Tarvitseeko aina olla positiivinen?

Seuraa avautumisraita, mutta myös pohdintaa siitä, tarvitseeko aina olla positiivinen. Heräsin tänään aamulla 6:30 kun vauvamaha painoi ja uni ei enää tullut silmään, vaikka näin mammalomalla voisi nukkua pidempäänkin. Olin kuitenkin iloinen ja tyytyväinen, että olin saanut nukuttua yön suht koht hyvin ja olo oli levännyt. Joka aamu näin ei ole ollut.

Söin siinä sitten aamupuuron aamutv:n ääressä –  pohdiskellen samalla, että mitäpä sitä tänään tekisi houkutellakseen vauvaa ulos vatsasta. Laskettu aika oli ja meni, päivät sen jälkeen tuntuvat hitailta kuin etanan matka tien yli. Olin aamusella vielä kuitenkin positiivinen ajatusteni suhteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiskoin lenkkivaatteita päälleni ähisten ja puhisten yhdeksän aikaan, vaikka ainut päälleni mahtuva takki on enää sadetakki. Kalsarit, tuulihousut, Danielin fleece ja musta sadetakki. Käsiin tumput ja pipo syvälle päähän. Ai että kun olo oli seksikäs… No mitäpä siitä, ovi auki ja muumipeikkona kohti harmaata syysilmaa. Reippaana tietenkin.

Kävelin puolitoista tuntia ankkamaisesti vaappuen pitkin pururataa, kävelyteitä ja ulkoilureittejä. Keksien aina uuden kiertoreitin, jotta saisin lenkilleni vielä vähän pituutta lisää. Sää oli harmaan apea ja fiilis meinasi jotenkin tarttua minuunkin.

Kaikki on hyvin, mutta jollain tapaa tämä loppuraskaus vain alkaa viedä voimat. Sitä on jo tsempannut 9 kuukautta itseään erinäisistä syistä, joten pikkuhiljaa alkaa riittämään. Välillä pelko persiissä rakenneultran osalta, toisinaan kauhuissaan ensimmäisestä raskausarvesta ja niinä pitkinä valvottuina aamuyön tunteina sitä on aina jaksanut tsempata itseään: ”ei tämä loputtomiin kestä.”

Näiden ajatusten jälkeen jäin vain metsässä itsekseni pohtimaan sitä, että tarvitseeko perkule vie aina olla niin positiivinen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä, joka yleensä jaksan ajatella positiivisesti, luoda uskoa ja energisoida itseäni ja muita, olinkin yhtäkkiä siinä fiiliksessä, että alahuuli alkoi väpättää ja olo alkoi ketuttaa lompsiessani yksin pitkin metsäpolkua. Olin jopa vähän hämilläni. Kannanhan vatsassani maailman kalleinta aarretta. Miksi nyt valitan, vaikka enää on jäljellä ehkä viikko tai muutamia päiviä. Voihan vauva syntyä vaikka vielä tänäänkin.

Erästä sketsisarjaa lainatakseni: ”Miulla on oikeus omiin tunteisiin.” Ja tänään harmaassa aamussa puolentoista tunnin kävelylenkin päätteeksi olo oli hyvinkin apea. Yksinäinen ja riutunut tämän mahan kanssa. Ajattelin, että kaipa minulla on oikeus näihin fiiliksiin. Antaa tulla ulos, kun on kerran tullakseen.

Onneksi Danielilla oli etäpäivä tänään, joten hän teki töitä kotona. Tulin kaupan kautta kotiin, tihrustin pikku itkut eteisessä, sain purkaa oloani jollekin, kunnes sitten Fenix-linnun lailla aloin nousta tuhkasta ja olo alkoi helpottaa. Tunnetusti myös matala verensokerini tekee minusta tuittupään. Daniel ehdotti, josko lämmitettäisiin edellisen päivän lihapullat ja perunamuusi lounaaksi. Vastasin, että sopii. Ja johan alkoi lihapulla lihapullalta olo helpottua. Oli vaan päästettävä se huono olo pois.

Tarvitseeko siis aina olla positiivinen? Tätä pohdiskelin vielä lounaan jälkeenkin, kunnes otin läppärin kauniiseen käteeni ja rupesin kirjoittamaan tätä postausta. Olen sitä mieltä, että useimmiten positiivisuus auttaa ja siitä saa huikeasti voimaa. Mutta on päiviä, hetkiä ja tilanteita, jolloin ei tarvitse väkisin jaksaa. On ihan okei sanoa, että nyt ei pysty. Päästää paha olo sisältä pois, hengähtää ja päästää vaikka se kyynelkarpalokin tipahtamaan poskelle. Koska useimmiten niin se olo helpottaa. Olo helpottaa kun saa päästää pahan olon pois, sen sijaan, että yrittäisi tukahduttaa sitä ja esittää reippaampaa kuin sillä hetkellä oikeasti onkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös blogikollegani Monna on tällä hetkellä raskaana ja luin viime viikolla hänen avautumisensa raskauden osalta: ihan loppu. Tunnistin tekstistä hyvin paljon tämän päiväistä omaa oloani. Minusta on oikein, että tuleva äiti saa kokea olonsa myös näin ja sanoa sen ääneen.

”Pyydän alkuun anteeksi. Anteeksi, että sanon nyt suorat sanat taas kerran ja niin tehden olen itsekäs ja varmasti myös jo jollain tavalla huono äiti. Mutta nyt on vain pakko päästä purkamaan, niin loppu olen. Olen ihan loppu. Tähän raskauteen. En jaksa olla enää raskaana, en hetkeäkään. En todellakaan nauti nyt vielä kun voin.. Nautin sitten kun se vauva on maailmassa. Yöt on ihan pe**eestä. Viime yönä tihrustin itkua. Se on ihan kamala tunne, kun väsyttää niin paljon ettei meinaa silmät pysyä auki, mutta ei vain saa nukutuksi, koska MIKÄÄN asento ei tunnu hyvältä. Kädet puutuu niin kovaa, että tuntuu kuin peukalot menisi kuolioon. Niskat on aivan jumissa, jokaisessa asennossa tuntuu siltä, että niska katkeaa. Jos tyyny on tipahtanut polvien välistä pois, perse puutuu ja kannikoihin sattuu kuin kasvukipu olisi valloillaan.”

Halusin vain näin uuden viikon alkajaisiksi tulla jakamaan omia fiiliksiäni ja sanomaan, että aina ei tosiaankaan tarvitse olla positiivinen ja reipas. Joskus on todella hyväkin päästää oma fiilis ulos, jakaa se ehkä jonkun kanssa ja todeta, että näin asia nyt vain on. Hyväksyä tilanne ja ottaa sitten askel taas eteenpäin. Enemmin tai myöhemmin ne suunpielet alkaa taas kääntyä ylöspäin – se on hyvä muistaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rakastavaa ja lempeää maanantaita!

<3 Hilla

Instagramissa: Hilla’s lifestyle blogi

Facebookissa: Hilla’s lifestyle blogi

Hilla - Hilla's lifestyle blog

8 vastausta artikkeliin “Tarvitseeko aina olla positiivinen?”

  1. Voi Hilla! <3 Ei, ei todellakaan aina tarvi olla positiivinen!!
    Vaikka äitiys ja raskaus onkin aivan super hieno asia, ei se tarkoita sitä etteikö välillä olisi niitä päiviä tai hetkiä kun tekee mieli oikein parkua sitä huonoa fiilistä ja oloa. Koska eihän se olo oikeasti olo mitenkään ruusuinen näillä vikoilla viikoilla.
    Mutta sen ääneen sanominen ei todellakaan vähennä kiitollisuutta raskaudesta tai rakkautta tulevaa lasta kohtaan. <3
    Tsemppiä vikoihin päiviin!! Kohta me ollaan molemmat pikkuisten vauvojen äitejä. 🙂

    • Ihana Monna! Sun blogia on ollut niin mukava lukea nyt raskausaikana.

      Ja se on niin totta, että tunteiden ja huonojen fiilisten ääneen sanominen ei mitenkään vähennä kiitollisuutta raskaudesta ja tulevaa lasta kohtaan. <3 Näin julkisesti asian ääneen sanominen on varmasti lohdullista toisillekin äideille, vaikka ainahan löytyy niitäkin, joille raskaus on super helppo alusta loppuun. Mutta raskauksia ja olotiloja on yhtä paljon kuin on odottajiakin.

      Kiitos tsempeistä, samoin sinne ja huikeeta, pian odotus palkitaan. <3

    • Kiitos Satu kommentistasi ja linkistä. Olipas aika samanlaista pohdintaa sinun blogissa. Se kummasti puhdistaa kun saa joskus päästää höyryt pois. 🙂 Ja jos joku on varmaa, niin se että kyllä se sieltä ulos tulee – ennemmin tai myöhemmin. hehe. Iloa sinunkin päivään! <3

  2. Tsemppiä viimeisiin päiviin! Vauveli tulee, kunhan on valmis. Kukapa haluaisi luopua luxusyksiöstä ihan helpolla😉. Päivä kerrallaan pienistä hetkistä nauttien.

  3. Tuot negatiivisen asian hyvin positiivisesti esille….hieno kirjoitus!☺johan meille jo pienenä on opetettu että kaikki tunteet on sallittuja mutta niitä negatiivisia tunteita on osattava vain käsitellä ja päästävä niistä yli!tsemppiä loppuraskauteen ja synnytykseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *