Kuukautiset ja urheilullisen naisen elämä

Lueskelin aamulla muutamia blogeja ja Kestävyyttä pintakaasulla -ryhmässä eteeni ponnahti Anni Liukan blogiteksti, jonka aiheena oli Liikkuva nainen ja kuukautiset. Viime aikoina kilpauimari ja ammattiurheilija Jenna Laukkanen on avannut keskustelun naisurheilusta ja kuukautisista. Siitä, miten aihe on nykypäivänä edelleen osittain tabu, eikä asiasta puhuta niin paljon kuin voisi. Me Naiset kirjoitti samaisesta aiheesta täällä.

Blogiani lukee moni nainen, nuori nainen, äiti, urheileva nainen ja miksei toki miehetkin. Blogini on siis oivallinen paikka nostaa kuukautiset aiheena pöydälle ja madaltaa yhden blogitekstin verran kynnystä puhua kuukautisista. Koska aiheen ei tarvitse olla tabu, ei kilpauimareille, ei nuorille, eikä muillekaan. Siitä voi puhua asian varsinaisella nimellä, kuukautiset.

Kolme vuotta sitten blogini alkumetreillä en olisi varmaan kehdannut kirjoittaa blogiini kuukautisista. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, elämässä ja naiseudessani, minkä vuoksi kirjoitan oikein mielelläni tästä aiheesta blogissani. Vaikka joillekin aihe voi edelleen olla hyvin yksityinen, on hyvä, että siitä puhutaan ja kirjoitetaan. Kysymys on kuitenkin yhdestä maailman normaaleimmasta asiasta.

Ensimmäinen gynekologilla käynti joskus nuorena tuntui minustakin varmaan jollain tapaa kiusalliselta, mutta nykyään suhtaudun lääkärikäyntiin miltein samalla tavalla kuin auton vuosihuoltoon. Ei nyt ihan, mutta you know. Raskauden ja synnytyksen jälkeen moni asia naiseuteeni liittyen muuttui vielä entistä normaalimmaksi.  Raskauden aikana kävin läpi kaikki tarkastukset, neuvolat, perhevalmennukset, synnytysvalmennukset ja lopulta synnytyksen sekä palutumisen. Kaiken viime aikoina kokemani jälkeen tuntuu jopa ihmeelliseltä, että kuukautiset ovat tabu. Ovathan ne edellytys maailman kauneimmalle asialle, uuden elämän alulle.

Ennen raskautta minulla oli useamman vuoden ajan hormonikierukka, minkä vuoksi minulla ei ollut muutamaan vuoteen ollenkaan kuukautisia. Sehän on yksi hormonikierukan plussapuolista, vaikka jonkun korvaan saattaa kuulostaa epänormaalilta. Urheileminen ja elämä oli helppoa kun ei ikinä tarvinnut miettiä, milloin kuukautiset tulevat tai menevät, tai osuvatko ne puolimaratonin tai ulkomaan matkan kanssa päällekkäin. Sen suhteen annan hormonikierukalle hyvät pisteet, joskin se osaltaan lisäsi hieman epäpuhtautta ihollani (miinus). Elämä oli hormonikierukan kanssa tosi ihanaa ja vaivatonta, nautin todella ajasta ilman kuukautisia. Hormonikierukan poiston jälkeen kuukautiset palasivat minulla säännöllisiksi kuukaudessa ja pian sen jälkeen olinkin jo raskaana. Raskausajan kuukautiset olivat poissa (tietenkin), ja jonkun aikaa vielä imetyksen aikana sain nauttia siitä, ettei kuukautisia ollut (täysimetys pitää kuukautiset useimmilla poissa ja joillain jopa osittaisimetyskin). Kokonaisuudessaan olin siis ilman kuukautisia monta vuotta putkeen.

Nyt tuntuukin siis jokseenkin oudolta, kun monen vuoden jälkeen täytyy joka kuukausi miettiä asiaa. Tuntuu jopa siltä, että kuukausi on TODELLA lyhyt aika, ihan kuin kuukautiset olisi KOKO AJAN. 😀 Juuri kun edelliset menevät seuraavat tulevat jo hetken päästä uudelleen. Kun on tottunut niiden suhteen helppoon elämään, on tässä ollut viime aikoina hieman totuttelemista. Halusin kuitenkin imettää vauvaa ilman mitään hormonaalisia ehkäisyjä veressäni, joten siksi en palannut hormonikierukkaan vaikka sitäkin minulle suositeltiin. Tällä hetkellä mennään näin ja totutellaan uuteen elämään kuukautisten kanssa. Toisaalta tuntuu hyvältä olla ihan ”luomuna” ja nähdä, miten hienosti naisen vartalo näinkin toimii.

Mutta mikä onkaan ollut pelastus kuukautisten kanssa? Kuukautiskuppi eli kuukuppi. Muutama kaverini suositteli sitä minulle, osa kavereista taas oli saanut kyseisen kuukupin kanssa vain harmaita hiuksia. Kuten moni asia naisen alapäähän liittyen jakaa mielipiteet puolesta tai vastaan, on tämäkin varmaan sellainen asia. Mutta minä ainakin suosittelen isolla ässällä! Helppo käyttää, ei tarvitse käyttää hiostavia kuukautissuojia, liikkuminen ja urheilu on helppoa ja mitä vielä, kuukautiskuppi on myös todella ekologinen. Ei tarvitse tehdä tähän maailmaan lisää roskaa kuukautissuojien muodossa.

Minun ei tarvitse huolehtia kuukautisistani tai miettiä miten ne vaikuttavat liikuntaan, kun käytän kuukuppia. Minä jopa usein päivän aikana unohdan, että minulla on kuukautiset käyttäessäni kuukuppia. Täytyyhän se vuorokauden aikana muutaman kerran tyhjentää, mutta muuta ei paljoa tarvitse ajatella. Ja tämä ei ole minkään kuukautiskuppeja valmistavan yrityksen piilomainontaa, vaan oma sydämellinen suositukseni naisille, jotka eivät asiasta ole vielä kuulleet tai ottaneet käyttöönsä. Ei sovi kaikille, mutta varmasti sopii monille, jotka sitä eivät vielä käytä. Käytön jälkeen kuukuppi vain keitetään ja seuraavassa kuussa otetaan taas käyttöön. Oman kuukuppini ostin apteekista 30 eurolla. Niitä on kahta kokoa, 1 on pienempi, 2 suurempi. Suosittelen aloittamaan aluksi pienemmällä.

Suomalainen firma Lunette valmistaa kuukuppeja ja heidän nettisivuillaan vastataan yksinkertaisesti kysymykseen, miten kuukautiskuppia käytetään? Kuukupin käyttö on yksinkertaista: aseta kuppi sisään, jätä se paikalleen jopa 12 tunniksi, tyhjennä ja toista! Simple as that, totean minäkin. 🙂 Linkin takaa ihan kuvalliset ohjeet, jos jäit tämän jälkeen vielä asiaa miettimään.

Että näin. Kohta olen kirjoittanut kymmenen kappaletta blogiini aiheesta kuukautiset, koska aihe ei ole mielestäni tabu. Yksi blogiteksti lisää avaamaan keskustelua aiheesta. Näin urheilevana naisena olen toki joskus huonompana päivänä miettinyt, että voi minkä riivatun asian me naiset olemmekaan osaksemme saaneet, kyllä miehillä on helppoa. Mutta sitten taas raskaustestin näyttäessä plussaa, olen ajatellut, että miten hienon asian me naiset olemmekaan osaksemme saaneet. Kaikilla asioilla on useampi puoli, niin se vain on. Kaiken kaikkiaan halusin vain kertoa omia kokemuksiani kuukautisiin liittyen, koskaan ne eivät ole minua isommin häirinneet ja kaikkea liikuntaa olen aina voinut harrastaa ajankohdasta riippumatta. En ole kärsinyt kivuista tai sen suuremmin mistään muustakaan, asia on osa elämää. Ja se kuukautiskuppi, suositus täältä arvon leidit ja kanssasisaret!

Mukavan, joskin harmaan, keskiviikon toivotukset täältä. 🙂

-Hilla

 

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

4 vastausta artikkeliin “Kuukautiset ja urheilullisen naisen elämä”

  1. Kuukuppi pelastanut täälläkin monet murheet! Pari ensimmäistä yötä varmistan kestopikkuhousunsuojalla, koska joskus runsaampina päivinä saattaa tulla ohivuotoja. Niin kuin tuli ihan tamponeillakin aikanaan. Minä siirryin kuukuppiin ekologisista syistä, mutta myös terveydellisistä. Ystäväni kanssa laitettiin kerran tamponi vesilasiin ja järkytyin siitä töhnämäärästä, mikä tamponista irtosi veteen. Hirvitti ajatus, että se kaikki töhnä on sisälläni.

    Minä myös suosittelen isolla ässällä!

    • Ekologinen syy monilla, mutta tuota tampponeista irtoavaa töhnää en ole edes tullut ajatelleeksi. Siinä mielessä kuukuppi on kyllä myös puhdas ja hygieninen. Hyvä, että sullakin toimii ja helpottaa elämää. 🙂 Iloista kesää!

  2. Täällä on kanssa kuukuppi pelastanut arjen. Alunperin ostin sekä ekologisista että rahallisista syistä käyttöön, tuleehan se nyt halvemmaksi ostaa se kerran 30e kuin useamman kerran vuodessa se 5e. Nykyään ostaisin jo ihan käyttömukavuuden takia. Voin huoletta mennä tallille, tehdä hommia ja ratsastaa ja missään ei tunnut epämukavalta, toisin kuin tamponin kanssa.

    Mulla tosin jää kipujen takia liikunta menkkojen aikaan minimiin. Kevyt liikunta ei oloa helpota ollenkaan, vaikka se monilla muilla helpottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 18
Tykkää jutusta