Tammikuu on nuukailukuu

Minua kävi hetki sitten haastattelemassa eräs toimittaja liittyen meidän kotitalouden menoihin ja tuloihin sekä tähän aikaan, kun olen lapsen kanssa kotona. Meillä oli tosi mielenkiintoiset keskustelut, joista kuulette lisää tuonnempana, mutta yhtenä asiana mainitsin hänelle meidän nuukailutammikuusta. Ajattelin kertoa teillekin tästä meidän ihka omasta konseptista muutaman sanan lisää.

Monet viettävät tammikuussa tipatonta. Meidän perheessä isompi saavutus olisi ollut tipallinen tammikuu, joten keksittiin tilalle jotain muuta. Ajateltiin, että tässä meidän tilanteessa tipatonta tammikuuta hyödyllisempi konsepti olisi nuukailutammikuu. Ajatuksena siis oli, että katsottaisiin tarkemmin, mihin kaikkeen kulutamme ja yrittäisimme samalla säästää joistain menoista vielä vähän lisää. Sellaista tammikuuta ollaan nyt vietetty puolet tästä kuusta ja hyvältä vaikuttaa.

Joulun ja uuden vuoden vietimme lomaillen ulkomailla. Kotiin palatessa oli jälleen palattava ns. ”arkeen” myös kulutuksen osalta ja samalla oli hauska ajatus kiristää kukkaron nyörejä vähän vielä entisestään. Samalla selvittäen konkreettisemmalla tavalla meidän kuukausittaisia menoja. Vaikka tietoisia kuluttajia olemmekin, niin emme ole koskaan ecxelöineet meidän menoja ja tuloja. Emme nytkään nuukailutammikuun aikana ecxelöintiin lähteneet vaan sen sijaan olemme panostaneet suunnitelmallisuuteen.

Olemme huomanneet sen, että fiksulla suunnittelulla voi säästää helpoissa paikoissa. Ruokakauppa parhaana esimerkkinä. On eri asia käydä kaupassa joka toinen päivä haahuillen ilman suunnitelmaa ostaen sitä sun tätä ja päälle vielä vähän mitä tekee sillä hetkellä mieli. Toinen vaihtoehto on suunnitella viikon ruuat etukäteen listalle ja mennä kauppaan tämän listan kanssa. Tulee hankittua oleelliset asiat, kaupassa tarvitsee käydä vain kaksi kertaa viikossa ja samalla voi jättää herkut ja extrat sinne kaupan hyllyyn. Eurojen lisäksi tässä suunnitelmallisuudessa säästyy aikaa, mikä on ihana asia sekin. Viime torstaina kävimme esimerkiksi 50 eurolla kaupassa Lidlissä, kannoimme kotiin kaksi isoa kauppakassia ruokaa ja niistä ruuista riitti tähän maanantaihin saakka. Teimme esimerkiksi pari isoa satsia lasagnea ja muutenkin kaikkia ruokia söimme vähintään kaksi kertaa.

Lisäksi olemme suunnitelleet hieman tätä kodin laittamista. Olimme vielä jossain vaiheessa vaihtamassa koko asunnon listat maalausten yhteydessä, mutta säästösyistä tulimme siihen tulokseen, että maallaamme puunväriset listat valkoisiksi. Ja (riittävän) hyvät niistä tuli. Jos joskus remontoimme keittiön, niin sitten seinä pitää kaataa ja sillä kertaa voimme uusia listat. Säästäessä olemme siis miettineet sitä, mikä on oikeasti nyt tärkeää ja mikä ei ehkä niin tärkeää.

Kuntosalijäsenyyden olen lopettanut, senkin säästösyistä, mutta esimerkiksi viime viikolla kävin uimahallin salilla, höyrysaunassa, uimassa ja kylpemässä. Halpaa luksusta lähellä.

Ja ei täällä pettuleivällä ja vedelle onneksi eletä. Loppuun on todettava, että onhan tämä ”nuukailu” aika hauskaakin. Oikeasti emme ole nuukia sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta halusimme antaa tälle säästeliäälle tammikuulle tuon nimen, koska jollain tapaa se sitä kuitenkin kuvaa. Nuukailu on inspiroivaa ja vähän koukuttavaakin, kun kuun lopussa huomaa, miten paljon pystyi jollain uudella tavalla säästämään. Nuukailu pakottaa muuttamaan vanhoja tapoja ja keksimään niiden tilalle uusia ratkaisuja. Joskus nuo ratkaisut voivat olla hyvinkin innovatiivisia ja hyvällä tavalla uudistavia.

Oletko sinä tipattomalla vai kenties viettämässä nuukailutammikuuta meidän kanssa?

-Hilla

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

8 vastausta artikkeliin “Tammikuu on nuukailukuu”

  1. Moi! Mielenkiinnolla jään odottelemaan tuota mainitsemaasi juttua 🙂

    Meillä ei varsinaisesti ole nuukailukuu, mutta olen päättänyt nyt muutaman kuukauden ajan kirjata kaikki menot ylös ja katsoa mihin rahat menee. Tosin talous on kyllä paremmalla tolalla kuin ikinä, koska meillä on vuoden sisään asuinkustannukset laskeneet ja palkka noussut 😀 Mutta kannattaahan se silti katsoa, että paljonko rahaa kuluu mihinkin.

    Tuli mieleen, että haluaisitko kirjoittaa siitä, mikä kaikki teillä vaikuttaa siihen, että mistä ostatte mitäkin. Siis kotimaisuus, laatu, hinta, merkki jne. Vai oletkohan jo joskus kirjoittanutkin tuosta. Tämä tuli lähinnä mieleen siitä, kun mainitsit Lidlin tekstissäsi. Mulla ei todellakaan ole mitään Lidliä vastaan ja itsekin siellä silloin tällöin käyn, mutta meidän perheessä on tehty periaatepäätös, että suositaan kotimaisia ruokakauppoja kansainvälisten suurketjujen sijaan, vaikka niissä vähän kalliimpaa olisikin.

    Hauskaa nuukailukuun jatkoa teille! 🙂

    • Kannattaa kannattaa, sieltä voi löytyä mielenkiintoista infoa. 🙂 Kyllä tuo menojen ja tulojen syynäys välillä tekee tosi hyvää.

      Voinhan minä tuostakin näkökulmasta joskus jotain kirjoittaa. Lyhyesti voisin sanoa, että nyt kun rahaa on vähän, niin mennään kyllä edullisimman mukaan. Ja meidän ostoksilla siihen kaupparemmiin kuuluu myös Lidl, josta tietyt asiat saa edullisesti. Lisäksi käydään toki muuallakin. Ja lidlistäkin saa toooosi paljon kotimaisia tuotteita, vaikka ketju muualta, niin tuottajat kuitenkin kotimaassa. 🙂

  2. Meillä tehdään viikon ruoka- ja kauppalista ihan ajankäytön vuoksi. Olemme molemmat työelämässä, mies ja lapsi harrastavat aktiivisesti (minä hyötyliikun), joten sunnuntaina on hyvä tietää mitä maanantaina ja tiistaina syödään, jotta jokainen saa lämpimän ruoan kotona illalla.Tilaan ruoat netistä ja haen 4-5 kassillista kotiin ilman jonoa jne.

    En tee uudenvuodenlupauksia, vaan yleensä teen seuraavan vuoden tavoitteet jo joulukuun alussa. Tänä vuonna aion vaurastua, joten nostin rahastosijoituksen kk-panosta ja laitan myös tyttären lapsilisän rahastoihin, jotta saa vähän pesämunaa vanhempana.

    Minun lupaukseni on, siis, vaurastua tänä vuonna. Ja ei, en unohda hyväntekeväisyyttä; olen kk-lahjoittaja useissa eri hyväntekeväisyyskohteisa.

    • Mahtava tavoite sulle tälle vuodelle, paljon onnea ja tarmoa sen saavuttamiseen. Vaurastuminen on kyllä täälläkin aika ajoin mielessä, tässä elämän hetkessä ei kaikista helpointa. heh. Suunnitelmallisuudella pääsee pitkälle. Iloa uuteen vuoteen. 🙂

  3. Hhehe meillä ihan sama noissa kauppajutuissa ja nimenomaan tässä kuussa pidetään kauppalistaa ja haetaan kerralla enemmän – säästyy rahaa ja aikaa, sekä hermoja: meillä ainakin tyyliin YKSI olennainen aines puuttuu (tyyliin on päälliset muttei leipää). Nyt sen sijaan että haettais joka päivä se puuttuva + pari turhaa juttua on kiva vähän jopa sinnitellä seuraavaan kertaan ja ”kärsiä” jos jotain on tehnyt mieli mutta unohtunut viimeksi. Tekee muuten hyvää syvälle juurtuneille syömisrutiineille tämä 😉

    • No niin tekee. Ja ihan samaa pööpöiöyä on meilläkin, jos ei olla suunnitelmallisia. Sit sitä haetaan unohtuneita juttuja juostaan kaupassa joka päivä. Säästyy siis rahaa ja aikaa. 😀 Ihana sinä Jossu! <3

  4. Meillä on myös tammikuu melkoinen nuukailukuu! Ja syy siihen on ihan se, että joulukuussa menee niin paljon rahaa lahjoihin, matkustamiseen ja tällä kertaa myös uuteen läppäriin.

    Meillä on tulossa kesällä hääpäivämatka, joten alkuvuodesta o ihan hyvä kiristää kukkaron nyörejä 🙂

    Minnea
    http://www.lily.fi/blogit/minnean-muruja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 23
Tykkää jutusta