Uuden viikon tavoitteet

Sunnuntai-iltana tai maanantaina on hyvä miettiä hieman tulevaa viikkoa. Antaa muutama ajatus tulevalle. Mitä se pitää sisällään ja mitä suunnitelmia minulla ja meillä on. Käymme jollain tasolla mieheni kanssa sunnuntai-iltana seuraavaa viikkoa läpi. Mitä menoja meillä on? Treenejä. Työmatkoja. Viikonloppusuunnitelmia. Vauvanhoitovuoroja. Kaupassakäynti.

Maanantai tuntuu seesteisemmältä ja helpommalta, kun on jokseenkin pelimerkit tiedossa ja kalenteri järjestyksessä tulevan viikon osalta. Mietimme edes vähän, milloin käymme kaupassa, mitä ruokaa laitamme. Milloin treenataan, missä treenataan ja kuka treenaa. Nyt on myös illat mietittävä uudella tavalla vauvan mukaan. Jos minä menen joku ilta yksin jooga-tunnille, silloin mieheni pitää huolen vauvasta.

Suunnitelmallisuus helpottaa arkea. Ennakolta suunniteltu on myös puoliksi tehty. Jos haluaa urheilla kolme kertaa viikossa, on parempi päättää ajankohdat edes jokseenkin etukäteen. Muuten voi helposti tuntua joka ilta siltä, että pitäisi mennä, mutta lähteminen on silti vaikeaa. Jos sen sijaan etukäteen päättää, että juoksen maanantaina, torstaina ja sunnuntaina, voi muut päivät ottaa rennosti tai tehdä jotain muuta. Ja vaikka olisikin tunteella elävä extempore-ihminen, uskallan väittää, että suunnitelmallisuudesta ei ole haittaa. Se helpottaa elämää, eikä tarkoita tylsyyttä.

Tai yhtälailla kaupassakäynti. Sekin on hyvä miettiä vähän etukäteen. Useimmiten käymme kerran kaupassa alkuviikosta ja sitten toisen kerran loppuviikosta. Maanantai ja perjantai ovat tavalliset kauppapäivämme, ihan siitä syystä että viikonlopun jälkeen jääkaappi yleensä huutaa tyhjyyttään ja perjantaina on taas kiva käydä ostamassa viikonlopun ruuat valmiiksi.

Perusjuttujen lisäksi tulee vastaan joitain yllätyksiä ja viikosta toiseen vaihtelevia extramenoja . Esimerkiksi juoksutapahtuma viikonloppuna, ystävän tapaaminen arki-iltana, neuvola, hammaslääkäri, siskon kyläily, työmatkat tai työhön liittyvä palaveri, joka venyy myöhempään. Kun edes suurin osa asioista on tiedossa alkuviikosta, rattia on huomattavasti helpompi käännellä. Osaa ennakoida tiukat mutkat ja nauttia perheen kanssa vietetystä ajasta jossain toisessa kohtaa.

Aikataulut, kalenterimerkinnät ja suunnitelmallisuus eivät ole minulle rajoitteita, päinvastoin. Ne vain helpottavat elämää ja voin keskittyä oleelliseen helpommin.

Tällä viikolla tapahtuu ainakin seuraavia:

  1. Neuvola loppuviikosta vauvan kanssa.
  2. PR-toimiston pressipäivä, johon olen menossa bloggaajana.
  3. Peak Performance Iso Omenan juoksuklubin treenit, jotka ohjaan keskiviikkona klo 18:30, tervetuloa mukaan.
  4. Vaunulenkki ystävän kanssa.
  5. Lastenvaateliikkeen avajaiset, yhteistyö blogin osalta.
  6. Kirjaston kirjojen palautus.
  7. Vauvanruuan valmistus pakkaseen, koska edellinen satsi alkaa loppua.
  8. Mieheni suunnistuksen kisamatka Tiomilaan Ruotsiin.
  9. VAPPU.

Sellaisia arkisuunnitelmia, aikatauluja ja menoja meidän tälle viikolle. Äitiyslomalaisen viikkoon mahtuu kaikenlaista. Onko sinulla tapana suunnitella viikkoasi etukäteen?

-Hilla

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

2 vastausta artikkeliin “Uuden viikon tavoitteet”

  1. Meillä on ihan sama sunnuntai-illan suunnittelupalaveri: mietitään työreissut, etätyöpäivät, kaupassa käynnit, viikon ruokalista, salikäynnit ja sosiaaliset menot. Helpottaa ihan älyttömästi kun molemmat tietää, mitä toisella on tulossa. Lisäksi oon huomannut, että pystyn itse paremmin keskittymään esimerkiksi töihin, kun ei tarvitse miettiä arjen pyöritystä. Todellakin hyväksi havaittu tapa!

    Mari/ http://kanssakulkijatkulkee.blogspot.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta