Liikuntaa lapsen kanssa

Olin tuossa eräs viikko yksin lapsen kanssa kotona mieheni ollessa työjuttujen vuoksi muualla. Kertoilin kuulumisia Instagramin puolella silloin ja sain kysymyksen yksinhuoltajalta. Hän mietti, miten treenaan tai liikun kun olen yksin lapsen kanssa. Miten se onnistuu ja mitä vinkkejä antaisin.

Listaan tähän alle tuon viikon liikunnat. Näette konkreettisesti, mitä sillä viikolla tein:

Ma: Polkujuoksulenkki yksin metsäpoluilla 55 minuuttia. Otsalamppi päässä, koska oli jo niin pimeää illalla. Mieheni oli maanantaina vielä kotona.

Ti: Vaunulenkki kauppaan ja takaisin. Kävelyä yhteensä 45 minuuttia. Kotona illalla tv:n ääressä vähän jumppaa, noin 10 minuuttia keskivartalon lihaksia.

Ke: Lepo, ei treeniksi laskettavaa liikuntaa. Ulkoilua lapsen kanssa kuitenkin.

To: Aamu: Juoksulenkki vaunujen kanssa 40 min, noin 5 kilometriä. Pysähdyin muutaman kerran laittamaan hanskoja lapselle takaisin ja korjasin tippunutta tuttia.

Ilta: Illalla 45 minuutin jumppatunti Elixialla, pieni oli sen aikaa lapsiparkissa leikkimässä.

Pe: Vaunulenkki kävellen 50 min. Leikkipuistossa tein vähän kyykkyjä, jotta pysyin lämpimänä.

La: Ruotsissa 25manna suunnistusviesti. 10 min alkuverryttelyksi juoksua + 50 minuutin suunnistuskilpailu korkeilla sykkeillä + 10 min loppuverryttelyä juosten.

Su: Lepo. Ulkoilua, mutta ei liikunnaksi tai treeniksi laskettavaa.

Minun vinkkini liikuntaan lapsen kanssa:

  • Vaunulenkit kävellen tai juosten. Jos lapsi viihtyy vaunuissa tai nukkuu niissä päiväunet, on vaunulenkit mahtava tapa liikkua lapsen kanssa.
  • Kotijumpat. Helppo ja nopea tapa tehdä lihaskuntoa milloin vain.
  • Leikkipuistossa kyykkyjä, loikkia, hyppyjä lämmittelynä ja lapsen kanssa leikkien.
  • Hyödynnä kaupparetket kävelyyn.
  • Liikuntakeskusten lapsiparkit ovat oiva paikka jättää lapsi hetkeksi muiden lasten kanssa touhuamaan, itse voi kipaista sillä aikaa tunnille.
  • Aktiivinen arki, parasta liikuntaa joka koostuu monista pienistä jutuista.
  • Vauva mukaan painoksi, nostele, heiluta, kyykkää vauvan kanssa. Treeniä sinulle, hauskuutusta lapselle.

-Hilla

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

4 vastausta artikkeliin “Liikuntaa lapsen kanssa”

  1. Hyviä vinkkejä ja ihan samat täällä käytössä! 😊Vaunulenkit, kotijumpat ja leikkipuistojumppailut on pop! Tänään viimeksi tehtiin leikkipaikalla kyykkyjä ja ojentajadippejä, I kattoi mallia ja yritti tehdä perässä! Niin suloinen! 😍

    -Karkki
    http://www.candyontherun.com

  2. Moi!! Onko äitikurssille joka alkaa 6.11. tulossa tällä kertaa alekoodia sun kautta? Missasin viimeksi kun epäröin liian kauan… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta