Syksyn värejä

Tässähän tuli melkeinpä viikon blogitauko, lähes huomaamatta. Se teki kyllä hyvää. Välillä kivoistakin jutuista on hyvä ottaa etäisyyttä, pitää breikkiä ja kerätä uusia ideoita varastoon. Ainakin tämän bloggaamisen suhteen sellaiset kirjoitustauot tekevät joskus ihmeitä ja antavat mahdollisuuden kehitellä uusia juttuja. Tosin on tässä ollut viime aikoina vähän kiirettä, joten kirjoittamiselle ei ole ollut niin paljoa aikaakaan.

Tämän viikon lopulla siirrymme lokakuuhun. Kalenterin sivun saa kääntää uudelle kuulle, mikä tarkoittaa myös asunnon suhteen uusia tuulia. Myimme nykyisen kotimme jokin aika sitten ja nyt voin kertoa, että syyskuun aikana löysimme meille uuden ihanan kodin. Ensi kuussa muutamme vihdoin uutteen kotiimme. Sitä on odotettu ja toisaalta olen yrittänyt hillitä itseäni monen asian suhteen. En ole täällä blogissanikaan vielä uskaltanut hehkuttaa uutta kotia suureen ääneen, kerron enemmän kun muuttolaatikot tömähtävät uuden kodin lattialle. Se tapahtuu ensi kuun lopussa, siksi lokakuussa on tänä vuonna jotain erityistä. Viime vuonna lokakuussa syntyi esikoisemme. Lokakuusta taitaakin muodostua meidän perheelle aika merkityksellinen kuukausi tänäkin vuonna.

Viime viikolla lähdimme mieheni työmatkalle mukaan Pietarsaareen ja vietimme siellä loppuviikosta torstain ja perjantain. Säät suosivat toden teolla, saimme nauttia kauniista kuulaista syyspäivistä ja ulkoilla merenrannalla. Lauantaina ajoimme sitten siskoni luokse Vaasaan. Nuorin siskoni aloitti siellä opiskelut tänä syksynä ja menimme häntä tapaamaan sinne ensimmäistä kertaa. Laitoimme yhdessä ruokaa, kiersimme kaupunkia jalan ja kävimme katsomassa siskoni opinahjoa Vaasan yliopistoa kampusalueella. Sunnuntaina kävimme brunssilla tunnelmallisessa Villa Sandvikenissä, minkä jälkeen ajoimme Svedjehamnin maailmanperintökohteeseen aivan Vaasan rannikolle ja kävelimme siellä luontopolun ystäviemme kanssa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta tuonakin päivänä ja illalla posket punoittivat koko päivän ulkoilusta. Sunnuntai-iltana ajoimme sitten iltamyöhään takaisin kotiin Helsinkiin.

Sellaisia kuvia ja kuulumisia menneeltä viikolta. Reppu täynnä ideoita ja energiaa kohti tulevaa kuukautta. 🙂

Ihanaa viikkoa sinulle!

-Hilla

 

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta