Tunteiden vuoristorata

Kerroin ajanhallintaa koskevassa postauksessani siitä, etten tällä hetkellä lue paljoa uutisia ja olen säästänyt sillä tässä kohtaa vauvan syntymän jälkeen aikaani. Viittasin myös baby blues mielialoihin ja kerroin haluavani hieman säästellä itseäni negatiivisilta uutisilta.

Tähän liittyen sain yhdeltä lukijaltani viestiä. Häntä oli jäänyt häiritsemään tuo kohta, kun kerroin etten seuraa oikeen uutisia. Julkinen kertominen blogissa ettei lue uutisia voi hänen mukaansa kuulostaa huonolta työnantajan suuntaan. Vähän siltä, etten päivitä itseäni ja seuraa ajankohtaisia asioita. Hän kuulemma ymmärsi pointin, mutta jos olisi hr-hommissa palkkaamassa joskus minua, niin ihmettelisi asiaa.

Harvemmin täällä blogissani avaan sen suuremmin sanomisiani, mutta koin että tämä aihe vaatii sen. Äitien ja työelämään palaavien naisten puolesta varsinkin.

Kuva: Salla Smeds, @sallashome

Olen aina halunnut kirjoittaa tätä blogia rehellisesti, kertoen aidoista tunteistani ja niin aion tehdä nytkin. Kerron hieman taustaa sille, miksi tässä kohtaa elämääni sanoin vähentäneeni uutisten seurantaani, enkä silti pelkää että se vaikuttaisi tulevaisuuteeni.

Äitiys, vanhemmuus ja lapsen syntymä tuovat elämään suuren määrän iloa, rakkautta, hyvyyttä ja positiivisuutta. Sen lisäksi, ainakin osalle äideistä, äitiys tuo mukanaan myös murheita, surua, huolta, ja negatiivisiakin tunteita, joista harvemmin puhutaan. Kerroin, että itsekin oppikirjamaisesti synnytyksen jälkeen kohtasin baby blues -tunteet. Tunteet, jotka yllättivät minut. Tunteet, joita ymmärtää vasta sen jälkeen kun kohdalle sattuvat.

Baby blues tarkoittaa synnytyksen jälkeistä alakuloa. Moni vastasynnyttänyt äiti käy läpi suuren tunteiden kirjon. Päivittäin voi esiintyä voimakkaita mielialan muutoksia ilman näkyvää syytä, ja äiti voi olla ärtynyt ja itkuinen. Usein tämä johtuu vain hormonitasapainon muutoksista sekä pitkäaikaisen jännityksen purkautumisesta. Myös väsymys, unenpuute ja pitkittynyt synnytys voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita. Tämä tunteiden sekamelska on täysin normaali ja tarkoituksenmukainen, ja se ohjaa tuoretta äitiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja vastaamaan vauvan tarpeisiin. (Wikipediasta). Check minun kohdaltani!

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muistellessani synnytystä purskahdin helposti itkuun. Katsoessani illalla vauvaa, purskahdin itkuun. Syödessäni ihanaa, herkullista tuoretta leipää, saatoin purskahtaa itkuun. Ja kun luin uutisia, saatoin todella helposti purskahtaa itkuun. Hormonihuuruissa ajatuksen juoksu kiitää tuhatta ja sataa siinä kohtaa kun näet kärsiviä lapsia Aleppossa, kun kuulet Trumpin mielipiteen maailmanpolitiikasta tai ajattelet ilmastonmuutosta ja tätä maailmaa kun lapsesi on aikuinen. Järjellä ajateltuna hölmöä, mutta kun elää synnytyksen jälkeistä tunteiden vuoristorataa, niin ei ollenkaan hölmöä.

Olen luonteeltani varmaan keskimääräistä herkempi ja tunteellisempi. Sellainen ajattelevainen ja huolehtiva. Siihen kun lisää hieman traumaattisen synnytyksen, jonka aikana mietti oman lapsen hengissä pysymistä, tuntuu aika pieneltä kertoa, että tässä kohtaa elämääni en lue uutisia. Tai en edes miettinyt sitä, mitä tuosta lausahduksesta ehkä tulevat työnantajani miettisivät. Sen sijaan koin omat tunteeni aika inhimillisiksi. Haluan ihan tarkoituksen mukaisestikin suojella surullisilta uutisilta itseäni. Jos pahimmissa tunnekuohuissa oli mahdollista säästyä itkulta, niin toki sen tein. Ja samalla säästin aikaa siinä kohtaa tärkeämmälle, kuten kerroin.

Aika on onneksi kullannut muistoja, tunteiden hyväksyminen auttanut ja synnytyshormonit tasoittuneet imetyshormoneiksi. Tällä hetkellä voin oikein hyvin, kuten tähänkin asti ja vauvaelämä on ihanaa. Halusin kuitenkin tuoda esille tämän aiheen, josta harvemmin uskalletaan puhua. Tai asiaa peitellään, vaikka se on hyvinkin normaalia. Lääkärikin tunteista kyseli jälkitarkastuksessa, ja hieman rajumpien synnytysten jälkeen Kättäriltä tarjotaan myös psykoterapiakäynti, jonka aikana saa käydä synnytyksen läpi.

Ensimmäisen synnytyksen aikana ei synny vain lapsi, vaan samalla syntyy myös äiti. Se on minusta aika hienosti sanottu ja niin totta. Se oli elämäni suurin mullistus ja niitä ajatuksia sen ympäriltä vaikea edes pukea sanoiksi.

Kuva: Salla Smeds, @sallashome

Kaverini sanoin: ”ensimmäisen lapsen syntymä on myös positiivinen shokki”. Vaikka kuinka yrittäisi valmistautua, niin ei se kuitenkaan onnistu. Senkin allekirjoitan.

Tässä siis hieman laajempi vastaus siihen, miksi minä toimin näin. Ehkä nyt uutisten hetkellinen lukemattomuus on helpompi ymmärtää myös sinun, joka sitä ihmettelit. Tai miksi en pelkää sanoa sitä täällä blogissakaan ääneen, ja miksi en miettinyt tulevaa työelämää tässä kohtaa.

Ja todettakoon se, että onhan maailmassa myös fiksuja artikkeleja, tieteellisiä tutkimuksia, asiantuntijoiden blogeja ja kirjallisuutta, jota voi uutisten sijaan kuluttaa. Uutismaailma on tällä hetkellä turhankin negatiivissävytteistä, tapahtuu maailmassa hyvääkin.

Ja toisaalta, ymmärrän myös hyvin niitä väsyneitä äitejä, jotka eivät hetkeen edes yritä pysyä maailman menossa mukana tai soteuudistuksen kiemuroissa. Ja silti työelämään palaa fiksuja naisia, jotka pääsevät todellakin takaisin vanhoille urilleen ja siitä eteenpäin. Kyllä äitiys tuo mukanaan niin paljon hyvää, josta on hyötyä sitten taas työelämässä. Itse olen jo nyt ainakin sata kertaa kärsivällisempi, entistä avarakatseisempi ja luotan itseeni ja omiin voimiini enemmän, olenhan saanut ihmisen aikaan. <3

-Hilla

Kuvat ottanut valokuvaaja Salla Smeds, @sallashome

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

4 vastausta artikkeliin “Tunteiden vuoristorata”

  1. Ihana sinä. <3 Ja täytyy todeta, että itsekin melko herkkänä ihmisenä olen tietoisesti tietyssä määrin vähentänyt uutisten seuraamista, koska koen, että joka tuutista jatkuvalla syötöllä tunkevat negatiiviset uutiset saavat minutkin välillä ahdistumaan. Kyllä valikoivammallakin uutisten seuraamisella pysyy ajan tasalla ja toisaalta samlla suojelee itseään.

  2. Huomasin itse myös herkkänä ihmisenä, että alun tunteiden myllerrys oli todella suurta ja vaati hyväksyntää. Noin puolen vuoden kohdalla myös väsymys tuntui ylivoimaiselta.. taas hyväksyntää ja omien voimien kuuntelua. Myös itse välttelen ikäviä uutisia ja väkivaltaisia ohjelmia, ihan vaan oman mielenrauhan vuoksi. Blogiasi on kiva lukea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta