hillas blog

Viikko täällä on hujahtanut nopeasti. Taas on perjantai ja viikonloppu edessä. Tulimme tänne pohjoisempaan siksikin, että minä saisin kerättyä lisää hiihtokilometrejä ennen Finlandia-hiihtoa. Ajattelin, että täällä olisi enemmän lunta. Mutta ei. Yhden hyvän hiihtotreenin sain tehtyä tiistaina, mutta eilen ladut olivat jo täysin jäätyneet plussakelin ja pakkasvaihtelun jälkeen. Laskeskelin, että olen tänä talvena hiihtänyt yhteensä 8 kertaa ja kilometrejä on kertynyt noin 100. Eli parempi tilanne kuitenkin kuin viime vuonna ennen Finlandiaa. Tosin lumitilanne Lahdessakin on tosi heikko, joten nähtäväksi jää, saadaanko tapahtumaa järjestettyä tai lyheneekö reitti.

hillas blog

Hiihtolenkin lisäksi kävimme keskiviikkona juoksemassa 8 kilometrin lenkin yhdessä D:n siskon kassa. Juoksun pariin palaaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen ei ole ollut minulle ihan niin helppoa kuin etukäteen kuvittelin. Ei siis ollenkaan. Tavallaan askel on kevyt, kun paino on lähellä lähtöpainoa (verrattuna oloon raskausaikana), mutta kuitenkin juoksu on tuntunut nämä viikot tosi vetelältä, askeleesta puuttuu voima, hengästyn helpommin ja vatsaankin pistää aika ajoin lenkillä. Kuulostaa siis siltä, että kunto on heikko, osan voi laittaa ehkä väsymyksen piikkiin huonompien unien takia. Täältä nousen silti. 🙂 Vaikka Instagram-kuvissa juoksuaskeleen saisikin feikattua kevyeksi, niin tuntemukset eivät sitä ole lenkin aikana. Julkaisen huomenna varmaankin tekstin, jossa kerron enemmän, miten minä olen palannut juoksun pariin raskauden jälkeen. Siitä kun on tämä netti pullollaan erilaisia ohjeita ja lääkärit antavat erilaisia suosituksia.

hillas blog

Selma täytti eilen kolme kuukautta, joten kirjoittelen vauvan kolmen kuukauden kuulumiset myös piakkoin. Olen hänen nimensä täällä blogissa kertonut, mutta silti en haluaisi kirjoittaa hänen nimeään joka tekstiin, jossa hänestä kerron, koska kaikki tekstit jäävät tänne bittiavaruuteen forever. Tämä on kuitenkin minun blogi, eikä lapseni blogi. Noora & Noora blogissa vauvoja kutsutaan hauskasti babyk:ksi ja babyh:ksi, äitien sukunimien mukaan. Olen miettinyt, että mitä nimeä meidän vauva voisi täällä blogissa kantaa. Mini, bebe, babyS, PikkuS tulevat tietenkin ekana mieleen, tähän yritän jonkun ratkaisun löytää. Ei hän kuitenkaan loputtomiin ole vauva, joten vauvasta en voi aina puhua. Nyt jo tuntuu, että hän on kasvanut toooosi paljon, ei meillä kohta enää ole vauvaa. 😀 Saa myös antaa bloginimiehdotuksia meidän PikkuS:lle. 🙂

Tekstin kuvat ovat meidän eiliseltä kahvilareissulta. Pieneen Pietarsaaren kaupunkiin on  hetki sitten avattu upouusi kauppakeskus, missä kävimme eilen vähän kiertämässä kauppoja (lue tekemässä pari alelöytöä ja tyydyttämässä shoppailuviettiä) ja sen jälkeen nautiskelemassa kahvit ja gelatot. Nam! Kotiin saimme kävellä kaatosateessa, joka loppua kohden muuttui vielä raesateeksi. Vaunukopan sain laittaa lenkin jälkeen saunan lauteille kuivumaan, niin rankasti sitä vettä hetkellisesti tuli. Tammikuinen sää, vai mitä…

hillas blog

Sellaisia kuulumisia tänne tällä erää. Illalla varmaankin katsomme Voicea, syödään jotain perjantairuokaa ja lämmitetään takkaa. Olemme täällä sunnuntaihin saakka. Ohjelmassa on varmasti vielä kävelylenkkejä meren rannalla, yhdessäoloa ja tietenkin fammo ja faffa lellivät pikkuista. Sunnuntaina sitten omaa kotia kohti. <3

-Hilla

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

2 vastausta artikkeliin “Kohti viikonloppua”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta