Luonnollista kauneutta by Mia Höytö cosmetics

*Sisältää mainoslinkkejä

Ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan, sillä meiltä kotosuomestakin löytyy kiinnostavia kosmetiikkasarjoja, joihin olen viime aikoina tutustunut. Mielestäni ne ansaitsevat sen. Mia Höytö Cosmetics on suomalainen Ecocert-sertifikaatin saanut luksusluomukosmetiikkamerkki, jonka takaa löytyy nainen nimeltä Mia Höytö.

Mian tarina on mahtava. Ihailen rohkeita naisia, jotka ovat uskaltaneet uskoa itseensä ja lähteneet toteuttamaan jotain omaa. Sitä oma intohimoaan. Niin teki Mia halutessaan valmistaa suomalaisen luomukosmetiikkasarjan etsittyään vuosikaudet sopivaa sarjaa ihonhoitoon. Koska sellaista ei löytänyt, päätti Mia luoda sen itse.

Mia valmistui kampaajaksi vuosituhannen alussa, jonka jälkeen opiskeli yhteiskuntatieteitä yliopistossa. Kauneusmaailma kiehtoi ja vei lopulta voiton. Myöhemmin hän on opiskellut kasvohoitoja englantilaisessa kosmetologikoulussa. Tuotteiden taustalla on siis vuosien työ ja kiinnostus kosmetiikka kohtaan, ennen kuin yhtään tuotetta oli edes olemassa.

Mialle kauneus on muutoinkin tärkeä asia. Hän haluaa varjella ja luoda kauneutta ympärilleen esimerkiksi valitsemalla kotiin kauniita kukkia ja harkittuja esineitä. Kauneus luo hänen mukaansa harmoniaa, tuo iloa jokaiseen päivään.

Mia Höytö Cosmetics tuotteet valmistetaan Helsingissä ja ne sisältävät tehoraaka-aineita skandinaaviasta. Sarjan tuotteet ovat tunnettuja niiden ihanista nimistä. Pääsin blogin kautta tekemään yhteistyötä tämän suomalaisen brändin kanssa ja olen nyt muutaman päivän testannut tuotteita:

Lumous seerumi

Lumouksen koostumus on täysin nestemäinen ja kirkas, ja kuvaus ’rich’ viittaakin seerumin rikkaaseen antioksidanttipitoisuuteen ei koostumukseen. Viileä seerumi antoi käytössä iholle raikkaan tunteen ja toi todellakin kosteutta kasvovoiteen alle. Koivunmahlauuutteeseen pohjautuva seerumi lupaa napakoittaa kasvojen ihoa ja kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti.

Unelma syväkosteuttava kasvovoide

Täyteläinen tehokosteuttava voide sopii sekä päivä- että yökäyttöön. Voide sisältää tyrninmarjasiemenöljyä. Voiteessa oli luonnollinen, mutta ylellinen tuoksu, siksi sitä oli ihanaa levittää kasvoille iltapesun jälkeen. Unelma on mielestäni niin tuhtia tavaraa, että käyttäisin sitä vain öisin. Yön aikana se on toiminut oikein hyvin ja kosteuttanut ihoani mielestäni lupauksensa mukaan.

Valo silmänympärysvoide

Kevyt ja tuoksuton voide, joka suojaa herkkää silmänympärysihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta ja kosteuttaa tehokkaasti. Voide tuo valoa katseelle. Voide tuntui melko raskaalta, mutta imeytyi siitä huolimatta hyvin ja oli mattapintainen. Tuoksuttomuus oli hyvä asia silmän lähellä. Normaalisti minulla ei ole vielä käytössä silmänympärysvoidetta, mutta kuulemma sellaistakin kannattaisi jossain vaiheessa alkaa käyttää.

Silkki vartalovoide

Orgaaninen sheavoi kosteuttaa ja pehmentää ihoa tehokkaasti. Sheavoi sisältää runsaasti A-vitamiinia, joka säilyttää ihon kosteustasapainon. Lisäksi se rauhoittaa auringon herkistämää ihoa tehokkaasti, joten tuote sopii hyvin siis kesäkäyttöön. Silkki vartalovoide antaa nimensä mukaisesti iholle ihastuttavan silkkipinnan. Tuoksu puhtaan raikas.

Instagramistani löytyy pian arvonta näihin tuotteisiin liittyen. Arvon kaksi tuotepakettia seuraajilleni. Käykäähän osallistumassa, jos kiinnostaa.

Aurinkoista torstaita!

-Hilla

*Tuotteet saatu testiin blogin kautta.

 

 

 

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta