Vuorokausi omaa aikaa ensimmäisen kerran

Nukuimme viikonloppuna ensimmäistä kertaa eri paikoissa lapseni kanssa. Minulla oli hieman reilu vuorokausi omaa aikaa ensimmäisen kerran sitten reiluun vuoteen. Ajatus tuntui etukäteen jopa hieman jännältä, vaikka tiesinkin meidän molempien pärjäävän oikein hyvin.

Lähdimme viikonlopuksi Pietarsaareen Danielin vanhempien luokse. Lauantaina olimme Danielin isoisän hautajaisissa. Hautajaisten jälkeen minun oli lähdettävä takaisin kohti etelää ja kotia, sillä sunnuntaina oli viimeinen lähipäivä health coach -opintoihin liittyen. Päätimme, että Daniel jää Pikkuässän kanssa vielä viikonlopun viettoon fammolaan ja minä lähdin yksin junalla kotia kohti.

Joku varmaan tässä kohtaa ihmettelee, että onko tuo nyt niin kummallista olla erossa lapsesta ensimmäistä kertaa. Kyllä se fiiliksenä oli vähän kummallinen. Kun istui yksin junaan, ja oli ensimmäistä kertaa kokonaisen vuorokauden erossa lapsesta. Oli vähän sellainen jotain puuttuu -olo koko ajan. Ihanko tässä yksin saa olla? Toki siihenkin fiilikseen tottui ja osasin sitä myös arvostaa.

Isoin asia on varmaankin päästää irti siitä äidinvaistosta, joka pyörittää päässä koko ajan ympyrää: ruoka, vaippa, nukkuminen, ulkoilu, pyykki jne. Sellainen, että kaiken aikaa tietää päivän unisaldon ja milloin viimeksi vaippa vaihdettu tai milloin pitäisi seuraavaksi syödä jotain. Ylipäätään se, ettei kaiken aikaa jossain ole pieni ihminen, jonka perään katsoa ja olla jollain tavalla hänelle läsnä.

Junamatkan jälkeen pääsin kotiin yhdeksän aikaan illalla lauantaina. Koti oli ihmeen hiljainen. Mitään ei tapahtunut, jos en itse jotain tehnyt. Laskin takin naulakkoon, matkatavarat lattialle ja katselin ympärilleni ihanaa kotiamme.

En ensimmäiseksi avannut tietokonetta tai tv:tä. Kävin suihkussa, laitoin yöpuvun päälle, villasukat jalkaan ja oikaisin sohvalle pitkäkseni ja luin kirjaa. Löysin kaapista sipsipussin jämät ja niiden kanssa juhlin iltaa ylhäisessä yksinäisyydessä keskittyen vain ja ainoastaan kääntämään uutta sivua kirjasta. Melko luksusta.

Yön nukuin kuin tukki. Menin illalla yhdentoista aikaan nukkumaan ja aamulla heräsin herätyskellon ääneen kahdeksan jälkeen. Mulla ei ollut yön jälkeen tarinoita kerrottava aamulla, kuten useimmiten on. Tällä kertaa olin vain nukkunut. Söin sunnuntai aamuna aamupalan kaikessa rauhassa, meikkasin, puin päälle ja lähdin health coach -koulutukseen.

Istuin auton rattiin, laitoin volumet kaakkoon ja hurrasin vähän itsekseni, että uuh miten mukavaa vaihtelua.

Sunnuntai-iltana olikin sitten taas ihana hakea Daniel ja Pikkuässä juna-asemalta. Kotiin palasi takaisin tutut äänet ja tutut rutiinit. Koti tuntui taas enemmän kodilta.

Miltä tuntui vuorokausi omaa aikaa ensimmäisen kerran? Erittäin hyvältä!

-Hilla

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

2 vastausta artikkeliin “Vuorokausi omaa aikaa ensimmäisen kerran”

  1. Teki varmasti hyvää olla yksin ja näen oikein edessäni tuon ”astuin ovesta sisään”-kohtauksen; voin sikäli samaistua tunteeseen, koska ne harvat – yhden käden sormilla laskettavat kerrat jolloin olen tullut kotiin eikä labbiksemme ole ollut kotona – ovat saaneet kodin tuntumaan kolkolta.Päällimmäinen tunne on ollut nimenomaan se, että jokin puuttuu! Mutta voi että sitä jälleennäkemisen riemua kun koira – tai mies ja lapsi kuten sinulla – tulivat kotiin 🙂
    Oletteko viihtyneet hyvin uudessa kodissa? Hahah voisin koska vaan palkata sut sisutamaan meillekin – jahka saataisiin katto maalattua ja tapetit, sekä listat vaihdettua. SIsustuksessa itsessään ei ole vikaa (onhan se omaa käsialaani kröhööm :D) mutta pinnat. UGH! Niiden fiksaamisessa on vain hemmetinmoinen työ – tai ainakin sen aloittaminen.. Kivaa tiistaita! 🙂
    http://jossusliv.wordpress.com

    • Voi ihana Jossu, kiva kun jätit kommentin. Voi kyllä, teki hyvää. Varmasti koiran kanssa tulee niitä samoja fiiliksiä kun aina tottunut, että jaloissa häärää joku. 😉 <3 Toisaalta siksikin tekee hyvää välillä olla yksin, että osaa taas eri tavalla nähdä sen elämän ympärillään.

      Me ollaan viihdytty, mutta koettu myös pieni remppauupelo. Pintahomaat jääneet vähän kesken, mutta jatketaan ensi vuoden puolella tammikuussa sitten valmiiksi. Keskiviikkona kutsuu Uusi Seelanti, joten nyt ei sykitä ennen sitä. Että tiedän kyllä mitä meinaat, hiljaa hyvä tulee. 😉 🙂 Mukavaa loppuviikkoa sulle! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 17
Tykkää jutusta