Yhteistreenit tuovat vaihtelua juoksuun

Juoksen usein tottuneesti samoja polkuja, samoja reittejä ja samalla vauhdilla kuin yleensä. Tavallisin juoksulenkkini on varmasti tunnin juoksulenkki ja sen aikana ehdin juosta noin kymmenen kilometriä. On helppo olla omien tottumusten kanssa, mutta onhan se välillä kieltämättä tylsää. Kaipaan treeneihini vaihtelevuutta. Siksi nautin yhteistreeneistä todella paljon.  On mukavaa haastaa itseään yhteistreeneissä, kivassa seurassa ja saada sitä kautta vaihtelua ja ideoita omiin treeneihin. Seurassa treeni muuttuu aina jotenkin erilaiseksi.

Flunssan takia minulle tuli viime kuussa neljän viikon juoksutauko, mutta viime viikolla pääsin taas juoksun pariin ja tällä viikolla on alkanut tuntua paremmalta, sellaiselta kun juoksu yleensä tuntuu.

Olemme olleet tämän viikon viettämässä Danielin isyyslomaa hänen vanhempiensa luona Pietarsaaressa. Mieheni äiti on aloittanut tämän kevään aikana yhteistreenit Team Nordic Trail -ryhmän kanssa ja minä pääsin tiistaina osallistumaan heidän treeneihin. Kyseessä on Ruotsista peräisin oleva konsepti, joka on tänä vuonna rantautunut Suomeen, ensimmäisinä kaupunkeina Pietarsaari ja Vaasa, mutta ehkä jossain vaiheessa polkujuoksuryhmä leviää Etelä-Suomeenkin.

Täällä Pietarsaaressa Team Nordic Trail -tiimillä on yhteensä viisi ohjaajaa, jotka vuorotellen pitävät yhteistreenejä ja suunnittelevat harjoituksen koko ryhmälle etukäteen. Yhteensä meitä kerääntyi Lillsandin hiekkarannalle 30 juoksijaa. Ilta oli kaunis, aurinkoinen, pitkästä aikaa lämmin. Lillsandin poluilla olen juossut monen monta kertaa ja ne menevät heittämällä aika korkealle omissa lempimaastoissa. Vaihtelevia neulaspolkuja meren rannassa, välillä voi poiketa rantakalliolle ihailemaan maisemia.

Tämän viikon tiistaina ohjelmassa oli vauhtileikittely ja intervallijuoksu. Ja vitsit miten tekikään hyvää juosta 6 kilometriä vaihtelevalla vauhdilla. Missään vaiheessa en juossut todella kovaa, mutta pelkkä vauhdin vaihtelu riitti siihen, että harjoituksen jälkeen askel tuntui kevyemmältä ja olo sellaiselta, että oli tehnyt jotain kehittävää, erilaista. Treeni kesti yhteensä tunnin, jonka aikana teimme alku- ja loppuverryttelyn, kaksi kertaa 10 minuutin vauhtileikittelyn neulaspoluilla ja 10 minuuttia lihaskuntoa hyödyntäen omaa painoa, kaveria ja metsän puita.

Team Nordic Trail -tiimi etsii lähitulevaisuudessa ohjaajia varmasti myös Helsinkiin ja muualle Etelä-Suomeen. Jos sinua kiinnostaisi olla mukana treeneissä tai osallistua toimintaan ohjaajan roolissa, niin suosittelen ottamaan seurantaan heidän Instagram-tilin. Olisi hienoa saada tällainen tiimi myös pääkaupunkiseudulle. Ohjaajille tullaan järjestämään pienimuotoinen koulutus, kuulemma, näin minulle kerrottiin kun toiminnasta kyselin. Ruotsissa toiminta on jo vähän suurempaa, heidän Instatili löytyy täältä. Team Nordic Trail järjestää myös yhteismatkoja ulkomaille polkujuoksemaan ja treenaamaan. Ultrajuoksijoillekin heillä on mielenkiintoisia matkoja.

Nyt lähden jännittämään Suomen peliä ja tekemään pitsaa! Peukut pystyyn, että pelissä kävisi hyvin ja Suomi pääsisi finaaliin.

-Hilla

 

 

 

Hilla Stenlund - Lifestyle-blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta